Niono
Niono on kaupunki ja Nionon piirin hallinnollinen keskus Ségoun alueella Malissa. Se sijaitsee Nigerjoen sisämaan suistoalueen luoteisreunalla 115 kilometriä Ségousta pohjoiseen. Asukkaita on 91 600 henkeä (vuonna 2009)[1].
| Niono | |
|---|---|
.JPG) Nionon suuri perjantaimoskeija. |
|
  Niono |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Mali |
| Alue | Ségou |
| Piiri | Niono |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kaupunkikunta |
| Väkiluku (2009) | 91 600 |
Nionon kaupunkikunnan pinta-ala on 269 neliökilometriä[2]. Se rajoittuu pohjoisessa Nionon piirin Yeredon Sanionan, lännessä Marikon, Kala Siguidan ja Siribalan, etelässä Pogon ja idässä Macinan piirin Monimpebougoun kuntiin[3]. Seutu kuuluu Sahelin vyöhykkeeseen. Pinnanmuodostukseltaan se on tasaista Nigerin entistä tulva-aluetta (delta mort). Maanviljelyä varten on rakennettu kaksi kastelukanavaa.[2]
Kuntaan kuuluu 21 asutuskeskusta. Asukkaat ovat etupäässä bambaroita, songhaita, soninkeja, moseja, miniankoja, fulbeja ja bozoja. Vallitsevat uskonnot ovat islam ja kristinusko.[2]
Nionon kautta kulkee Ségoun ja Timbuktun välinen maantie RN33, josta haarautuu RN27 Bamakoon[4]. Seudun pääelinkeinot ovat keinokasteluun perustuva maanviljely ja karjanhoito. Tärkeimmät viljelykasvit ovat riisi, sipuli ja vihannekset. Kotieläimiä ovat naudat, lampaat, vuohet, siat ja aasit. Lisäksi harjoitetaan kalastusta, käsityöammatteja ja kaupankäyntiä. Teollisuutta edustavat leipomo, meijeri ja sähkölaitos.[2]
Kaupunki on saanut alkunsa Nigerjoen keinokastelujärjestelmää hoitavan Office du Nigerin vuonna 1937 perustamasta työläisasutuksesta[2]. Nähtävyyksiin kuuluu kaunis moskeija[5].
Lähteet muokkaa
- ↑ Resultats provisoires RGPH 2009 (Région de Ségou) instat.gov.ml. Arkistoitu 22.7.2011. Viitattu 2.8.2012. (ranskaksi)
- ↑ a b c d e Plan de Sécurité Alimentaire: Commune Urbaine de Niono 2007-2011 csa-mali.org. 2007. Viitattu 2.8.2012. (ranskaksi)
- ↑ Mali - Région de Ségou: Carte de référence reliefweb.int. Viitattu 11.11.2014. (ranskaksi)
- ↑ Mali: Carte Routière Reliefweb. 2014. Viitattu 15.7.2018.
- ↑ Le Petit Futé Mali 2012–2013, s. 81. Paris: Nouvelles Éditions de l’Université, 2008. ISBN 978-2-7469-5161-7.