Noah Hoffman

yhdysvaltalainen maastohiihtäjä

Noah Hoffman (s. 1. elokuuta 1989 Evergreen) on yhdysvaltalainen uransa lopettanut maastohiihtäjä.[1]

Noah Hoffman vuonna 2013.

Alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa Erzurumissa 2012 Hoffman saavutti hopeaa 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa. Olympialaisiin hän on osallistunut 2014 ja aikuisten MM-kilpailuihin kolmesti, vuosina 2011, 2013 ja 2015, parhaimpana henkilökohtaisena sijoituksena 15:s sija 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa Val di Fiemmessä 2013.[1]

Hoffman kilpaili maastohiihdon maailmancupissa ensimmäisen kerran Vancouverissa tammikuussa 2009 sijoittuen 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa 25:nneksi. Hänen paras sijoituksensa maailmancupissa on kahdeksas sija Canmoren 30 kilometrin yhdistelmäkilpailusta joulukuussa 2012. Joulukuussa 2013 Hoffman oli nopein Rukan maailmancupin avaustapahtumaan kuuluneessa 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa. Tour de Skillä 2013–2014 hän oli 35 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajoetapin osuusajoissa nopein.[1]

Hoffman lopetti uransa maastohiihtäjänä keväälä 2018.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Noah Hoffman Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. Big names retiring in Cross-Country Skiing - FIS-SKI FIS-SKI. Arkistoitu 8.4.2018. Viitattu 10.4.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa