Ohjelmistotekniikka

Ohjelmistotekniikka on tietotekniikan tieteenhaara, joka tutkii ohjelmistojen kehittämistä ja siihen liittyviä kysymyksiä. Se voidaan jakaa kahteen osa-alueeseen seuraavasti:

  • Ohjelmistotuotanto, joka tutkii suurten ohjelmistojen kehittämistä ja siihen liittyviä prosesseja sekä tuotantomalleja
  • Ohjelmistotiede, jossa tutkitaan syvemmin ohjelmistotekniikan teoreettisia peruskysymyksiä

Omana tieteenhaaranaan ohjelmistotekniikka on vielä verrattain nuori. Esimerkiksi Tampereen teknillisessä korkeakoulussa 1980-luvulla ohjelmistotekniikkaa opiskellut diplomi-insinööri valmistui matematiikan tai elektroniikan laitokselta.

Ohjelmistotekniikka on kuitenkin eriytynyt omaksi tieteenhaarakseen erityisesti ehkä kahdesta syystä; ensinnäkin ohjelmistot ovat nykyään monta kertaluokkaa laajempia kuin ohjelmistot 30 vuotta sitten. Ohjelmistojen koot ovat kasvaneet tuhansista lähdekoodiriveistä jopa kymmeniä miljoonia rivejä käsittäviksi mammuteiksi, ja niiden mutkikkuus on kasvanut arviolta samassa suhteessa. Toiseksi ennen ohjelmistot olivat lähes poikkeuksetta numeerista laskentaa suorittavia sovelluksia; matematiikka oli sikäli hyvin keskeistä. Nykyään ohjelmistot tekevät lähestulkoon mitä hyvänsä, eikä niiden sovellusalueeseen liity välttämättä mitään numeerista laskentaa.

Ohjelmistotekniikka on nykyään kiinnostunut laajoista ohjelmista ja silti ohjelmistokehityksen paradigma on muuttunut nopeammin tuotettaviin ohjelmistoihin. Nopeus ja kiire on tuonut mukanaan ketterät menetelmät ja web-ohjelmistosuunnittelun. Ohjelmistotekniikan juurilta on syntynyt myös web-ohjelmistotekniikka, joka tutkii miten web-sovelluksia pitäisi kehittää.

Lähteet muokkaa

  • Koskinen, Jussi, Sakkinen, Markku & Paakki, Jukka: Ohjelmistotekniikka. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2001. ISBN 951-39-1135-7.
Tämä tietotekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.