Pöllökehrääjät
Pöllökehrääjät (Podargidae) on kehrääjälintujen lahkoon kuuluva lintuheimo, johon kuuluu BirdLife Suomen mukaan 13 lajia kolmessa suvussa.[2] Pöllökehrääjiä kutsutaan ammolleen avautuvan suunsa vuoksi englannin kielessä ”sammakkosuiksi” (Frogmouth).[3]
| Pöllökehrääjät | |
|---|---|
 Australianpöllökehrääjä (Podargus strigoides) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Kehrääjälinnut Caprimulgiformes |
| Heimo: |
Pöllökehrääjät Podargidae Gray, 1840 |
| Synonyymit | |
|
|
| Suvut | |
|
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Eri pöllökehrääjälajien pituus vaihtelee 19–60 sentin välillä.[4] Australianpöllökehrääjät ovat aasianpöllökehrääjiä suurempia.[5]
Nimensä mukaisesti pöllökehrääjät muistuttavat pöllöjä sekä kooltaan, höyhenykseltään että väritykseltään. Niiden höyhenys on silkinpehmeä, väritykseltään harmahtava tai punaruskea ja sitä kirjovat raita- ja juovakuviot.[3] Monista lajeista tunnetaan ruskea ja harmaa värimuoto.[6] Koiraiden väritys on usein sameampi kuin naaraiden. Ero johtuu ilmeisesti siitä, että päiväsaikaan hautovat koiraat tarvitsevat paremmin maastoutuvan värityksen kuin naaraat, jotka puolustavat öisin parin reviiriä.[4]
Vartalo on melko pitkä, kaula lyhyt ja pää suuri, leveä ja litteä. Höyhenys tekee päästä hyvin suuren näköisen. Isot silmät sijaitsevat pään etupuolella ja pöllökehrääjä voi katsoa kohdettaan molemmilla silmillään yhtä aikaa.[6] Silmien väri on tavallisesti keltainen, oranssi tai punainen.[4] Nokka on suuri, paksu ja koukkukärkinen.[6] Nokan tyvessä kasvaa vahvoja karvamaisia höyheniä.[6] Aasianpöllökehrääjillä niitä kasvaa usein myös muualla naamassa, jolloin ne saattavat suojata lintujen silmiä saalishyönteisiltä.[4] Suupielet ulottuvat kauas silmien taakse, joten pöllökehrääjät pystyvät venyttämään kitansa erittäin suureksi.[6] Lyhytjalkaisina lintuina pöllökehrääjät kävelevät vähän, yleensä vain muutaman askeleen kerrallaan.[4] Siivet ovat leveät ja pyöreät, pyrstö on pitkä ja pyöreä.[4][5] Pyrstörauhanen on hyvin pieni tai puuttuu kokonaan. Sen sijaan niillä on pyrstön kummallakin puolella useita puuterihöyheniä, joiden tuottamalla hienolla puuterilla pöllökehrääjät hoitavat höyheniään.[6]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Pöllökehrääjiä tavataan Etelä-Aasiassa ja Australaasiassa. Kahden eri suvun levinneisyydet poikkeavat selvästi toisistaan. Aasianpöllökehrääjiä tavataan Etelä-Intiassa, Sri Lankassa ja Kaakkois-Aasiassa. Australianpöllökehrääjien levinneisyys kattaa Australian, Uuden-Guinean, Tasmanian ja Salomonsaaret.[6]
Elinympäristöä ovat enimmäkseen metsät ja metsämaat,[7] useimmiten trooppiset sademetsät.[4] Heimon lajeja tavataan myös uudismetsissä, metsäisillä savanneilla ja kuivilla pensaikkomailla.[7] Niitä liikkuu myös esikaupungeissa.[5] Pöllökehrääjät elävät yleensä alavilla mailla, mutta jotkin lajit voivat nousta jopa 2 300 metrin korkeuteen. Neljä aasianpöllökehrääjälajia luokitellaan silmälläpidettäväksi, mutta yksikään laji ei ole varsinaisesti uhanalainen.[7]
Elintavat muokkaa
