”Paranoid Android”
Radiohead
Singlen ”Paranoid Android” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta OK Computer
 Julkaistu 26. toukokuuta 1997
 Formaatti 7" vinyyli, CD
 Tuottaja(t) Nigel Godrich
 Tyylilaji alternative rock, taiderock
 Kesto 06.23
 Levy-yhtiö Parlophone
Muut kannet

CD2
Radioheadin muut singlet
Street Spirit (Fade Out)
1996
”Paranoid Android”
1997
Karma Police
1997
Musiikkinäytteet
"Paranoid Android" koostuu kolmesta osasta, tietokoneella muokatuista äänistä ja karkeista kitarasooloista. Se oli yhtyeen listoilla korkeimmalta aloittanut single siihen mennessä.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Paranoid Android on Radioheadin kappale yhtyeen kolmannelta albumilta, OK Computerilta. Se on yli kuuden minuutin pituinen ja yhtyeen pisin albumilla julkaistu kappale; vain singlenä julkaistu "Supercollider" on vielä pidempi (7:02). "Paranoid Android" oli ensimmäinen single albumilta OK Computer.

Kappale on nauhoitettu näyttelijä Jane Seymourin kartanossa, ja Yorke oli varma, että talossa kummitteli[1]. Yhtyeen jäsenet ovat verranneet kappaletta The Beatlesin kappaleisiin.[2]

Kappale sijoittui sijalle 256 Rolling Stone -lehden listalla "500 kaikkien aikojen parasta kappaletta". Elokuussa 2006, Q-lehden lukijat äänestivät sen vastaavalla listalla sijalle 10. Myös kappaleen kitarasoolo on arvostettu, se oli sijalla 34 Guitar World -lehden lukijoiden listalla "100 parasta kitarasooloa"[3]

"Paranoid Androidin" huhuttiin kehittyneen "14-minuuttisesta, pitkän urkusoolon sisältämästä kappaleesta", lyhyemmäksi albumiversioksi kesän 1996 kiertueen aikana.[4]

Cover-versiot muokkaa

"Paranoid Androidista" oman versiosta ovat tehneet:

Kappaleet muokkaa

CD 1 CDNODATAS01
  1. Paranoid Android
  2. Polyethylene Parts 1 & 2
  3. Pearly*
CD2 CDNODATA01
  1. Paranoid Android
  2. A Reminder
  3. Melatonin

Musiikkivideo muokkaa

 
Yhtyeen jäsenien sarjakuvaversiot esiintyivät "Paranoid Androidin" musiikkivideolla.

Kappaleen musiikkivideon on ohjannut Magnus Carlsson. Yhtyeen jäsenet ovat ruotsalaisen Carlssonin animaatio-ohjelman Robinin faneja ja pyysivät tätä tekemään musiikkivideon kappaleelle. Video on animoitu, ja se sisältää hieman huonostikäyttäytyvän Robinin ja hänen ystävänsä tapaamassa kurjia EU-edustajia ja kiusaamassa pubin asiakkaita, kaksi nahkaan pukeutunutta suutelevaa miestä, narkomaanin, häiriintyneen liikemiehen, merenneitoja ja Robinin pelastaneen enkelin, joka pelaa pingistä. Yhtye esiintyy videossa baarissa, jossa he istuvat juomassa ja katselevat miestä, jonka navasta on tulossa pää samalla kun hän tanssii yhtyeen jäsenien pöydällä. Vaikka single ei saanut paljon radiosoittoa pituutensa takia, MTV esitti videota paljon. Televisiossa esitetty versio videosta oli kuitenkin usein sensuroitu.

Lähteet muokkaa

  1. Paranoid Android 9.12.2004. Rolling Stone. Arkistoitu 5.7.2008. Viitattu 8.5.2007. (englanniksi)
  2. Paranoid Android Radiohead At Ease. Viitattu 1.5.2007. (englanniksi)
  3. 100 Greatest Guitar Solos Guitar World. Arkistoitu 29.9.2011. Viitattu 8.5.2007. (englanniksi)
  4. "Thom Yorke loves to skank", Q Magazine, AtEaseWeb.com, 12.8.2002. Luettu 21.5.2007.  (englanniksi)