Paracasin kulttuuri

Paracasin kulttuuri oli muinainen intiaanikulttuuri Paracasin niemimaalla ja Ican- ja Pisconlahtien seuduilla eteläisenä Perun rannikolla. Se vallitsi noin 800 eaa. – 200 jaa. Sen löydöksiä on tehty laajoista nekropoleista, ja kulttuuri on erityisen tunnettu laadukkaista tekstiileistä. Sen keramiikassa näkyi selviä vaikutteita Chavínin kulttuurista.

Paracasin kulttuurin alue.
Paracasin kulttuurin viitta.

Vaiheet muokkaa

Paracasin kulttuurin alkua ei tunneta, mutta sen keramiikan piirteissä näkyy viitteitä Chavínin kulttuurin uskonnollisesta symboliikasta. Icajoen laaksosta löytyneen keramiikan perusteella Paracasin kulttuuri jaettiin aluksi kymmeneen vaiheeseen. Nykyään tutkijat ovat sitä mieltä, että kahta ensimmäistä vaihetta ei ollut olemassa. Paracasin kulttuurin ensimmäinen vaihe alkoi nykytietämyksen mukaan noin vuosien 800–700 eaa. tienoilla. Chavínin kulttuurin vaikutus oli suurimmillaan vaiheiden 3–7 aikana. Kahdeksannen vaiheen aikana paikalliset aiheet olivat lähes täysin syrjäyttäneet Chavínin kulttuurista tulleet vaikutteet. Yhdeksännessä vaiheessa, noin 300 eaa., Paracasin kulttuuri koki laajoja yhteiskunnallisia muutoksia.[1] Paracasin kulttuuri päättyi noin 200 jaa.[2]

Hautausmaat ja taidelöydökset muokkaa

Paracasin kulttuuri tunnetaan laajoista maanalaisista nekropoleistaan, joihin haudatut muumiot oli puettu näyttäviin kankaisiin ja viittoihin.[2]

Paracasin kulttuurin tekstiilejä pidetään laadukkaina, ja niissä käytettiin vikunjan villaa tai puuvillaa.[2] Tekstiileihin saatettiin käyttää jopa kymmeniä metriä kangasta. Suurimpien tekstiilien tekemiseen saattoi mennä jopa kymmeniätuhansia työtunteja, sillä niitä koristeltiin lähes poikkeuksetta kirjonnalla. Viivakirjatuissa tekstiileissä käytettiin vain neljää väriä, ja niissä käytettiin koristeina suoria viivoja. Motiiveina oli muun muassa kissaeläimiä, lintuja, käärmeitä ja niin kutsuttu isosilmäinen jumalhahmo. Lineaarisessa tyylissä aiheet olivat usein kopioituja, mutta toisentyylisissä tekstiileissä oli uniikkeja koristeaiheita ja monipuolista värien käyttöä.[3]

Paracasin kulttuurin keramiikkaa ei pidetä yhtä kehittyneenä kuin sen tekstiilejä. Chavínin kulttuurista vaikutteita saanut keramiikka koristeltiin useilla väreillä, ja niiden piirrokset muistuttavat Nazcan kulttuurin vastaavia. Keramiikka tehtiin ilman muotteja, ja esineet kuumennettiin suljetuissa uuneissa.[2]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Proulx, Donald A.: ”Paracas and Nasca: Regional Cultures on the South Coast of Peru”. Teoksessa Silverman, Helaine & Isbell, William H.: Handbook of South American Archaeology, s. 564. New York: Springer Science+Business Media, 2008. ISBN 978-0-387-75228-0. Google-kirjat (viitattu 15.12.2014). (englanniksi)
  2. a b c d Paracas Culture Go2Peru. Comercializadora Electrónica de Turismo S.A.C. Arkistoitu 15.7.2013. Viitattu 15.12.2014. (englanniksi)
  3. The Paracas Culture Tampere. Viitattu 15.12.2014. (englanniksi)
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paracasin kulttuuri.