Palmqvistin talo

rakennus Helsingissä

Palmqvistin talo on Helsingissä Pohjoisesplanadi 23:ssa sijaitseva empiretyylinen, vuosina 1837–1838 rakennettu kolmikerroksinen toimisto- ja liiketalo. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Anders Fredrik Granstedt ja rakennutti räätälimestari Albin Palmqvist. Palmqvistin makasiini ja verstas olivat talon Fabianinkadun puoleisessa siivessä ja Pohjoisesplanadin puolella oli kauppoja ja asuntoja.[1][2]

Palmqvistin talo. Etualalla Pohjoisesplanadin puoleinen julkisivu, kuvan vasemmassa laidassa Alvar Aallon suunnittelema notariaattirakennus Fabianinkadun puolella.

Perimätiedon mukaan Aleksis Kivi asui ylioppilas­aikanaan yhden lukukauden Palmqvistin talossa ja vieraili Palmqvistien luona usein myöhemminkin. Hänen on myös väitetty kosineen Albin Palmqvistin tytärtä Albinaa.[3]

Nykyään talossa toimii muun muassa Arabian lippulaivamyymälä.

Palmqvistin taloa uhkasi 1950-luvulla purkaminen kun samassa korttelissa pääkonttoriaan pitänyt Pohjoismaiden Yhdyspankki suunnitteli notariaattiosastonsa rakentamista Fabianinkadun varrelle. Suunnitelma muuttui kuitenkin että lopulta pankin laajennusosaa varten purettiin vain Palmqvistin talon Fabianinkadun puolella ollut matala siipirakennus. Uusi notariaattirakennus valmistui sen paikalle vuonna 1964, ja sen suunnitteli arkkitehti Alvar Aalto. Se on vain kolmikerroksinen ja sopi siten Palmqvistin talon korkeuteen.[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Finna (Helsingin kaupunginmuseo) : Fabianinkatu 27–29, City-inventointi; Helsinki (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b Kertomuksia Helsingin kortteleista osa 38: Dromedaari – Pankit levittäytyivät Dromedaarin kortteliin sata vuotta sitten. Helsingin Sanomat 6.5.2006.
  3. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Dromedaari”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita 1 (8. painos), s. 63. Helsingin Sanomat, 1998. ISBN 951-9134-69-7.

Aiheesta muualla muokkaa