Pak Hon-yong
Pak Hon-yong (kor. 박헌영, hanja 朴憲永, McCune-Reischauer Pak Hŏnyŏng, 1900–1956?) oli korealainen kommunisti, itsenäisyystaistelija ja poliitikko. Hän johti kommunisteja amerikkalaisten miehittämässä Etelä-Koreassa, pakeni myöhemmin pohjoiseen ja toimi Korean demokraattisessa kansantasavallassa varapääministerinä ja ulkoministerinä. Hänet teloitettiin vuonna 1955 tai 1956 Kim Il-sungin hankkiutuessa eroon mahdollisista kilpailijoistaan.
| Pak Hon-yong | |
|---|---|
 Pak Hon-yong syyskuussa 1946. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1900 Yesan, Etelä-Chungcheong |
| Kuollut | 1956? Pohjois-Korea |
| Ammatti | poliitikko |
Elämäkerta muokkaa
Nuoruus muokkaa
Pak Hon-yong syntyi vuonna 1900 Yesanin kylässä Etelä-Chungcheongin maakunnassa. Japani oli liittänyt Korean itseensä vuonna 1910 ja hallitsi aluetta kovin ottein. Pak matkusti nuorena Shanghaihin ja kiinnostui Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 kommunismista. Vuonna 1919 hän liittyi kommunistiseen nuorisoliittoon ja vuoteen 1921 mennessä hän oli noussut Shanghaissa toimineen Korean kommunistisen puolueen johtoon. Pak palasi Koreaan, jossa hän organisoi japanilaisten vastaisia kommunistisia sissejä. Vielä tuolloin suurin osa Korean kommunisteista toimi ulkomailla Shanghaissa, Mantsuriassa, Kiinassa ja Siperiassa.[1]
Toiminta Etelä-Koreassa muokkaa
Japani antautui toisessa maailmansodassa 15. elokuuta 1945 ja se määrättiin vetäytymään Koreasta. Korealaiset poliittiset vaikuttajat ryhtyivät toimiin paikallisen hallinnon perustamiseksi. Eri poliittisten suuntausten edustajat perustivat yhdessä Korean itsenäisyyttä valmistelevan komitean, jonka jäsenistä suurimman osan valitsi Pak ja maltillisempaa vasemmistolaisuutta kannattanut Yo Un-hyong. Radion ja muiden medioiden välityksellä korealaisia kehotettiin perustamaan paikallisia komiteoita, kunnes uusi hallinto olisi saatu rakennettua. Toimivan hallinnon perustaminen ymmärrettiin olennaiseksi, mikäli Korea aikoi säilyttää itsenäisyytensä suurvaltoihin nähden. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton joukkojen oli tarkoitus saapua Koreaan hyväksymään japanilaisjoukkojen antautuminen. Maa jaettiin kahtia 38. leveyspiirin kohdalta, jonka pohjoispuolella antautumisesta vastasi Neuvostoliitto ja etelässä Yhdysvallat. Itsenäisyyttä valmisteleva komitea kiirehtikin julistamaan Korean kansantasavallan perustetuksi. 55 edustajaa muodosti väliaikaishallituksen, jonka tarkoitus oli toimia vaalien pitämiseen saakka. Väliaikaishallituksessa toimi edustajia eri poliittisista liikkeistä, ja sen johtajaksi nimitettiin Syngman Rhee, Korean tasavallan myöhempi presidentti. Amerikkalaiset pitivät väliaikaishallitusta joka tapauksessa liian vasemmistolaisena, ja amerikkalaisjoukkojen saavuttua Korea asetettiin sotilashallinnon alaiseksi, eikä väliaikaishallitukseen edes kiinnitetty huomiota.[1]
Yhdysvaltojen sivuutettua väliaikaishallituksen Pak ja Yo perustivat vuonna 1946 Korean kansallisen demokraattisen rintaman, joka yhdisti kommunistit ja maltillisemmat vasemmistolaiset. Kaksikon välinen kilpailu ryhmän johdosta oli ankaraa. Amerikkalaiset pelkäsivät suurta kansansuosiota nauttineen liikkeen päätyvän Pakin ja kommunistien käsiin ja suostuttelivat Yon jättämään liikkeen. Yon lähdettyä Pak perusti Etelä-Korean työväenpuolueen, jonka kannatus säilyi edeltäjänsä tavoin korkealla. Pakia alettiin pitää liian vaarallisena, ja amerikkalaiset sotilasviranomaiset antoivat hänestä vuoden 1946 lopulla pidätysmääräyksen. Pak ja muut kommunistit pakenivat seuraavan vuoden alussa Neuvostoliiton miehittämään Pohjois-Koreaan.[1]
Toiminta Pohjois-Koreassa muokkaa
Pohjois-Koreassa Pak asettui Haejuun, jonne hän perusti Kangdonin poliittisen instituutin. Sen tehtävänä oli kouluttaa kommunistisia sissejä toimintaan Etelä-Koreassa. Toiminnallaan Pak keräsi kannatusta myös Pohjois-Koreassa. Korean demokraattisen kansantasavallan juuri perustanut Kim Il-sung ei pitänyt kilpailijoista ja sulki Pakin instituutin. Koska Pak oli kuitenkin suosittu myös Etelä-Koreassa, hänet tuotiin mukaan maan hallitukseen. Pakia pidettiin tärkeänä, koska tulevaa hyökkäystä Etelä-Koreaan suunniteltiin jo tuolloin. Pakista tuli uuden hallituksen varapääministeri ja ulkoministeri. Pakin päätavoite oli Koreoiden yhdistäminen ja hän sai aikaiseksi Pohjois- ja Etelä-Korean johtohahmojen tapaamisen Pjongjangissa vuonna 1948, jossa ei kuitenkaan saatu aikaan mainittavia tuloksia.[1]
Vuosien 1949 ja 1950 välillä rajakahakat Etelä- ja Pohjois-Korean välillä muuttuivat tavallisiksi. Pohjois-Korean armeijasta tuli nopeasti paremmin koulutettu ja varustettu kuin sen eteläisestä vastustajasta. Monien historioitsijoiden mukaan Pak vakuutti Kim Il-sungin siitä, että kommunisteilla oli satoja tuhansia kannattajia etelässä, jotka liittyisivät Pohjois-Korean puolelle mahdollisen sodan myötä. Kommunistien sissit olivat toimineet Etelä-Koreassa, mutta Syngman Rheen hallinto oli tuhonnut nämä verisin sotilasoperaatioin ja puoliaseellisten joukkojen tuella. Sodan alkaessa kommunistien todellinen kannatus jäi näin pieneksi. Kim Il-sung ennusti Josif Stalinille ja Kiinan Mao Zedongille sodan kestävän vain kolme viikkoa, mutta tuleva Korean sota kesti lopulta kolme vuotta.[1]
Korean sodan lopulla Kim Il-sung ryhtyi hävittämään mahdollisia sisäisiä uhkia omalle vallalleen, joka alkoi saada henkilökultin piirteitä. Pakin uskotaan päätyneen Kim Il-sungin epäsuosioon myös yliarvioituaan kommunistien kannatuksen etelässä. Maaliskuussa 1953 Pak pidätettiin ja häntä syytettiin vakoilusta. Hänet tuomittiin kuolemaan joulukuussa 1955 ja teloitettiin todennäköisesti joko samana tai seuraavana vuonna.[1]
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pak Hon-yong Wikimedia Commonsissa
