Oona Kivelä

suomalainen tanssija

Oona Kivelä (s. 1983) on suomalainen ammattitanssija, viisinkertainen tankotanssin maailmanmestari ja tanssivalmentaja.[1][2][3]

Kivelä aloitti voimistelun yhdeksänvuotiaana. Hän osallistui kilpavoimisteluun 24-vuotiaaksi saakka.[4] 24-vuotiaana, vuonna 2008, Kivelä kokeili tankotanssia ensimmäisen kerran New Yorkissa luettuaan sitä käsittelevän artikkelin aiemmin.[2] Vuonna 2009 Kivelä voitti kovatasoisen Pole Art -kilpailun.[5] Ensimmäisen suomenmestaruutensa hän voitti vuonna 2010[6] ja ensimmäisen maailmanmestaruutensa vuonna 2011[7].

Kivelä suunnittelee koreografian esityksiinsä itse.[8] Hän osallistui keväällä 2016 esitettyyn Fitnesspäiväkirjat-televisiosarjan toiseen tuotantokauteen[9] ja syksyllä 2018 esitettyyn Fort Boyard -seikkailusarjaan[10].

Kivelä on myös vuoden 2014 street workoutin naisten maailmanmestari.[11]

Kivelä on kirjoittanut lastenkirjan Kukkumuu, joka sisältää eriteemaisia tarinallisia jumppia. Kirjan on kuvittanut Heidi Elokoski.[12]

Merkittäviä saavutuksia muokkaa

  • Voittaja – International Pole Art Competition, 2009 [5][13]
  • Voittaja – Pole Dance North-European Championships, 2009 [13]
  • Voittaja – Finnish Pole Dance Championships, 2010 [6][13]
  • Voittaja – Pole World Cup, 2011 [7][13]
  • Voittaja – International Pole Art Competition, 2011 [7][13]
  • Voittaja – Pole Art, 2012 [13][14]
  • Voittaja – International Pole Championship, 2012 [1] [13][15]
  • Voittaja – International Pole Championship, 2013 [1]
  • Voittaja – International Pole Sports Federation, 2014 [1]
  • Voittaja – International Pole Championship, 2015 [15][16]
  • Voittaja – Finnish Pole Dance Championships, 2016 [17]

Teokset muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Tero Hakola: Tankotanssin maailmanmestari ihmettelee, miksi ei saanut kutsua Urheilugaalaan hs.fi. 13.1.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 28.9.2015.
  2. a b Oona Kivelä: Olen jotakin miehen, naisen ja eläimen väliltä www.terve.fi. 13.11.2019. Viitattu 1.5.2021.
  3. Nelinkertainen tankotanssin maailmanmestari Oona Kivelä päättää kilpauransa Yle Uutiset. 4.8.2023. Viitattu 8.9.2023.
  4. Tarja Vilén: Fitnesspäiväkirjat-tähti Oona Kivelä tekee hurjat temput tangolla - katso Instagram-videot Voice.fi. 26.4.2016. Viitattu 1.5.2021.
  5. a b Tankotanssimestarin varjossa piileksi yksinäinen ja onneton työmyyrä – Oona Kivelä saavutti kaiken, mutta joutui pistämään elämänsä tauolle löytääkseen rauhan yle.fi. Viitattu 1.5.2021.
  6. a b Eeva Rajala: Tankotanssin Suomen mestari: MM-kisoissa tanssitaan kahdella tangolla Voice.fi. 13.9.2010. Viitattu 1.5.2021.
  7. a b c Etusivu, Ravintolat, Parisuhde, Michaela, Stellina, Ruoka ja juoma: Oona Kivelän menestys jatkuu » Umami umami.fi. Arkistoitu 1.5.2021. Viitattu 1.5.2021.
  8. Henriikka Rönkkönen: Biography (Alun perin City-lehteen kirjoitettu artikkeli) oonak.com. Arkistoitu 21.9.2015. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
  9. MTV:n ohjelmistoesittely, kevät 2016 (Arkistoitu – Internet Archive) Mtv.fi. 10.11.2015.
  10. Tankotanssija Oona Kivelällä on uusi rakas: "Tuntuu tosi ihanalta!" Anna.fi. 6.6.2018. Viitattu 1.5.2021.
  11. World Championship 2014 for Women | WSWCF - World Street Workout and Calisthenics Federation wswcf.org. 4.8.2016. Viitattu 2.5.2021. (englanniksi)
  12. Kirja - Tammi www.tammi.fi. Viitattu 24.1.2022.
  13. a b c d e f g IPDFA/IPC - International Pole Championship (Arkistoitu – Internet Archive) - "Ultimate Pole Champion".
  14. Etusivu, Ravintolat, Parisuhde, Michaela, Stellina, Ruoka ja juoma: Oona Kivelä voitti PoleArt-kisan jo kolmannen kerran » Umami umami.fi. Arkistoitu 2.5.2021. Viitattu 1.5.2021.
  15. a b IPDFA - Previous Winners IPDFA -The International Pole Dance Fitness Association (IPDFA). Arkistoitu 1.5.2021. Viitattu 1.5.2021. (englanniksi)
  16. Hong Kong: Pole Dance World title goes to Finland International Business Times. 28.11.2015. Viitattu. 13.3.2016.
  17. Oona Kivelä kruunattiin tankotanssin Suomen mestariksi Iltalehti.fi 13.3.2016. Viitattu 13.3.2016

Aiheesta muualla muokkaa