Otepää

kaupunki Virossa

Otepää (aik. suom. Ohdonpää, saks. Odenpäh) on epäitsenäinen kaupunki ja entinen kaupunki Etelä-Virossa. Se on Otepään kunnan keskuspaikka[1], jossa asuu noin 1 900 asukasta. Otepään epäitsenäisen kaupungin pinta-ala on 4,5 km² ja asukastiheys vuoden 2015 alussa 426,2 asukasta neliökilometrillä.[2]

Otepää
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Otepää

Koordinaatit: 58°03′26″N, 26°29′54″E

Valtio Viro
Maakunta Valgamaa
Kunta Otepään kunta
Kaupunkioikeudet 1936–1999
Hallinto
 – Asutustyyppi epäitsenäinen kaupunki
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 4,46 km²
Väkiluku (1.1.2015) 1 901
 – Väestötiheys 426,2 as./km²









Otepään kirkko

Otepään nimi tarkoittaa otson eli karhun päätä. Otepäätä nimitetään Viron talvipääkaupungiksi[3].

Historia muokkaa

Otepää oli itsenäinen kaupunki vuodesta 1936 vuoteen 1999, jolloin kaupunki yhdistyi Pühajärven kunnan kanssa Otepään kunnaksi. Vuoden 2017 kuntauudistuksessa vanha Otepään kunta ja Sangasten kunta sekä iso osa Paluperan ja Pukan kunnista yhdistettiin uudeksi Otepään kunnaksi.[1]

Väestö muokkaa

Vuonna 2011 Otepään epäitsenäisessä kaupungissa oli 1 953 asukasta, joista 1 911 (97,8 %) oli virolaisia, 24 (1,2 %) venäläisiä ja 15 (0,8 %) muita kansallisuuksia.[4]

Urheilu muokkaa

Otepään kaakkoispuolella parin kilometrin päässä on talviurheilukeskus[5], joka tunnetaan muun muassa kansainvälisen hiihdon maailmancupin osakilpailuiden järjestäjänä. Talviurheilukeskuksessa voi myös lasketella.[6][7]

Talous muokkaa

Otepään länsipuolella, pari kilometriä keskustasta, on UPM-Kymmene Oyj:n vaneritehdas[8].

Lähteet muokkaa

  • Otepää (Viron tietosanakirja) EE Eesti Entsüklopeedia. 2011. Viitattu 6.8.2015. (viroksi)

Viitteet muokkaa

  1. a b Ühinenud ja kõikide omavalitsuste ülevaade (sh KOV kontaktandmed ja omavalitsusjuhid) (Excel) (Viron kuntien perustietoja valtiovarainministeriön verkkosivuilla) haldusreform.fin.ee. maaliskuu 2018. Viitattu 10.5.2018. (viroksi)
  2. Statistical Database: Population Statistics Estonia, Tallinn. Viitattu 6.8.2015. (viroksi), (englanniksi)
  3. Talvepealinn OTEPÄÄ - Otepää Vald www.otepaa.ee. Viitattu 18.10.2023.
  4. RL002: Rahvastik elukoha, soo, vanuserühma ja rahvuse järgi, 31. detsember 2011 Statistikaamet. Viitattu 23.12.2016. (viroksi)
  5. NEWAY (WWW.NEWAY.EE): Tehvandi Spordikeskus Tehvandi Spordikeskus. Viitattu 25.2.2017. (viroksi)
  6. Otepää piirikonnan turismileht (Otepään matkailusivut) 2014. SA Otepää Turism. Viitattu 6.8.2015. (suomeksi), (viroksi), (englanniksi), (latviaksi), (venäjäksi)
  7. Munakas | Väike-Munamäe Suusakesku www.munakas.ee. Viitattu 25.2.2017. (viroksi)
  8. UPM Otepään vaneritehdas (Tehtaan tietoja UPM:n kotisivulla) wisaplywood.com. 2014. Viitattu 6.8.2015. (suomeksi)

Aiheesta muualla muokkaa