Eri pöllökehrääjälajien elintavat muistuttavat suuresti toisiaan. Kaikkien uskotaan olevan paikkalintuja, jotka elävät pareittain.[6] Niitä ei ole missään runsaasti. Pöllökehrääjät liikkuvat pääasiassa ilta- ja aamuhämärän aikoihin, mutta niiden kutsuhuutoja voi kuulla läpi yön.[3] Australianpöllökehrääjien suvun lajien ääntely on yleensä matalaa, toistuvaa pauketta; aasianpöllökehrääjien ääntely koostuu vaihtelevista lyhyistä vihellyksistä, liverryksistä tai nau'unnasta.[4] Nukkaisten siipien ansiosta lento on äänetöntä. Pöllökehrääjät ovat kestäviä,[3] mutta muutoin huonoja ja hitaita lentäjiä.[6] Ne eivät ole yhtä ketteriä lentäjiä kuin kehrääjät.[3] Huonon lentotaidon saalistustapojensa takia pöllökehrääjät joutuvat helposti petoeläinten ja petolintujen saaliiksi. Niitä jää usein myös autojen alle, koska ne saalistavat mielellään hyönteisiä teiden välittömässä läheisyydessä. Auringon päivällä lämmittämät tiet houkuttelevat yöllä paljon hyönteisiä, jotka puolestaan houkuttelevat niiden saalistajia. Huonoina ja hitaina lentäjinä auton sokaisema lintu ei välttämättä ehdi paeta vaan jää auton alle.[6] Pesällään yöllä häiritty pöllökehrääjä lentää yleensä pois. Päivällä se voi sen sijaan jähmettyä paikalleen nokka ylöspäin suunnattuna. Tällöin se muistuttaa oksantynkää. Tämä on niille tärkeä tapa, koska ne nukkuvat päivällä avoimella oksalla. Oksan myötäisesti istuvaa pöllökehrääjää on suojavärin takia hankala huomata.[8] Sateiden aikaan pöllökehrääjät levittävät pyrstönsä ja siipensä huojuen samalla puolelta toiselle. Sateen jälkeen ne kuivattavat siipensä merimetsojen tavoin pitäen siivet ja pyrstön levitettyinä.[5]
Ravinto muokkaa
Pöllökehrääjien pääravintoa ovat hyönteiset, mutta suuren nokkansa ja kitansa ansiosta ne voivat syödä myös kookkaampia eläimiä. Niille kelpaavat hyönteisten, tuhatjalkaisten ja hämähäkkien ohella myös kotilot, etanat, skorpionit, sammakot, liskot, pikkunisäkkäät ja linnut.[6][9] Australianpöllökehrääjät syövät myös paksumaltoisia hedelmiä. Pöllökehrääjät eivät pyydystä kehrääjien tavoin hyönteisiä tai muuta saalista ilmasta, vaan nappaavat ne maasta tai puiden oksilta. Ne vaanivat saalistaan istuinoksaltaan ja syöksyvät sitten maahan sen kimppuun. Siivet ovat lyhyemmät ja pyöreäpäisemmät kuin sukulaisheimoilla, koska maasta saalistava lintu ei tarvitse kovin hyvää lentotaitoa.[6] Toisaalta jotkin pöllökehrääjät lentelevät myös puiden ja pensaiden ympärillä napaten hyönteisiä lehdiltä ja oksilta.[9] Pöllökehrääjiltä puuttuu herkkätuntoinen ja runsassuoninen kitalaki. Kitalakea peittää luutunut iho. Saaliin pyydystämistavan vuoksi herkkätuntoinen kitalaki ei ole tarpeellinen.[6]
Pöllökehrääjien elintapojen tutkiminen on vaikeaa, eikä niitä aiemmin juuri tarkkailtu. Niiden ravinnonhankinnasta oli arvailuja. Suuren kidan takia niiden uskottiin pyydystävän hyönteisiä lentämällä suu ammollaan. Käsitystä tukivat pöllökehrääjien suun ympärillä olevat karvamaiset höyhenet, joiden uskottiin lisäävän "haavin" pinta-alaa. Pöllökehrääjien on uskottu myös saalistaneen niin, että ne istuvat oksalla suu ammollaan, vaaleanpunainen tai keltainen kita näkyvissä. Tämän arveltiin houkuttelevan hyönteisiä, jotka erehtyisivät luulemaan suuta kukaksi ja hakemaan sieltä mettä.[9]
Lisääntyminen muokkaa
Pöllökehrääjät pesivät puissa, joihin ne rakentavat kuppimaisen pesän. Eri sukujen pesänrakennustavat poikkeavat kuitenkin toisistaan. Aasianpöllökehrääjät rakentavat pienen pesän, jonka rakennusaineina ne käyttävät omia untuviaan[4] ja sammalia. Ne naamioivat pesän jäkälillä jotka sidotaan kohdalleen hämähäkinseiteillä.[6] Pöllökehrääjien pesät ovat suurempia.[4] Niiden ainoaa rakennusmateriaalia ovat pienet oksat. Se rakennetaan vaakasuorien oksien haarakohtiin ja jää hyvin hataraksi.[6] Pöllökehrääjät munivat lajista riippuen 1–4 valkoista munaa. Koiraat huolehtivat munien haudonnasta ja myöhemmin poikasten hoidosta päiväsaikaan.[4] Naaraan vuoro on yöllä. Haudontavastuusta on myös muunlaisia tietoja. Joidenkin tietojen mukaan vain koiras tai naaras hoitaa yksin hautomisen. Molemmat osallistuvat kuitenkin poikasten ruokintaan.[9] Jos pesivä pöllökehrääjä yllätetään, se pyrkii ennemmin hämäämään kuin uhkaamaan häiritsijää. Se laskee siipensä ja pörhistää päänsä höyheniä näyttääkseen todellista suuremmalta. Samalla se avaa kitansa ja mulkoilee tunkeilijaa.[8] Poikaset kuoriutuvat noin kuukauden haudonta-ajan jälkeen. Niitä hoidetaan suunnilleen yhtä kauan. Ne ovat jo kuoriutuessaan untuvapeitteisiä.[6] Poikasten untuva on aluksi valkoista, mutta muuttuu myöhemmin harmahtavaksi.[4] Höyhenet alkavat kasvaa noin viikon kuluttua.[9] Emolinnut ruokkivat poikasiaan oksentamalla niille ruoan. Pöllökehrääjänpoikaset lähtevät pesästä tultuaan lentokykyisiksi.[4]
Luokittelu muokkaa
BirdLife Suomen vuonna 2018 julkaiseman listan mukaan australianpöllökehrääjien sukuun (Podargus) kuuluu 3 lajia, aasianpöllökehrääjien sukuun (Batrachostomus) 9 lajia ja Rigidipenna-sukuun vain salomoninpöllökehrääjä.[2] Salomoninpöllökehrääjä tunnistettiin uudeksi lajiksi vuonna 2007.[10] Aasianpöllökehrääjät luettiin aiemmin erilliseen Batrachostomidae-heimoon, ja nykyisinkin jotkin auktorit luokittelevat kummankin suvun omaan alaheimoonsa.[1]
Pöllökehrääjien tertiäärikautisia fossiileja on löydetty Euroopassa kahdelta alueelta. Keskiseltä eoseenikaudelta peräisin olevia fossiileja on löydetty Messelin kerrostumista Saksasta. Toinen löytöalue on Ranskan Quercyssä, josta on löydetty myöhäiseltä eoseenikaudelta peräisin olevia Quercypodarcus olsoni -lajille kuuluvia fossiileja. Quercystä löydettyjen lintujen ruumiinrakenne on melko lähellä nykyisten australianpöllökehrääjien rakennetta. Erään DNA-tutkumusten mukaan pöllökehrääjät erkanivat rasvakehrääjien, kehrääjien, pökkelökehrääjien ja pöllökehrääjien yhteisestä kehityslinjasta noin 42 miljoonaa vuotta sitten.[11]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Podargidae (TSN 177953) itis.gov. Viitattu 27.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Högmander, H., Björklund, H., Hintikka, J., Lokki, J., Södersved, J. & Velmala, W.: Maailman lintulajien suomenkieliset nimet 2018. BirdLife Suomi. Arkistoitu 8.2.2018. Viitattu 17.2.2018.
- ↑ a b c d e (toim.) Kangasniemi, Kaija: Kodin suuri eläinkirja 7 : Pari-Rap, s. 339. Weilin + Göös, 1980. ISBN 951-35-1710-1.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m (toim.) Perrins, Christopher: The encyclopedia of Birds, s. 342. Oxford University Press, 2009. ISBN 978-0-19-956800-0.
- ↑ a b c d Tim Harris (toim.): National Geographic Complete Birds of the World, s. 144. National Geographic, 2009. ISBN: 978-1-4262-0403-6.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Tuulikki Lahti, Kalevi K. Malmström, Marja Martin ja Kari Tuominen: ZOO Suuri eläinkirja 4, s. 118. WSOY, 1979. ISBN 951-0-08249-X.
- ↑ a b c Frogmouths (Podargidae) The Internet Bird Collection. Viitattu 20.6. 2010.
- ↑ a b (toim.) Kangasniemi, Kaija: Kodin suuri eläinkirja 7 : Pari-Rap, s. 341. Weilin + Göös, 1980. ISBN 951-35-1710-1.
- ↑ a b c d e (toim.) Kangasniemi, Kaija: Kodin suuri eläinkirja 7 : Pari-Rap, s. 340. Weilin + Göös, 1980. ISBN 951-35-1710-1.
- ↑ Scientists discover new genus of frogmouth bird in Solomon Islands 19.4. 2007. PhysOrg.com. Viitattu 27.1.2011.
- ↑ David Thomas Holyoak: Nightjars and their allies: the Caprimulgiformes, s. 21, 26. Oxford University Press, 2001. ISBN 0 19 854987 3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.01.2011). (englanniksi)