Niina Kelo

suomalainen yleisurheilija

Niina Anneli Kelo (s. 26. maaliskuuta 1980 Järvenpää) on suomalainen yleisurheilija. Kelolla on yleisurheilussa aikuisten sarjasta 70 henkilökohtaista SM-mitalia kaikkiaan seitsemästä eri lajista. Hän edustaa Keski-Uudenmaan Yleisurheilua.[1]

Niina Kelo Pekingin olympialaisissa 2008

Kelo voitti ensimmäisen SM-mitalinsa 1998, jolloin hän sijoittui sisäratojen SM-kisoissa kuulantyönnössä kolmanneksi tuloksella 14,10. Vuonna 2000 hän voitti kuulassa sisäratojen SM-hopeaa tuloksella 14,59 ja myöhemmin samana vuonna Lahden Kalevan kisoissa voitti pronssia kuulantyönnössä ja kolmiloikassa loikittuaan 13,03. Seuraavana vuonna hän voitti Oulun sisäratojen SM-kisoissa kultaa kuulantyönnössä. Myöhemmin samana vuonna Kalevan kisoissa hän voitti kuulassa hopeaa ja kiekonheitossa pronssia tuloksella 50,78. Vuonna 2002 Kelo voitti sisäratojen SM-kisoissa kultaa kuulantyönnössä ja hopeaa kolmiloikassa tuloksella 13,05. Kalevan kisoissa hän oli toinen kuulassa työnnettyään 14,65 ja kolmas kolmiloikassa tuloksella 13,26.[1]

Kelo voitti 2003 sisäratojen SM-kisoissa kultaa kuulassa, hopeaa viisiottelussa pistein 4056 ja kolmiloikassa tuloksella 13,31 sekä pronssia 60 metrin aitajuoksussa ajalla 8,44. Kalevan kisoissa hän voitti kuulan SM-kultaa työnnettyään 14,96 ja pronssia sekä kolmiloikassa että kiekonheitossa. Seuraavana vuonna hän voitti sisäratojen SM-kultaa kuulantyönnössä ja viisiottelussa sekä pronssia 60 metrin aidoissa ja kolmiloikassa. Saman vuoden Kalevan kisoissa hän saavutti kultaa kuulantyönnössä tuloksella 15,19, hopeaa kiekonheitossa tuloksella 52,73 ja hopeaa kolmiloikassa. 2005 hän voitti sisäradoilla SM-kultaa kuulassa, hopeaa kolmiloikassa ja pronssia viisiottelussa tuloksella 4178. Porin Kalevan kisoissa hän voitti Suomen-mestaruuden kuulassa ja kiekossa.[1]

Kelo voitti kaudella 2006 sisäratojen SM-kisoissa kultaa kuulantyönnössä ja kiekonheitossa, hopeaa keihäänheitossa tuloksella 47,07 ja viisiottelussa pistein 4219 sekä pronssia kolmiloikassa. Ulkoradoilla Kalevan kisoissa hän sijoittui toiseksi kuulantyönnössä ja kolmanneksi kolmiloikassa ja kiekonheitossa. Hänet valittiin Suomen joukkueeseen Göteborgin EM-kisoihin, joissa hän sijoittui seitsenottelussa viidenneksitoista pistein 5956. Sisäratojen SM-kisoissa 2007 hän voitti kuulassa SM-hopeaa. Saman vuoden Kalevan kisoissa hän saavutti hopeaa kuulassa ja seitsenottelussa sekä pronssia kiekossa. Sisäratojen SM-kilpailuissa 2008 hän sai hopeaa kuulantyönnössä ja pronssia kiekonheitossa.[1]

Kelo saavutti Kalevan kisoissa 2008 kultaa seitsenottelussa ja hopeaa kuulantyönnössä. Hän edusti Suomea Pekingin olympialaisissa sijoittuen seitsenottelussa 23:nneksi pistein 5911. Sisäratojen SM-kilpailuissa 2009 hän saavutti kultaa viisiottelussa sekä pronssia kolmiloikassa ja kuulantyönnössä. Kalevan kisoissa 2009 hän sai kultaa seitsenottelussa ja hopeaa kuulantyönnössä. Talvella 2010 hän voitti keihäänheiton sisäratojen Suomen-mestaruuden ja sai pronssia kiekonheitossa. Kalevan kisoissa 2010 hän voitti seitsenottelun mestaruuden, sai hopeaa kuulantyönnössä ja pronssia keihäänheitossa. Sisäratojen SM-kilpailuissa 2011 hän oli kuulantyönnössä toinen. Kalevan kisoissa 2011 hän sai kultaa seitsenottelussa ja hopeaa kuulantyönnössä. Sisäratojen SM-kilpailuissa 2012 hän oli toinen kuulantyönnössä ja kolmas kolmiloikassa.[1] Helsingin EM-kilpailuissa 2012 Kelo oli 15. pistein 5692.[2]

Kauden 2012 jälkeen Kelo ilmoitti lopettavansa seitsenottelu-uran ja jatkossa keskittyvänsä heittolajeihin.[3]

Kelo on ennätyksillään Suomen kaikkien aikojen tilastossa seitsenottelussa kymmenes, kiekonheitossa 17. ja keihäänheitossa 23. sekä kolmiloikassa 20..[4][1] Kelo tunnetaan ahkerasta kilpailemisestaan ja urakoinnistaan. Muun muassa Jyväskylän Kalevan kisoissa 2006 hän osallistui samaan aikaan neljään lajiin, joista kolmesta hän voitti mitalin.[5] Lappeenrannan Kalevan kisoissa 2007 hän kilpaili seitsenottelun lisäksi kolmiloikassa, kuulassa ja kiekossa.

Perhe muokkaa

Hänen isosiskonsa Milla Kelo on voittanut Suomen mestaruuden 400 metrin aitajuoksussa. Korkeushypyn Suomen mestaruuden 1970 voittanut Eila Kelo on Niina Kelon äiti.[6] Eila Kelo toimii myös hänen valmentajanaan. Niina Kelon puoliso on keihäänheittäjä Tero Pitkämäki. Pariskunnalla on kolme lasta.[7]

Ennätykset[1] muokkaa

Aikuisurheilusarjat

Lähteet muokkaa