Nirva

Tampereen kaupunginosa

Nirva on pienehkö kaupunginosa Etelä-Tampereella, Koivistonkylän ja Lahdesjärven välissä. Nirvan asukasluku oli vuoden 2007 lopussa 462 henkilöä.[1] Asuintalot ovat pääosin pientaloja, lisäksi muutama rivitalo. Asuintaloja on vajaa 200, ja uudisrakentaminen on vähäistä tonttien vähyyden vuoksi.

Nirvan kaupunginosan nimeen ovat antaneet aiheen läheiset Nirvanniitty ja Nirvanvuori. Nirva-nimen alkuperää ei ole pystytty selvittämään. Nirvanvuori oli entisinä aikoina nuorison leikkipaikka ja juhannuskokon polttopaikka. Nirvan alue siirtyi Tampereen kaupunkiin Messukylän kunnan osana vuoden 1947 alussa.[2]

Luonnonläheinen Nirva tarjoaa kattavan hiihtolatuverkoston ja maastopyöräreittien lisäksi jylhän kallion ympäröimässä metsässä opastetun luontopolun. Alueella toimii Tampereen Aikuiskoulutuskeskus. Nirvassa ei ole palveluita, vaan lähimmät ovat Koivistonkylässä. Nirvan halki kulkee Tampereen Kaupunkiliikenteen linjat 21 ja 33.

Lähteet muokkaa

  1. Tampereen väestö 31.12.2007 (PDF) 19.5.2008. Tampereen kaupunki. Viitattu 18.12.2008.
  2. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 132. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.