Optinen lennätin
Optinen lennätin oli sähköisen lennättimen edeltäjä. Se oli nopeampi tapa viestiä pitkien matkojen päähän kuin esimerkiksi hevosella matkaava kuriiri. Optisen lennättimen kuljettaman viestin suurinta etäisyyttä rajoittavat maantiede, maaston muodot, sää ja ihmissilmän havainnointikyky. Käytännössä suurin osa optisista lennättimistä oli ketjutettu, jotta viesti voitiin toimittaa pidemmälle.
Optisessa lennättimessä viestien piti olla lyhyitä tai muuten sisällöltään rajoitettuja. Jos olisi haluttu lähettää pitkiä monimutkaisia viestejä, olisi viestiasemien pitänyt olla hyvin lähellä toisiaan. Joka tapauksessa viestiasemien ylläpitäminen oli kallista, joten optista lennätintä ei kannattanut rakentaa pitkälle matkalle. Rooman valtakunnan kaatumisen jälkeen optista lennätintä ei ilmeisesti käytetty Euroopassa vuosisatoihin.[1]
Varhaishistoria muokkaa
Antiikin aikana optisia lennättimiä käytettiin laajasti. Sitä käytettiin erityisesti Rooman valtakunnan Limes-rajoilla Keski-Euroopassa, Britanniassa ja Lähi-idässä. Antiikin aikana optisen lennättimen tehokkuutta rajoitti lähinnä ihmissilmän näkökyky.[1]
Kiinassa on historian saatossa käytetty savumerkkejä viestittämiseen sota-aikana.
Suomessa arvellaan esihistoriallisina aikoina ja historiallisen ajan taitteessa mäille sijoitettujen muinaislinnojen toimineen ajoittain vartiopaikkoina, joilta lähetettiin savumerkkejä lähiseutujen väestöille ja toisille linnoille varoittaen uhkaavasta vihollisesta.
Chappe-lennätin muokkaa
Kaukoputki tuli laajasti käyttöön 1600-luvun alussa ja samalla havaittiin sen käyttökelpoisuus optisessa lennättimessä. Englantilainen Robert Hooke esitti 1600-luvun puolessa välissä optisen lennättimen käyttöönottoa. 1700-luvun lopulla optisen lennättimen rakentamista harkittiin vakavasti. Ranskassa rakentamista esitettiin ensin kuninkaalle, mutta rakentamisen aloitti vasta vallankumouksen jälkeen kansalliskokous. Uusi optinen lennätin tunnettiin nimellä Chappe-lennätin, alkuunpanijansa Claude Chappen mukaan. Ensimmäinen linja rakennettiin vuonna 1794. Sen ensisijainen käyttötarkoitus oli sotilaallinen, ja ensimmäinen viesti kertoi hallitukselle Pariisissa, että ranskalaiset olivat vallanneet Le Quesnoyn takaisin.[1]
Chappe-lennätin koostui ketjusta torneja, joista oli näköyhteys ketjun viereisiin torneihin. Tornien huipulla oli iso palkki, johon oli kiinnitetty kaksi pienempää palkkia. Kaikki palkit olivat liikuteltavia ja valaistu, joten niillä pystyi viestimään yölläkin. Chappe-lennättimessä oli 192 eri asentoa, jotka merkitsivät eri kirjaimia, sanoja tai kokonaisia fraaseja. Lennättimellä saatettiin viestiä selväkielisesti tai salakielellä. Jokaista asemaa käytti normaalisti kaksi miestä, toinen miehistä havainnoi viestin ja kirjoitti sen ylös. Toinen taas viestitti seuraavalla asemalle. Maastosta riippuen asemien väli oli keskimäärin 8-10 kilometriä. Hyvällä säällä torneja tiputettiin ketjusta pois ja viestin etenemisnopeus kasvoi. Kohtalaisella säällä ja jos viestissä oli vain muutama sata merkkiä tieto kulki 400 kilometriä päivässä.[1]
Vuoden 1800 paikkeilla Chappe-lennättimen kaltainen järjestelmä rakennettiin Englannissa. Lennätin yhdisti amiraliteetin tärkeisiin satamiin. Venäläiset rakensivat pian optisen lennättimen Pietarista Kronstadtiin ja Pietarista Varsovaan. Vielä 1830-luvulla Preussi rakensi optisen lennätinlinjan Berliinistä Trieriin.[1]
Englannissa on optisen lennättimen seurauksena useita paikkoja, joita kutsutaan edelleen nimellä Telegraph Hill, lennätinkukkula.
1850-luvulla Yhdysvaltain armeijan majuri Albert J. Myer kehitti järjestelmän, jossa heilutettiin lippua (soihtua tai lyhtyä yöllä) oikealle ja vasemmalle, samaan tapaan kuin pisteet ja viivat Morsen aakkosissa. Tämä lippujärjestelmä oli helpommin liikuteltavissa kuin kiinteisiin alustoihin perustuneet järjestelmät, ja sitä käyttivätkin Yhdysvaltain sisällissodan molemmat osapuolet.
Optinen lennätin Ruotsissa ja Suomessa muokkaa
Ruotsiin rakennettiin Abraham Niclas Edelcrantzin kehittämä optinen lennätinverkko vuodesta 1794 alkaen. Edelcrantzin järjestelmä perustui 10 käännettävään tauluun, joiden avulla voitiin muodostaa 1024 eri numerosarjaa, jotka piti purkaa kirjaimiksi, sanoiksi tai viesteiksi koodikirjojen avulla.
Verkko kattoi aluksi linnakkeet Tukholman ympäristössä, mutta sitä laajennettiin 1796 Ruotsin Grisslehamnista Signilskärin kautta Eckeröön Ahvenanmaalle. [2][3]
Lennätinverkkoa jatkettiin Tanskaan ja sitä pidetäänkin maailman ensimmäisenä kansainvälisenä tietoliikenneverkkona. Tanskan suunnalla kehitys kuitenkin loppui 1801.[4]
Suomessa linjaa jatkettiin Eckeröstä Uuteenkaupunkiin ja Turkuun. Haminan rauhan jälkeen 1809 lakkasi Suomessa lennättimen käyttö tai ainakin sen kirjoitettu historia. Ahvenanmaalla ja paikoin myös Turun ja Uudenkaupungin välillä on jäljellä jäänteitä ja muistolaattoja lennätinasemista.[4]
Ruotsin optinen lennätinverkko oli varattu aluksi sotilaskäyttöön, mutta 1837 se avattiin myös yleisölle. Laajimmillaan sen käyttö oli 1850-luvulla, jonka jälkeen sähköinen lennätin alkoi syrjäyttää optista lennätintä. Viimeiset optiset lennättimet poistettiin käytöstä Ruotsissa 1881 Göteborgin alueella.[5]
Lennättimen taulut oli järjestetty 3 x 3 ruudukoksi, jossa jokainen pystysarake muodosti yhden numeron. Näin saatiin kolmenumeroinen luku, joita oli yhteensä 512 erilaista. Ylimmässä rivissä oli yksi ylimääräinen taulu, joka merkitsi kirjainta A, joka käytännössä kaksinkertaisti mahdollisten numerosarjojen lukumäärään. 3 x 3 ruudukon jokaisen sarakkeen ylin taulu merkitsi lukua 1, keskimmäinen lukua 2 ja alin lukua 4. Näillä kolmella taululla kullekin sarakkeelle voitiin muodostaa numero, joka saatiin summaamalla näkyvissä olevien tauljen arvot keskenään. Näin kunkin sarakkeen arvoksi saatiin 0-7.
