Paloma San Basilio (22. marraskuuta 1950 Madrid, Espanja[1]) on espanjalainen laulaja, joka tunnetaan kansainvälisesti parhaiten Espanjan edustajana vuoden 1985 Eurovision laulukilpailussa. Hän esitti tuolloin Juan Carlos Calderónin säveltämän kappaleen ”La Fiesta Terminó” ja sijoittui neljänneksitoista 36 pisteellä.[2]

Paloma San Basilio
Paloma San Basilio esiintymässä Atlantic Cityssä, Yhdysvalloissa vuonna 1992.
Paloma San Basilio esiintymässä Atlantic Cityssä, Yhdysvalloissa vuonna 1992.
Henkilötiedot
Syntynyt22. marraskuuta 1950 (ikä 73)
Madrid, Espanja
Ammatti laulaja, lauluntekijä, tuottaja
Muusikko
Aktiivisena 1975–
Tyylilajit latinalaisamerikkalainen musiikki
Levy-yhtiöt Capitol Records, EMI
Aiheesta muualla
web.archive.org/web/20060411050849/www.palomasanbasilio.net

San Basilio aloitti musiikkiuransa 1970-luvun puolivälissä, jota ennen hän oli opiskellut filosofiaa, psykologiaa ja balettia.[1] Vuonna 1975 julkaistiin hänen ensimmäinen albuminsa Sombras.[3] Hän on näytellyt kotimaassaan useissa musikaaleissa, kuten Evitassa Madridin Teatro Monumentalissa vuonna 1980.[1] Hän on tehnyt paljon yhteistyötä espanjalais-meksikolaisen oopperalaulaja Plácido Domingon kanssa.[1] Vuonna 2006 San Basilio sai Latin Grammy Award -erikoispalkinnon.

Diskografia muokkaa

  • Sombras (1975)
  • Dónde vas (1977)
  • Beso a beso... Dulcemente (1978)
  • En directo (1978)
  • Evita (musikaalista) (1980)
  • Ahora (1981)
  • Dama (1983)
  • Paloma (1984)
  • La Cenicienta del Palace (1985)
  • Las Leandras (1985)
  • El sobre verde (1985)
  • En vivo (1985)
  • Vuela Alto (1986)
  • Grande (1987)
  • Los tres tiempos de América (yhdessä Quilapayún-yhtyeen kanssa, 1988)
  • Vida (1988)
  • Nadie como tú (1990)
  • Quiéreme siempre (1990)
  • De mil amores (1991)
  • Plácido Paloma, por fin juntos! (yhdessä Plácido Domingon kanssa, 1991)
  • Paloma mediterránea (1992)
  • Al Este del Edén (1994)
  • Como un sueño (1995)
  • Clásicamente tuya (1997)
  • El Hombre de La Mancha (musikaalista) (1997)
  • Perlas (1999)
  • Escorpio (2001)
  • My Fair Lady (2001)
  • Eternamente: Grandes éxitos de grandes musicales (2002)
  • La música es mi vida (2003)
  • Víctor Victoria (musikaalista) (2005)
  • Diva (2006)
  • Invierno Sur (2006)
  • Encantados (2008)
  • Amolap (2012)

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Paloma San Basilio: Bio palomasanbasilio.es. Viitattu 3.5.2014.
  2. Eurovision Song Contest 1985 | Year page eurovision.tv Viitattu 3.5.2014
  3. Paloma San Basilio | Biography | Allmusic allmusic.com Viitattu 3.5.2014