Niklas Friman

suomalainen jääkiekkoilija

Niklas Aleksi Friman[3] (s. 30. elokuuta 1993 Rauma) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa SM-liigajoukkue Tampereen Ilveksessä.[4] Hän toimii joukkueen kapteenina. Friman on pelannut aiemmin myös hyökkääjänä.[5]

Niklas Friman
Henkilötiedot
Syntynyt30. elokuuta 1993 (ikä 30)
Rauma, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Nikke,[1] Taisto[2]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 189 cm
Paino 88 kg
Seura
Seura Ilves
Sarja SM-liiga
Pelinumero 3
Pelaajaura
Pääsarjaura 2011–
Aik. seurat TPS (SML)
HPK (SML)
JYP (SML)
Jokerit (KHL)
Brynäs IF (SHL)

Friman aloitti uransa Turussa TuTon ja TPS:n riveissä. Hän nousi TPS:n edustusjoukkueeseen kaudella 2012–2013. Kaudella 2016–2017 hän voitti JYPissä SM-pronssia. Tuon kauden jälkeen hän siirtyi HPK:hon, jossa hän voitti suomenmestaruuden kaudella 2018–2019. Hän on pelannut myös KHL:ssä Jokereissa ja SHL:ssä Brynäs IF:ssä. Kaudeksi 2022–2023 Friman siirtyi Ilvekseen, jonka kapteeniksi hänet nimettiin.

Maajoukkuetasolla Friman on pelannut kaksissa maailmanmestaruuskilpailuissa ja yksissä olympialaisissa. Hän voitti vuonna 2022 sekä olympiakultaa että maailmanmestaruuden.

Ura muokkaa

Seuraura muokkaa

Friman on TuTon kasvatti. Hän pelasi aiemmin hyökkääjänä ja toimi kaudella 2008–2009 joukkueen C-nuorten kapteenina. Kaudeksi 2009–2010 Friman siirtyi Turun Palloseuraan, jossa hän edusti suurimmaksi osaksi B-nuoria. Friman vahvisti myös TPS:n B2-nuoria kevään 2010 pudotuspeleissä, jotka päättyivät Suomenmestaruuteen. Keväällä 2011 hän voitti B-nuorten SM-hopeaa.[4]

Kaudella 2011–2012 Friman oli TPS:n A-nuorten tehoilla 13+17=30, joilla hän sijoittui koko A-nuorten SM-liigan puolustajien pistepörssissä seitsemänneksi.[6] Friman teki samalla kaudella myös SM-liigadebyyttinsä. Hän pelasi ensimmäisen ja kauden ainoaksi jääneen liigaottelunsa 26. marraskuuta 2011 vieraissa Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan.[7] Friman merkittiin TPS:n kakkospuolustajapariin Mario Scalzon viereen.[8] Hän sai ottelussa jääaikaa 8.14 minuuttia.[9] Friman pelasi kauden aikana miesten pelejä myös kolmen ottelun verran lainalla Suomi-sarjajoukkue Salon Kiekkohaissa.[4] Suurimman osan kaudestaan hän pelasi kuitenkin TPS:n A-nuorissa, joiden Toukokuussa 2012 Friman teki TPS:n SM-liigajoukkueen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[10]

Kauden 2012–2013 Friman aloitti TPS:n A-nuorten kapteenina. Hän pelasi harjoituskaudella TPS:n SM-liigajoukkueessa viisi European Trophy -ottelua, mutta Frimanin kausi on edennyt kuitenkin suurimmaksi osaksi A-nuorissa. Hän teki liigauransa avausmaalin kauden viidennessä SM-liigaottelussaan 8. tammikuuta 2013 Tampereen Ilvestä vastaan.[11] Friman nousi SM-liigassa Juha Pajuojan alaisuudessa myös keskushyökkääjäksi ja pelasi roolia kauden loppuun asti. Yhteensä hänen tulokaskautensa toi 26 runkosarjaottelussa tehot 2+3=5.[5] Kaudella 2014–2015 Friman pelasi myös seitsemän Mestis-ottelua lainalla kasvattajaseurassaan TUTOssa.[4] Maaliskuussa 2015 hän teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen TPS:n kanssa.[12]

Friman pelasi kaudella 2015–2016 runkosarjassa vain 27 ottelua leikkaushoitoa vaatinen ylävartalovamman vuoksi.[13] Kevään 2016 pudotuspeleissä hänen teholukemansa +3 oli kolmen muun pelaajan ohella TPS:n paras.[14]

