OFC:n karsinnat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin 2010

OFC-maaosaliiton vuoden 2010 jalkapallon MM-kilpailujen karsinnat aloitettiin kesäkuussa 2007 ja karsinnat päättyivät Oseanian mestaruusturnaukseen 2008. OFC:n mestaruusturnaus oli samalla karsintojen toinen kierros.

FIFA World cup 2010
MM-karsinnat 2010
Maanosaliitto MM-karsinnat
Aasia AFC
Afrikka CAF
Eurooppa UEFA
Etelä-Amerikka CONMEBOL
Pohjois- ja Keski-Amerikka CONCACAF
Oseania OFC
2006
2014

Joukkueista Uusi-Seelanti pääsi suoraan toiselle kierrokselle. Marraskuussa 2009 selvisi, että yksi OFC:n joukkueista suoriutui lopputurnaukseen, kun karsinnan toisen kierroksen voittanut Uusi-Seelanti kukisti AFC:n karsinnoissa viidenneksi sijoittuneen Bahrainin kahden ottelun sarjana pelatussa jatkokarsinnassa.

Vuoden 2010 karsinnat olivat ensimmäiset, joihin ei enää osallistunut Australia, joka oli siirtynyt kummankin liiton suostumuksella OFC:stä AFC:hen.

Ensimmäinen kierros muokkaa

Toiselle kierrokselle pääsi ensimmäisen kierroksen neljän parhaan lisäksi suoraan Uusi-Seelanti, jolla oli liiton paras ranking-pistemäärä.

Osallistuneista joukkueista Tuvalu ei ollut FIFA:n jäsen, eikä näin ollen olisi voinut selviytyä MM-lopputurnaukseen. Karsinnat kuuluivat osana vuoden 2007 Etelä-Tyynenmeren kisoihin. Tämän takia Tuvalukin pystyi osallistumaan niihin.

Lohko A muokkaa

Joukkue O V T H TM PM ME P
  Fidži 4 3 1 0 25 1 +24 10
  Uusi-Kaledonia 4 3 1 0 6 1 +5 10
  Ranskan Polynesia 4 1 1 2 2 6 -4 4
  Cookinsaaret 4 1 0 3 4 9 -5 3
  Tuvalu 4 0 1 3 2 22 -20 1

Koti \ Vieras          
Cookinsaaret   0–4 0–1 0–3 4–1
Fidži   4–0 1–1 16–0
Ranskan Polynesia   0–1 1–1
Uusi-Kaledonia   1–0
Tuvalu  

Lohko B muokkaa

Joukkue O V T H TM PM ME P
  Salomonsaaret 4 4 0 0 21 1 +20 12
  Vanuatu 4 3 0 1 23 3 +20 9
  Samoa 4 2 0 2 9 8 +1 6
  Tonga 4 1 0 3 6 10 -4 3
  Amerikan Samoa 4 0 0 4 1 38 -37 0

Koti \ Vieras          
Amerikan Samoa   1–12 0–7 0–4 0–15
Salomonsaaret   3–0 4–0 2–0
Samoa   2–1 0–4
Tonga   1–4
Vanuatu  

Jatko-Ottelut muokkaa

Lohkojen kaksi parasta selviytyivät välieriin, joiden voittajat etenivät loppuotteluun ja häviäjät pronssiotteluun. Ottelujen kolme parasta selviytyivät karsintojen toiselle kierrokselle. Uusi-Seelanti selviytyi OFC:n parhaiten rankattuna maana suoraan toiselle kierrokselle.

Välierät muokkaa

5. syyskuuta 2007   Salomonsaaret 2–3   Uusi-Kaledonia National Soccer Stadium, Apia, Samoa
Fa'arodo 40'
Menapi 47'
Raportti Kabeu 37'
Toto 54'
Mercier 90+4'
Yleisömäärä: 1 500
Tuomari: Job Minan (Papua-Uusi-Guinea)

5. syyskuuta 2007   Fidži 3–0   Vanuatu National Soccer Stadium, Apia, Samoa
Baleitoga 44'
Vakatalesau 69' (rp.)
Krishna 70'
Raportti Yleisömäärä: 600
Tuomari: Michael Hester (Uusi-Seelanti)

Pronssiottelu muokkaa

7. syyskuuta 2007   Salomonsaaret 0–2   Vanuatu National Soccer Stadium, Apia, Samoa
Raportti Soromon 45+3'
Sakama 50'
Yleisömäärä: 200
Tuomari: Averii Jacques (Tahiti)

Loppuottelu muokkaa

7. syyskuuta 2007   Uusi-Kaledonia 1–0   Fidži National Soccer Stadium, Apia, Samoa
Hmae 61' Raportti Yleisömäärä: 400
Tuomari: Michael Hester (Uusi-Seelanti)

Toinen kierros muokkaa

Pääartikkeli: OFC Nations cup 2008

Toisen kierroksen voittaja kohtasi jatkokarsinnassa AFC:n karsinnoissa viidenneksi sijoittuneen joukkueen.

Joukkue O V T H TM PM ME P
  Uusi-Seelanti 6 5 0 1 14 5 +9 15
  Uusi-Kaledonia 6 2 2 2 12 10 +2 8
  Fidži 6 2 1 3 8 11 -3 7
  Vanuatu 6 1 1 4 5 13 -8 4

Koti \ Vieras        
Fidži   3–3 0–2 2–0
Uusi-Kaledonia   4–0 1–3 3–0
Uusi-Seelanti   0–2 3–0 4–1
Vanuatu   2–1 1–1 1–2

Jatkokarsintaottelut muokkaa

Uusi-Seelanti selviytyi OFC:n karsintojen voittajana pelaamaan kaksoisottelut AFC:n karsintojen viidettä Bahrainia vastaan pelaamaan OFC:n ja AFC:n kesken jaetusta mm-kisapaikasta.

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
  Uusi-Seelanti 1–0   Bahrain 0–0 1–0
10 lokakuuta 2009 Bahrain   0–0   Uusi-Seelanti Bahrain National Stadium, Riffa
(Raportti) Yleisömäärä: 37,000
Tuomari: Viktor Kassai (Hungary)
14 marraskuuta 2009 Uusi-Seelanti   1–0   Bahrain Westpac Stadium, Wellington
Fallon 45' (Raportti) Yleisömäärä: 36,500
Tuomari: Jorge Larrionda (Uruguay)

Uusi-Seelanti selviytyi MM-lopputurnaukseen yhteismaalein 1-0.

Lähteet muokkaa