Panoraamakuva

Panoraamakuva (kreik. πᾶν ’kaikki’ + ὅραμα ’näkymä’) on laajan yleisnäkymän eli panoraaman esittävä kuva.

Panoraamakuva maisemasta Taipei, Taiwan.

Panoraamakuva maisemasta Lontoossa.

Laaja näkymä

Zhang Zeduan, Pitkin jokivartta Ching Ming juhlan aikaan, 1700-luvulla tehty uusio 1100-luvun maalauksesta. Rullalle tehty maalaus on eräs Itä-Aasian taiteen formaateista. Käärö alkaa oikealta.

Sanan otti käyttöön skotlantilainen taidemaalari Robert Barker kuvaamaan Edinburghia kuvaavia panoraamamaalauksia. Maalauksia näytettiin lieriömäiseltä pinnalta ja niitä katsottiin sisältä käsin. Niitä esitettiin Lontoossa 1792 ”Panoraamoina”.

Maisemien panoraamat

Kolmesta valokuvasta yhdistetty Kujalan panoraamakuva.

1800-luvun puolessavälissä panoraamamaalauksista ja malleista tuli suosittu tapa maisemamaalausten ja historiallisten tapahtumien esittämiseen. Näihin aikoihin eurooppalaiset yleisöt innostuivat illuusiosta, joka oli upotettu pyörivään 360 asteen panoraamaan ja joka antoi vaikutelman kuin olisi uudessa ympäristössä. Hollantilainen merimaalari Hendrik Willem Mesdag loi ja perusti Haagiin vuonna 1881 Panorama Mesdagin, jossa oli yli 14 metriä korkea ja noin 40 metriä halkaisijaltaan oleva lieriömäinen maalaus. Saman vuonna Edouard Castres loi Luzernissa Sveitsissä Bourbaki-panoraaman, jossa on pyöreä, noin 10 metriä korkea maalaus, kehä yli sata metriä. Yhdysvaltain sisällissodan taistelua kuvaava 42 jalkaa korkea ja 358 jalkaa leveä Atlantan Cyclorama esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1887. Näitäkin maalauksia suurempi on Racławicen panoraama Wrocławissa Puolassa, mitoiltaan 120 × 15 metriä.

Maalauksesta valokuvaan

Al-Vista, panoraamakamera vuodelta 1900.

Laajoja näkymiä kuvaavana yleisenä keinona valokuvaus korvasi pian maalauksen. Dagerrotyypin julkaisemisen jälkeen vuonna 1839 valokuvaajat alkoivat koostaa useita näkymiä kuvaavia yhdeksi laajaksi kuvaksi. 1800-luvun lopulla yleistyivät panoraamakamerat, joissa kaarevaa filmipidikettä käytti mekaaninen kellokoneisto ja jotka kuvasivat juovan kaarena ja tuottivat lähes 180-asteisen kuvan.

Valokuvasta elokuvaan

Elokuvassa kokeiltiin erilaisia panoraamatekniikkoja 1920-luvulta lähtien. Tunnetuimpia tekniikkoja ovat Polyvision, jolla kuvattiin Abel Gancen elokuva Napoléon (1927), ja Cinerama, joka kehitettiin 1950-luvulla, kun televisio alkoi verottaa elokuvateattereiden kävijämääriä. Molemmissa tekniikoissa käytettiin kolmea elokuvakameraa ja kolmea projektoria, ja Cinerama-teattereissa valkokangas oli kaareutuva (146 asteen kaari). Tunnetuimpia Cinerama-elokuvia olivat This is Cinerama (1952) ja Näin valloitettiin villi länsi (1962). Cineramaan liittyi myös seitsenkanavainen tilaääni. Nykyaikaiset laajakangaselokuvat ja surround-äänentoisto ovat Cineraman perillisiä.

Digitaaliset panoraamat

Digitaalinen valokuvaus yksinkertaisti 1900-luvun lopulla koostamisprosessia, joka tunnetaan nykyisin kuvien liittämisenä (engl. image stitching). Yhteen liitettyjä kuvia voidaan jopa muotoilla karkeiksi virtuaalitodellisuuselokuviksi käyttämällä jotain useista tekniikoista, kuten Applen QuickTime VR:ää tai Javaa. Pyörivä juovakamera (Line Camera), kuten Panoscan, mahdollistaa hyvin korkearesoluutioisten panoraamakuvien ottamisen ja tekee kuvien liittämisen tarpeettomaksi.

Panoraamakuvan tyypillinen kuvavirhe verrattuna silmin katsomiseen on tynnyrivirhe, joka on lievähkössä muodossa myös yleinen laajakulmaobjektiivien, erityisesti kalansilmäobjektiivin, virhe. Tynnyrivirheessä kuvan keskiosat ovat pullistuneita luonnollista kokoaan suuremmiksi ja reunat ovat kutistuneet kokoaan pienemmiksi. Tynnyrivirhettä voidaan kuitenkin korjata digitaalivalokuvauksessa helpohkosti kuvankäsittelyohjelmilla.

Katso myös

• Liikkuva panoraama

Aiheesta muualla

• Robert Barker, Edinburgh Calton kukkulalta, 1792 (Arkistoitu – Internet Archive) Object Lessons. (englanniksi)
• Tietokoneen ruudulla pyöriteltäviä panoraamakuvia
• Rami Saarikorpi: 360 panorama.fi 360panorama.fi.
• Lehtinen, Kenneth & Saarikorpi, Rami: Näyttävä panoraamakuvaus. Docendo, 2012. ISBN 9510385638.