Oikeusperiaate
Oikeusperiaate on oikeuteen yleisesti tai yksittäiseen oikeudenalaan sisältyvä keskeinen arvo tai tavoite.[1] Oikeusperiaatteet erotetaan oikeusnormeina oikeussäännöistä. Oikeusperiaatteet ovat tavallisesti sisällöllisesti laaja-alaisempia, väljemmin muotoiltuja ja vahvemmin arvoperustaisia oikeudellisia tulkinta- ja ratkaisuperusteita kuin oikeussäännöt.[2] Ne toimivat käyttäytymistä ohjaavina standardeina, oikeudenmukaisuutta luovina ja ylläpitävinä maksiimeina sekä esitysteknisinä peukalosääntöinä.[3]
Oikeusperiaatteiden merkitys liittyy etenkin siihen, että ne avaavat oikeutta moraalin ja politiikan suuntaan.[4][5] Oikeusperiaatteet voivat myös muuttua ja kehittyä normitodellisuuden kehityksen mukana ja ilmaista samalla yhteiskunnassa muuttuvia ja kehittyviä uusia arvokannanottoja.[6]
Aikaisemmin oikeusperiaatteille ei oikeustieteessä aina annettu itsenäistä oikeudellista merkitystä, vaan ne saatettiin mieltää oikeudellista tulkintaa edeltäviksi tai täydentäviksi näkökohdiksi taikka sääntöjen perusteella tehdyiksi yleistyksiksi ilman itsenäistä ratkaisuarvoa.[7] Oikeusperiaatteiden merkitys on tunnustettu 1970-luvun lopulta alkaen, jolloin Ronald Dworkin ja Robert Alexy käynnistivät laajan teoreettisen keskustelun niistä.[8][9] Oikeusperiaatteista käydyn keskustelun lähtökohdat ovat kuitenkin olleet erilaisia eri oikeusjärjestelmissä. Manner-Euroopassa oikeusperiaatteet ovat olleet ilmausta oikeuden, politiikan ja moraalin lomittumisesta toisiinsa. Sen sijaan common law -maissa, erityisesti Yhdysvalloissa, oikeusperiaatteiden aseman tarkastelu on liittynyt laajempaa keskusteluun oikeuden asemasta ylipäätänsä, jossa on asetettu vastakkain yhtäältä oikeusperiaatteet ja toisaalta yhteiskuntapoliittiset toimintalinjat (eng. policies).[10] Yleisesti ottaen oikeusperiaatteiden merkitys on lisääntymässä.[3]
Oikeusperiaatteiden voimassaolo ja soveltaminen muokkaa
Oikeusperiaatteet ovat voimassaolevaa oikeutta väljemmän kriteerin mukaisesti kuin oikeussäännöt, ja ne pikemminkin kehittyvät hitaasti kuin syntyvät ehdottomasti tiettynä ajankohtana. Oikeusperiaatteiden voimassaolo perustuu niiden eri oikeuslähteistä, kuten tuomioistuinten prejudikaateista, lakien esitöistä, tapaoikeudesta ja oikeuskirjallisuudesta, enemmän tai vähemmän ja jopa vain epäsuorasti saamaan institutionaaliseen tukeen sekä niiden nauttimaan yhteisölliseen hyväksyntään. Juuri institutionaalinen tuki erottaa oikeusperiaatteet puhtaasti moraalisista periaatteista. Oikeusperiaatteet ovat siis voimassa enemmän tai vähemmän, niiden pätevyys muodostaa pikemminkin tietyn sisällöllisen vyöhykkeen tai skaalan kuin ehdottoman rajan.[11][12]
