Paasion I hallitus
Paasion I hallitus oli Suomen tasavallan 50. hallitus, jonka muodostivat SDP, Keskustapuolue, SKDL ja TPSL. Hallitus toimi vajaa kaksi vuotta vuosina 1966–1968.
Yleistä muokkaa
Koska hallitus oli ensimmäinen 18 vuoteen, jossa SKDL oli mukana, kutsuttiin sitä äärivasemmiston piirissä ”kansanrintamahallitukseksi”. SDP koki vähemmän leimaavaksi nimitykseksi ”laajapohjainen yhteistyöhallitus”. Hallituksella oli takanaan 152 kansanedustajan kannatus, jollaiseen yksikään hallitus ei ollut yltänyt 20 vuoteen.lähde? Paasion hallitus oli kylmän sodan alkamisen jälkeen ensimmäinen länsimaissa toiminut hallitus, jossa oli mukana kommunisteja.[1]
Paasion I hallitus oli Suomen viimeinen hallitus, jossa ei ollut ministerinä yhtään naista.[2] Se oli myös viimeinen hallitus, joka on jättänyt paikkansa täytettäväksi tasavallan presidentin toimikauden alkamisen vuoksi (poikkeuksena pääministerin valinta presidentiksi), vaikka parlamentarismissa ei edellytetäkään nimittäjän antamaa luottamusta.lähde? Paasion hallitus oli ensimmäinen, joka presidentille esittäytyessään käytti tavallista mustaa pukua aikaisemmin käytössä olleen saketin sijaan.[1]
Toiminta muokkaa
Paasion I hallitus toteutti useita sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia. SDP ajoi eduskunnassa läpi puoluetuen, joka otettiin käyttöön vuoden 1967 alusta. Kustannuksista välittämättä eduskunnassa saatiin hyväksyttyä peruskoulu-uudistus. Vuonna 1967 säädettiin myös vähimmäistoimeentulon turvaamiseksi tarkoitettu perhe-eläkelaki. Alkoholilain uudistus, johon kuului keskioluen myynnin salliminen ruokakaupoissa, alkoi Paasion hallituksen aikana. Uusi keskiolutlaki astui voimaan Koiviston I hallituksen aikana 1. tammikuuta 1969.
Hallitus joutui ongelmiin, kun valtiontalous osoittautui odotettua heikommaksi. Ulkomaankaupan vaihtotaseen ollessa alijäämäinen vientikauppa väheni. Ratkaisuna huonoon taloudelliseen tilanteeseen Paasion hallitus joutui lokakuussa 1967 toteuttamaan vasemmiston, sekä valtiovarainministeri Mauno Koiviston vastustaman yli 30 % devalvaation.
Rafael Paasion eroon pääministerin paikalta johti hänen oman puolueensa SDP:n sisältä häneen kohdistunut kritiikki. SDP:n johto katsoi, ettei pääministeri, joka samalla oli puolueensa puheenjohtaja, ollut onnistunut parantamaan puolueensa ja NKP:n suhteita. Paasiota syytettiin myös siitä, ettei hän ollut kyennyt pitämään puoliaan presidentin valtapyyteitä vastaan.
Paasion hallituksessa tapahtui sen toiminta-aikana neljä ministerinvaihdosta. Toinen kulkulaitosministeri Niilo Ryhtä siirtyi Oulun läänin ja toinen sosiaaliministeri Esa Timonen Pohjois-Karjalan läänin maaherraksi syyskuun alussa 1967, ja uusiksi ministereiksi tulivat Ryhdän tilalle kansanedustaja Matti Kekkonen ja Timosen tilalle kansanedustaja Toivo Saloranta.[3] Sisäministeri Martti Viitanen siirtyi Vaasan läänin maaherraksi joulukuun alussa 1967, ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Antero Väyrynen. Valtiovarainministeri Mauno Koivisto siirtyi Suomen Pankin pääjohtajaksi vuoden 1968 alussa ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Eino Raunio.[4]
Kokoonpano muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Alenius, Ele: Salatut tiet, s. 187–188. Helsinki: Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37156-7-1.
- ↑ Naisten äänioikeus 110 vuotta – naiset ja miehet ministereinä (Arkistoitu – Internet Archive) Valtioneuvosto 12.8.2020. Viitattu 23.10.2022.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1968, s. 184. Helsinki: Otava, 1967.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1969, s. 130. Helsinki: Otava, 1968.
- ↑ Paasion hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 11.12.2019. Viitattu 11.12.2019.
|
Edeltäjä: Virolaisen hallitus |
Suomen hallitus 27. toukokuuta 1966 – 22. maaliskuuta 1968. |
Seuraaja: Koiviston I hallitus |