Olen vainottu kahlekarkuri

Olen vainottu kahlekarkuri on Mervyn LeRoyn ohjaama yhdysvaltalainen mustavalkoelokuva vuodelta 1932. Käsikirjoitus perustuu Robert Elliott Burnsin samannimiseen omaelämäkertaan. Elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 6.12.1946, sillä se oli Valtion filmitarkastamon kokonaan kieltämä vuodesta 1933 vuoteen 1946 asti.[1][2][3]

Olen vangittu kahlekarkuri
I Am a Fugitive from a Chain Gang
kuva elokuvan trailerista
kuva elokuvan trailerista
Ohjaaja Mervyn LeRoy
Käsikirjoittaja Sheridan Gibney
Brown Holmes
Perustuu Robert E. Burnsin omaelämäkertaan
Tuottaja Hal B. Wallis
Säveltäjä Bernhard Kaun
Kuvaaja Sol Polito
Leikkaaja William Holmes
Tuotantosuunnittelija Jack Okey
Pukusuunnittelija Orry-Kelly
Pääosat Paul Muni
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Warner Bros.
Levittäjä Warner Bros.
Netflix
Ensi-ilta

1932 Yhdysvallat

Kesto 96 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Talousvaikeuksissa oleva ensimmäisen maailmansodan veteraani joutuu syyttömänä vankilaan, pakenee ja livahtaa Chicagoon. Siellä hän rakentaa elämän toisen nimen turvin, kunnes jää uudelleen kiinni.[4]

Elokuva on valittu Yhdysvaltojen Kongressin kirjasto Kansalliseen elokuvarekisteriin. Oscareitakin sille ropisi: Paul Muni palkittiin parhaana miesnäyttelijänä, itse elokuva parhaana elokuvana ja Nathan Levinson parhaasta äänityksestä.

Lähteet muokkaa

  1. Sedergren, Jari.: Taistelu elokuvasensuurista : valtiollisen elokuvatarkastuksen historia 1946-2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, [2006]. 85017263. ISBN 9517468121, 9789517468121. Teoksen verkkoversio.
  2. "Vainottu kahlekarkuri" kielletty Suomessa, Ilta-Sanomat, 27.01.1934, nro 22, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. Filmitarkastamo kielsi elokuvan "Olen vainottu kahlekarkuri"! Senvuoksi, että se antaa harmaan kuvan vankilaelämästä, ja senvuoksi, että se voi aiheuttaa rinnastumisia, Suomen Sosialidemokraatti, 28.01.1934, nro 26, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  4. Synopsis All movie. Rovi. Viitattu 1.4.2013. (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.