Elokuussa 2016 Friman siirtyi kuukauden mittaiselle tryoutille Hämeenlinnan Pallokerhon riveihin.[15] Hän jäi neljän harjoitus- ja kahden runkosarjaottelun jälkeen ilman jatkosopimusta.[16] Muutamaa päivää myöhemmin Friman siirtyi kaksivuotisella ja vuoden 2016 loppuun kestävän koeajan sisältävällä sopimuksella JYPiin.[17] Tammikuussa 2017 hän sai joukkueeseen loppukauden jatkosopimuksen.[18] Friman voitti JYPin sisäisen tehotilaston lukemalla +18.[19] Hän voitti kauden päätteeksi SM-pronssia.[4]

Kaudeksi 2017–2018 Friman palasi kaksivuotisella sopimuksella Hämeenlinnan Pallokerhoon.[20] Kaudeksi 2018–2019 hänet nimettiin joukkueen varakapteeniksi.[21] Lokakuussa 2018 Friman teki HPK:n kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[22] Hän teki kaudella 2018–2019 SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 5+10=15. Friman oli HPK:n eniten maaleja tehnyt puolustaja.[23] Viidennessä puolivälieräottelussa 27. maaliskuuta 2019 Turun Palloseuraa vastaan hän teki pudotuspelikeväänsä ainoan maalin, joka ratkaisi HPK:lle 2–1-voiton. Tony Virta valitsi Frimanin ottelun Alumnien tähtien ykköstähdeksi.[24] Hän jakoi koko pudotuspelien puolustajien tehotilaston voiton Kärppien Jani Hakanpään kanssa lukemalla +9.[25] Friman voitti kauden päätteeksi Suomen-mestaruuden.[4] Kaudeksi 2019–2020 hänet nimettiin HPK:n kapteeniksi.[26] Hän teki SM-liigan yhden kauden maaliennätyksensä ja sivusi piste-ennätystään tehoilla 6+9=15.[4]

Friman siirtyi kaudeksi 2020–2021 kaksivuotisella sopimuksella KHL-seura Jokereihin.[27] Kaudella 2021–2022 hän voitti joukkueen sisäisen tehotilaston lukemalla +16.[28] Helmikuussa 2022 Jokerit purki Frimanin sopimuksen joukkueen kauden päätyttyä ennenaikaisesti Venäjän ja Ukrainan sodan vuoksi. Hän palasi loppukauden kattavalla sopimuksella HPK:n SM-liigajoukkueeseen.[29]

Kaudeksi 2022–2023 Friman siirtyi kaksivuotisella sopimuksella Ruotsin SHL-liigan Brynäs IF:ään. Joukkuetta valmensi hänelle Suomen A-maajoukkueesta tuttu Mikko Manner, minkä lisäksi Brynäsiin sopimukset olivat tehneet myös hänen kanssaan Jokereissa pelanneet Hannes Björninen ja David Sklenička.[30] Joukkue putosi kauden päätteeksi kuitenkin HockeyAllsvenskaniin ja Frimanin sopimus purettiin huhtikuussa 2023.[31]

Friman palasi kaudeksi 2023–2024 SM-liigaan ja hän siirtyi kaksivuotisella sopimuksella Tampereen Ilvekseen. Joukkuetta valmentaa Frimanille HPK:sta ja Suomen A-maajoukkueesta tuttu Antti Pennanen.[32] Hänet nimettiin Ilveksen kapteeniksi.[33]

Maajoukkueura muokkaa

Mitalit
Maa:   Suomi
Miesten jääkiekko
  Olympialaiset
  Kultaa Peking 2022 jääkiekko
MM-kilpailut
  Kultaa Suomi 2022 jääkiekko

Friman teki Suomen A-maajoukkuedebyyttinsä Channel One Cupin Tampereen Hakametsän jäähallissa pelatussa avausottelussa 13. joulukuuta 2018 Tšekkiä vastaan. Hänet merkittiin Suomen nelospuolustajapariin Santeri Lukan viereen.[34] Hän putosi viimeisten joukossa Suomen lopullisesta MM-joukkueesta vuoden 2021 turnaukseen.[35]

Vuonna 2022 Friman oli mukana Suomen joukkueissa Pekingin olympialaisissa ja MM-kilpailuissa, joissa molemmissa Suomi voitti kultaa. Ensimmäisen A-maajoukkuemaalin Friman teki MM-kilpailujen alkulohkon ottelussa 20. toukokuuta 2022 Tampereen Nokia Arenassa Britanniaa vastaan. Hänen osumansa jäi Suomen 0–6-voittoon päättyneen ottelun voittomaaliksi. Friman sai ottelussa myös syöttöpisteen Joel Armian tekemään 0–4-maaliin.[36] Hänet valittiin joukkueensa ottelun parhaaksi pelaajaksi.[37] Yhteensä hän on pelannut 59 ottelua tehopistein 1+7=8.[4][38]