| A | ||
|---|---|---|
| 1 | 1 | 1 |
| 2 | 2 | 2 |
| 4 | 4 | 4 |
Esimerkiksi luku 367 lähetittiin Edelcrantzin optisella lennättimellä seuraavasti:
| A | ||
|---|---|---|
| 1 | - | 1 |
| 2 | 2 | 2 |
| - | 4 | 4 |
=
| 3 | 6 | 7 |
|---|
Venäjän optinen lennätin muokkaa
Venäjän keisarikunnan ensimmäinen optinen lennätin rakennettiin Pietarin ja Laatokan välille 1824. Talvipalatsista Kronstadtiin rakennettiin toinen linja 1833. Pietarin ja Venäjän keisarin kesäasuntojen välille Tsarskoje seloon ja Hatsinaan rakennettiin yhteydet 1835. Seuraavaksi yhteydet perustettiin Pietarin ja Varsovan välille vuoteen 1839 mennessä. Tuolloin niiden välillä oli 149 optista lennätinasemaa, joita hoiti 1 908 henkilöä.[6]
Optinen lennätin rakennettiin Suomenlahden rannikolle Krimin sodan aikana 1854–1855 alkaen keisarillisella asetuksella, jonka kenraalikuvernööri Aleksandr Sergejevitš Menšikov sai tietoonsa 23. helmikuuta 1854. Vuoteen 1853 Viipurin läänin kuvernöörinä toiminut kenraalimajuri ja vapaaherra Casimir von Kothen määrättiin rakennustöiden johtajaksi. Hangosta Pietariin rakennettiin 42 optista lennätinasemaa. Oolannin sodan vihamielisyydet taukosivat elokuuksi 1854, mutta määräys jatkoyhteyden rakentamisesta länteen päin annettiin jo seuraavana vuonna. Myöhemmin linja jatkui Turkuun ja Uuteenkaupunkiin saakka. Tuolloin linjaa käytti 22 upseeria sekä 460 aliupseeria tai miehistöön kuuluvaa.[6] Lennätinasemien etäisyydet olivat 5-13 kilometriä. Etäisyydet eivät voineet olla suuria, sillä erityisin merkkikoodein toiminut viestinvälitys edellytti kiikarien avulla hoidettavaa näköyhteyttä. Asemat olivat samalla puolustuslaitoksen tähystys- ja vartioasemia. Helsingin seudulla lennätinasemat pyrittiiin antamaan luotsien hoidettaviksi.[7]
Venäjän ja afgaanien sodan aikana 1885 optista linjaa testattiin siltä varalta, että Venäjän mahdollisen menestyksen vuoksi Yhdistynyt kuningaskunta ryhtyisi vastatoimiin Itämerellä Oolannin sodan tapaan. Vihollisuuksia kuitenkaan ei maiden kesken puhjennut, joten linja jäi lopullisesti pois käytöstä.[6]
Suomessa on optisen lennättimen pienoismalli Viestimuseon ensimmäisessä huoneessa sisäänkäynnistä oikealla puolella.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Creveld, Martin van: Technology and War, s. 154–156. New York: The Free Press, 1989. ISBN 0-02-933151-X.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e Creveld
- ↑ R. Victor Jones: The Edelcrantz Telegraph Systems people.seas.harvard.edu. 1.11.2005. Arkistoitu 21.10.2007. Viitattu 29.2.2008. (englanniksi)
- ↑ Miten kuningas sai tietää sodan alkaneen – Helsingin Sanomat, 29.2.2008
- ↑ a b Suomi, Reima: Optista tiedonsiirtoa. Tekniikan historia, , 2014. vsk, nro 6, s. 40–43. Talentum Media Oy. ISSN 2341-8192.
- ↑ K. V. Tahvanainen: The Optical Telegraph System in Sweden 1794-1881 Tekniska museet. Arkistoitu 22.11.2008. Viitattu 29.2.2008. (englanniksi)
- ↑ a b c http://www.histdoc.net/lauttasaari/telegr.html
- ↑ Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, s. 390. Vantaan kaupunki, 1991. ISBN 951-8959-12-9.
Aiheesta muualla muokkaa
- Albert Myer 1864: A Manual of Signals: For The Use Of Signal Officers In The Field (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Englannin lennätinverkko Lontoosta Favershamiin (englanniksi)
- Museoviraston arkeologisen kulttuuriperinnön opas: Optinen lennätinasema
- Lindell, Ismo: Sähkön pitkä historia, s. 247–249. "Chappen telegrafi". Otatieto, 2009. ISBN 978-951-672-358-0.
- YouTube: Optinen lennätin Suomessa