Wikipedia

Paikannimi

maantieteellisen kohteen tai sijainnin nimi

Paikannimi eli toponyymi on erisnimi, joka tarkoittaa tiettyä maanpinnan kohtaa, aluetta, asumusta tai muuta paikkaa.[1]

Perinteisesti paikannimiä on eri tieteenaloista tutkittu erityisesti kieliteteessä. Siellä ne ovat nimistöntutkimuksen eräs tärkeä kohde henkilönnimien ohella. Suomalaisista kielitieteilijöistä paikannimiä ovat Suomessa tutkineet suomenkielisen paikannimistön osalta muiden muassa Eero Kiviniemi ja ruotsinkielisten alueitten osalta Lars Huldén. Saamelaisperäisiä paikannimiä Suomessa on tutkinut etenkin Ante Aikio. Suomen ulkopuolista uralilaisiin kieliin perustuvaa substraattinimistöä Pohjois-Venäjällä on tutkinut Janne Saarikivi. Suomalaisista historiantutkijoista paikannimitutkimuksen menetelmiä ovat systemaattisesti hyödyntäneet esimerkiksi Jouko Vahtola ja Saulo Kepsu.

Maantieteessä paikannimien tutkimus eli toponymia voidaan lukea myös osaksi kielimaantiedettä eli geolingvistiikkaa. Suomessa paikannimiä maantieteellisestä näkökulmasta ovat tutkineet muiden muassa Väinö Tanner ja Karl Nickul Lapissa ja Petsamossa[2].

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. ↑ Yli-Jokipii, Pentti: Trends in Finnish geography in 1920–1979 in the light of the journals of the period. Fennia, 1982, nro 1, s. 137-138. Helsinki: Suomen maantieteellinen seura. (englanniksi)

Kirjallisuutta muokkaa

  • Hakulinen, Kerkko: Paikannimet. WSOY sanakirjat. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-27676-6.
  • Hakulinen, Kerkko – Paikkala, Sirkka: Pariisista Papukaijannokkaan: Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet. Kotimaisten kielten keskuksen julkaisuja, 172. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISSN 2242-461X. ISBN 978-952-5446-80-7.
  • Paikannimet, paikan muisti: Euroopan rakennusperintöpäivät 11.–12.9.1999. Helsinki: Suomen kotiseutuliitto, 1999.
  • Paikkala, Sirkka (päätoim.): Suomalainen paikannimikirja. Muu toimitus: Pirjo Mikkonen, Ritva Liisa Pitkänen, Peter Slotte. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 146. Helsinki: Karttakeskus: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2007. ISBN 978-951-593-976-0. Julkaisun verkkoversio (PDF).
  • Paikkala, Sirkka & Pitkänen, Ritva Liisa & Slotte, Peter (toim.): Yhteinen nimiympäristömme: Nimistönsuunnittelun opas. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 110. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: Suomen kuntaliitto, 1999. ISBN 951-9475-86-9.
  • Paikkala, Sirkka & Pitkänen, Ritva Liisa & Slotte, Peter: Paikannimet – yhteinen omaisuutemme: Tarvitaanko Suomessa paikannimilakia?. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 99. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1997. ISBN 951-9475-82-6.
  • Toropainen, Ritva: Oulun paikannimet : mistä nimet tulevat. väitöskirja, Oulun yliopisto, suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos, suomen kieli. Oulu: R. Toropainen (Oulun yliopistopaino), 2005. ISBN 952-91-9545-1.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Paikannimi&oldid=20928548”