Pahangin sulttaani on Malesian Pahangin osavaltion hallitsija. Sulttaani toimii myös vuorollaan Malesian kuninkaana.[1][2]

Pahangin kuningashuone
Maa  Pahang
Arvonimet Sulttaani
Perustaja Muhammad Shah II
Nykyinen päämies Abdullah al-Haj (2019-)
Perustamisvuosi 1470
Kansallisuus Malesia

Historia muokkaa

Malakan sulttaanikunta valloitti Pahangin siamilaisilta 1400-luvulla. Sitä ennen aluetta hallitsivat Siamin suunnalta tulleet hallitsijat. Malakan sulttaanin Mansur Shahin vanhin poika Muhammad Shah perusti Pahangin sulttaanikunnan. Tämä oli tehty perinnöttömäksi syyllistyttyään murhaan. Hänen sukunsa hallitsi 1600-luvulle asti, jolloin Aceh hyökkäsi maahan. Tämän jälkeen aluetta hallitsi Johoren sulttaanikunta ja Pahangin hallitsijat omaksuivat nimityksen Bendahara joka oli perinteinen johorelainen hallitsijan arvonimi.[3]

Nykyinen Pahangin kuningashuone polveutuu myös Johoren kuningashuoneesta. 1800-luvulla Johoren sulttaanikunnan heikkeneminen johti siihen, että vuonna 1853 Tun Muhammad Tahir luopui uskollisuudestaan Johorin sulttaania kohtaan ja julisti itsensä Pahangin itsenäiseksi hallitsijaksi. Hänen veljensä Ahmad kiisti perimysjärjestyksen ja maassa koettiin sisällissota kruununperimysjärjestyksestä. Sen tuloksena Ahmad nousi valtaistuimelle ja karkotti veljensä maasta vuonna 1863. Hän otti itselleen sulttaanin arvonimen vuonna 1884, seitsemän vuotta sen jälkeen kun Johorin viimeinen Bendahara-dynastian sulttaani kuoli. Hänen jälkeensä Pahangia ovat johtaneet hänen jälkeläisensä.[3]

Hallitsijat muokkaa

Sulttaanit muokkaa

  1. 1470-1475: Muhammad Shah I
  2. 1475-1475: Abdul Jamil Shah I
  3. 1475-1497: Ahmad Shah I
  4. 1497-1519: Mansur Shah II
  5. 1519-1530: Mahmud Shah
  6. 1530-1540: Muzaffar Shah
  7. 1540-1555: Zainal Abidin Shah
  8. 1555-1560: Mansur Shah III
  9. 1560-1575: Abdul Jamil Shah II
  10. 1575-1590: Abdul Kadir Alaiddin Shah
  11. 1590-1592: Ahmad Shah II
  12. 1592-1614: Abdul Ghappur Muhiuddin Shah
  13. 1614-1641: Alaiddin Riayat Shah
  14. 1641-1676: Raja Banjau
  15. 1676-1688: Raja Ibrahim

Raja Bendahara muokkaa

  1. 1688-1697: Tun Habib Abdul Majid
  2. 1697-1699: Abdul Jalil of Johor
  3. 1699-1708: Tun Mas Anom
  4. 1708-1718: Tun Abdullah
  5. 1718-1722: Tun Abdul Djamal
  6. 1722-1724: Tun Abbas
  7. 1724-1734: Tun Hussain
  8. 1734-1748: Tun Mutahir
  9. 1748-1756: Tun Hassan
  10. 1756-1802: Tun Abdul Majid
  11. 1802-1803: Tun Muhammad
  12. 1803-1806: Tun Koddi
  13. 1806-1857: Tun Ali
  14. 1857-1863: Tun Muhammad Tahir
  15. 1863-1882: Ahmad al-Mu'adzam

Sulttaanit muokkaa

  1. 1882-1909: Ahmad al-Muadzam
  2. 1909-1917: Mahmud Shah
  3. 1917-1932: Sultan Abdullah al-Mutasim
  4. 1932-1974: Abu Bakar
  5. 1974-2019: Ahmad Shah
  6. 2019-  : Abdullah al-Haj

[4][5][6]

Lähteet muokkaa

  1. Wissen Media Verlag GmbH Gütersloh/München: Maailmalla Aasia. Saksa: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33474-41.
  2. Lehtipuu, Markus: Malesia, Singapore, Bali, s. 18-24. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 952-9715-16-1.
  3. a b Pahang Brief History royalark.net. Viitattu 9.11.2014. (englanniksi)
  4. Majesty sultan of Pahang list pahang.gov.my. Arkistoitu 9.11.2014. Viitattu 9.11.2014. (englanniksi)
  5. The Pahang Sultanate melayuonline.com. Arkistoitu 9.11.2014. Viitattu 9.11.2014. (englanniksi)
  6. Sultan Abdullah takes oath as sixth sultan of Pahang 16.1.2019. straitstimes.com. Viitattu 6.2.2019. (englanniksi)