Friman on pelannut myös kuusi nuorten maaottelua.[4]

Muuta muokkaa

Friman on toisen polven liigapuolustaja, sillä hänen isänsä Kari-Pekka Friman pelasi omalla urallaan pudotuspelit mukaan lukien yhteensä 499 SM-liigaottelua TPS:ssä, Lukossa ja TuTossa.[39] Niklaksella on myös pikkuveli Matias, joka pelasi jääkiekkoa hyökkääjänä A-junioriksi asti.[40]

Friman valmistui ylioppilaaksi Aurajoen urheilulukiosta keväällä 2012.[1][41]

Tilastot muokkaa

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM             Turnaus O M S Pist. RM
2009–2010 TPS A-SM 1 0 0 0 0
2010–2011 TPS A-SM 26 2 2 4 4
2011–2012 TPS A-SM 43 13 17 30 20
TPS SM-liiga 1 0 0 0 0
Kiekkohait Suomi-sarja 3 0 2 2 0
2012–2013 TPS (C) A-SM 24 6 10 16 18 7 1 2 3 2
TPS SM-liiga 26 2 3 5 8
2013–2014 TPS A-SM 8 1 4 5 12
TPS SM-liiga 45 1 4 5 18
2014–2015 TPS SM-liiga 50 0 4 4 24
TUTO Hockey Mestis 7 1 3 4 6
2015–2016 TPS SM-liiga 27 0 3 3 14 6 1 0 1 6
2016–2017 HPK SM-liiga 2 0 0 0 2
JYP SM-liiga 45 3 6 9 10 15 1 3 4 4
JYP-Akatemia Mestis 8 2 1 3 2
2017–2018 HPK SM-liiga 53 3 7 10 14
2018–2019 HPK (A) SM-liiga 56 5 10 15 28 17 1 3 4 6  
2019–2020 HPK (C) SM-liiga 58 6 9 15 22
2020–2021 Jokerit KHL 26 1 5 6 8 1 0 0 0 0
2021–2022 Jokerit KHL 43 5 11 16 10 OK 5 0 1 1 0
HPK SM-liiga 11 1 3 4 4 2 0 0 0 2 MM 10 1 3 4 2
2022–2023 Brynäs IF SHL 51 3 7 10 14 MM 8 0 2 2 0
2023–2024 Ilves (C) SM-liiga 52 1 9 10 18 5 1 0 1 2
11 kautta yhteensä SM-liiga 426 22 58 80 162 45 4 6 10 20
2 kautta yhteensä KHL 69 6 16 22 18 1 0 0 0 0
1 kausi yhteensä SHL 51 3 7 10 14