Oikeusperiaatteet soveltuvat yksittäiseen oikeustapaukseen enemmän tai vähemmän -tyyppisesti. Oikeusperiaatteilla on siis sisällöllisen painoarvon ulottuvuus, ja niihin liittyy harkinnanvaraisia kriteerejä. Oikeusperiaatteiden soveltaminen perustuu niiden painoarvon punnintaan ja keskinäiseen yhteensovittamiseen yksittäisessä soveltamistilanteessa. Oikeusperiaatteet soveltuvat oikeussääntöjä laajemmin erilaisiin tilanteisiin, sillä niihin sisältyvä tunnusmerkistö on usein hyvin väljä ja yleinen. Oikeusperiaatteen ratkaisuarvo on kuitenkin tavallisesti oikeussääntöä heikompi, ja ne enemmänkin vievät ratkaisuharkintaa tiettyyn suuntaan kuin määräävät yksityiskohtaisesti sen lopputuloksen. Toisaalta nykyään esimerkiksi ihmisoikeusperiaatteet ovat nousseet eräänlaisiksi valttikorteiksi, joiden argumentaatiovoima on varsin suuri. Samaan tapaukseen voi soveltua useita erisuuntaisia oikeusperiaatteita, mutta tällaisesa oikeusperiaatteiden ristiriitatilanteessa yksi periaate ei syrjäytä toisia oikeussäntöjen ristiriitojen ratkaisuperusteiden mukaan, vaan niitä punnitaan keskenään ja tosiaan vastaan.[12][13][14][15]
Erilaisia oikeusperiaatteita muokkaa
Yleisellä tasolla kaikkea modernia länsimaista oikeutta luonnehtii yhdenvertaisuuden oikeusperiaate, jonka mukaan olennaisissa suhteissa samanlaiset tapaukset on ratkaistava samalla tavoin. Varsinkin varallisuusoikeudessa voimistuneen kohtuusperiaatteen voi katsoa ilmentävän yleistä suhteellisuusperiaatetta, jonka mukaan kaikessa lainkäytössä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei yhtä oikeutta toteutettaessa jouduta kohtuuttomasti loukkaamaan tai rajoittamaan toista oikeutta.[16]
Eri oikeudenaloilla on täsmennettyjä keskeisiä periaatteita, kuten ympäristöoikeudessa varovaisuus- ja aiheuttamisperiaate, varallisuusoikeudessa eri osapuolten oikeusasemien muodostumista ja sisältöä koskevat sopimusvapauden, vaihdannan intressin ja heikomman suojelemisen periaatteet, rikosoikeudessa rangaistavuuden yleisiä edellytyksiä koskeva laillisuusperiaate ja prosessioikeudessa kontradiktorinen periaate.[17]
Lähteet muokkaa
- Laakso, Seppo: Lainopin teoreettiset lähtökohdat. Tampere: Tampereen yliopisto, 2012.
- Lindroos-Hovinheimo, Susanna: Oikeuden rajoilla. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.
- Mattila, Heikki E.S. (päätoim.): Encyclopædia Iuridica Fennica VII: Oikeuden yleistieteet. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1999.
- Siltala, Raimo: Oikeudellisen ajattelun perusteet - Pääsykoekirja 2/2010. Turku: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.
- Tolonen, Hannu: Oikeuslähdeoppi. Vantaa: WSOY Lakitieto, 2003.
Viitteet muokkaa
- ↑ Mattila (päätoim.) 1999, palsta 791
- ↑ Siltala 2010, s. 210
- ↑ a b Tolonen 2003, s. 49
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 18
- ↑ Tolonen 2003, s. 45
- ↑ Tolonen 2003, s. 46
- ↑ Siltala 2010, s. 7
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 16
- ↑ Laakso 2012, s. 237
- ↑ Mattila (päätoim.) 1999, palstat 794–795
- ↑ Tolonen 2003, s. 45–46
- ↑ a b Siltala 2010, s. 94
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 17–18
- ↑ Mattila (päätoim.) 1999, palstat 792–793
- ↑ Tolonen 2003, s. 46–47
- ↑ Mattila (päätoim.) 1999, palstat 791–792
- ↑ Mattila (päätoim.) 1999, palsta 792