Tämä artikkeli kertoo Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin henkilöhahmosta. Odette on hahmo myös Joutsenlampi-baletissa.

Odette on eräs henkilöhahmo Marcel Proustin teoksessa Kadonnutta aikaa etsimässä.

Jetron tyttäret, yksityiskohta Sandro Botticellin Sikstuksen kappeliin maalaamasta Mooseksen nuoruutta kuvaavasta freskosta. Swannin mielestä Odette muistuttaa freskon tytöistä.

Odetten tyttönimi ei tule teoksen aikana esille, mutta se tiedetään, että hän on ollut nuoruudessaan mallina taiteilija Elstirille Nizzassa tekaistulla nimellä Miss Sacripant. Voidaan todeta, että hän on viettänyt taiteellista elämää, poseerannut alasti ja ehkä toiminut prostituoituna, josta hänen liikanimensä ”Sacripant”.

Hän avioituu ensimmäisen kerran Pierre Saylor de Verjusin, Crécyn kreivin kanssa. Kreivi on aristokraatti, mutta verraten köyhä. Sittemmin he eroavat.

Kertoja Marcel kohtaa Odetten lapsena setänsä Adolphen luona. Odette on ”Ruusujen daami, joka eittämättä on sedän elättämä. Odette tekee voimakkaan vaikutuksen kertojaan, joka ei ymmärrä kuin hyvin paljon myöhemmin, että kyseinen nainen oli juuri Odette.

Kun Swann kohtasi Odetten Verdurinien salongissa, häntä kutsuttiin nimellä Odette de Crécy. Heidän seurustelunsa ja sittemmin avioliittonsa järkytti Combrayn porvaristoa, joka ei voinut ymmärtää niin erisäätyisten ihmisten avioliittoa. Swannin rakkaustarina Odetten kanssa käsittää luvun Swannin rakkaus teoksen osassa ”Swannin tie”. Rakkauden sokaisema Swann ei nähnyt, että Odette oli ”helppo nainen”, ja kesti kauan ennen kuin Swann rohkeni tehdä tälle ehdotuksiaan. Swann pyytää Odettea vaimokseen vasta, kun hän ei enää rakasta tätä. Odette ehkä pettää miestään joidenkin rakastajiensa kanssa.

Odette perustaa salongin, josta tulee vähitellen seurapiirien loistavin. Hänen taiteellinen makunsa, joskus jopa vulgaari, hienostuu Swannin vaikutuksesta. Swannin kuoltua hänellä ei ole vaikeutta jatkaa sosiaalista nousuaan avioitumalla Forchevillen kreivin kanssa. Tultuaan Odette de Forchevilleksi, hyvin varakkaaksi, hän saattaa naittaa tyttärensä Gilberten kreivi Robert de Saint-Loup’lle. Näin hän saattaa yhteen Swannin tien ja Guermantesin tien Jälleenlöydetty aika -niteen lopulla.