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b Hopsu, Hanni: Niklas Friman:"Kun jotain tehdään, se tehdään kunnolla" hc.tps.fi. 8.4.2014. HC TPS Turku Oy. Arkistoitu 10.4.2016. Viitattu 25.3.2016.
  2. Virtanen, Vinski: TPS:n Karvonen nauttii pelaamisesta Westparkin Datsjukin kanssa Jatkoaika.com. 24.3.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 25.3.2016.
  3. https://verokone.hs.fi/henkilo/1993Friman%20Niklas%20Aleksi
  4. a b c d e f g h i Niklas Friman Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  5. a b Strozyk, Matias: TPS:n pelaaja-arvioinnit 2012-2013: Murheenkryyni 3.0 Jatkoaika.com. 13.3.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 15.3.2013.
  6. Elite Prospects - U20 SM-liiga Stats 2011-2012 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.5.2019. (englanniksi)
  7. Toisen polven TPS-kiekkoilija debytoi Hämeenlinnassa yle.fi. 26.11.2011. Yleisradio Oy. Viitattu 18.3.2021.
  8. TPS:llä jälleen uusi tulokas - katso kokoonpanot! MTVuutiset.fi. 26.11.2011. Telia Company AB. Viitattu 18.3.2021.
  9. Tilastot - Liiga liiga.fi. 26.11.2011. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 26.11.2011.
  10. TPS:lle kasa uusia sopimuksia Jatkoaika.com. 2.5.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 11.1.2013.
  11. Laakkonen, Arimo: Heikko Ilves kävi häviämässä Turussa Jatkoaika.com. 8.1.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 12.8.2020.
  12. TPS:lle kaksi uutta hyökkääjää ja jatkosopimus Jatkoaika.com. 31.3.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 1.4.2015.
  13. TPS:ltä kaksi pelaajaa sivuun - Frimanin vamma vaatii leikkaushoitoa Jatkoaika.com. 31.3.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 30.3.2016.
  14. Elite Prospects - TPS eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.5.2019. (englanniksi)
  15. Friman HPK:n testiin Jatkoaika.com. 24.8.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 24.8.2016.
  16. Friman ei jatka HPK:ssa Jatkoaika.com. 23.9.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.9.2016.
  17. JYPin puolustukseen kaksi uutta nimeä Jatkoaika.com. 26.9.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 26.9.2016.
  18. JYP facebook.com. 3.1.2017. JYP Jyväskylä Oy. Viitattu 28.10.2018.
  19. Elite Prospects - JYP eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.5.2019. (englanniksi)
  20. Kerhon tulevan kauden joukkueessa kokoa ja paluumuuttajia jatkoaika.com. 28.4.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 29.4.2017.
  21. HPK:n kapteenisto kaudella 2018-2019 hpk.fi. 8.8.2018. HPK Liiga Oy. Viitattu 6.9.2018.
  22. HPK solmi jatkosopimukset Niklas Frimanin ja Jere Innalan kanssa hpk.fi. 25.10.2018. HPK Liiga Oy. Viitattu 28.10.2018.
  23. Elite Prospects - HPK eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.5.2019. (englanniksi)
  24. Otteluseuranta liiga.fi. 27.3.2019. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 14.5.2019.
  25. Elite Prospects - Liiga Stats 2018-2019 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 14.5.2019. (englanniksi)
  26. HPK:n juhlakauden kapteeniksi Niklas Friman hpk.fi. 3.8.2019. HPK Liiga Oy. Viitattu 3.8.2019.
  27. Hurmerinta, Eero: HPK-kapteeni Friman jokeripaitaan − "Aineksia kasvaa vieläkin paremmaksi" jatkoaika.com. 13.5.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 13.5.2020.
  28. Elite Prospects - Jokerit eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 3.3.2022. (englanniksi)
  29. Wennström, Antti: Olympiakultaa ja HPK:ssa mestaruuden voittanut Niklas Friman palaa Hämeenlinnaan jatkoaika.com. 28.2.2022. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.3.2022.
  30. Tallskog, Mika: Niklas Friman suuntaa ensi kaudeksi SHL:ään jatkoaika.com. 13.5.2022. Jatkoaika r.y. Viitattu 14.5.2022.
  31. Hellanto, Riku: SHL:stä pudonneen perinneseuran suomalaisviisikko vaihtaa maisemaa MTVuutiset.fi. 13.1.2021. Telia Company AB. Viitattu 4.8.2023.
  32. Ilvekselle neljätoista pelaajasopimusta ilves.com. 8.5.2023. Ilves-Hockey Oy. Viitattu 4.8.2023.
  33. Seppä, Lassi: Eemeli Suomi ei jatka Ilveksen kapteenina, Niklas Frimanille C-kirjain rintaan Jatkoaika.com. 10.8.2023. Jatkoaika r.y. Viitattu 10.8.2023.
  34. FIN - CZE (Line Up) stats.swehockey.se. 13.12.2018. Svenska Ishockeyförbundet. Viitattu 12.8.2020. (englanniksi)
  35. Niemeläinen, Jonne: Tässä on Leijonien lopullinen MM-kisajoukkue – Olli Määttä mukaan NHL:stä yle.fi. 15.5.2021. Yleisradio Oy. Viitattu 15.5.2021.
  36. GAME SUMMARY (pdf) iihf.com. 20.5.2022. IIHF. Viitattu 13.11.2022. (englanniksi)
  37. BEST PLAYER OF THE GAME SELECTED BY THE TEAM (pdf) iihf.com. 29.5.2022. IIHF. Viitattu 13.11.2022. (englanniksi)
  38. Tilanne 11.2.2024
  39. Kari-Pekka Friman Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  40. Matias Friman Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  41. Keväällä 2012 Lounais-Suomesta ylioppilaaksi kirjoittaneet ts.fi. 16.5.2012. Turun Sanomat Oy. Viitattu 13.5.2020.
Edeltäjä:
Otto Paajanen
Hämeenlinnan Pallokerhon kapteeni SM-liigassa
2019–2020
Seuraaja:
Markus Nenonen
Edeltäjä:
Eemeli Suomi
Tampereen Ilveksen kapteeni SM-liigassa
2023–
Seuraaja: