Nestorin kronikka

Nestorin kronikka (muinaiskirkkoslaaviksi Повѣсть врємѧннꙑхъ лѣтъ, ven. Повесть временных лет, Povest vremennyh let, Kertomus menneistä ajoista) on varhainen Kiovan Rusin historiaa kuvaava kirjallinen teos, joka on säilynyt nykypäiviin asti.

Mark Antokolskin veistos Nestorista (1890)

Nestorin kronikan kirjoittajana pidettiin pitkään Kiovan luostarin munkkia Nestoria, jonka väitettiin koonneen tekstin vanhemmista lähteistä 1000-luvun lopulla. Nestorin asema on sittemmin kiistetty ja on katsottu, että tekstin on koonnut vuoden 1117 tienoilla Kiovan Vydubitskin luostarin igumeni Silvestr. Kronikan vanhin säilynyt kopio on laurentiuslainen kokoelma vuodelta 1377, mutta alkuperäinen käsikirjoitus saattaa olla ehkä jo vuodelta 1095. Teos on julkaistu myös suomeksi vuonna 1994.

Kronikka kertoo slaavilaisen asutuksen leviämisestä vedenpaisumuksen jälkeen, Kiovan hallitsijoista sekä Novgorodin ja muiden kaupunkien perustamisesta 800-luvulta vuoteen 1116. Teoksella on paljon merkitystä slaaveille, ja sitä pidetään kansalliseepoksena.

Kronikka kertoo, kuinka slaavit saivat alkunsa Nooan pojan, Jafatin, poikien perillisistä ja asettuivat nykyisille asuinsijoilleen. Kronikka kertoo myös Kiovan ruhtinaasta Vladimirista, joka opiskeli ja otti selvää eri uskonnoista. Kronikan mukaan Vladimir valitsi Kiovan uskonnoksi omasta mielestään uskonnoista parhaan, ja näin ortodoksisuudesta tuli Kiovan ja sittemmin Ukrainan, Valko-Venäjän ja Venäjän uskonto.

Rusien maan synty

Vuosisatoja vedenpaisumuksen jälkeen nykyisen Venäjän alueella asuvat suomalais-ugrilaiset (tsuudit, merjalaiset, vepsäläiset) sekä slaavit (sloveenit ja krivitšit) kyllästyivät epäjärjestykseen ja heimosotiin. He kutsuivat johtajikseen kolme veljestä, Rurikin (Hrörek), Sineuksen ja Truvorin russien maasta. Näiden veljesten mukaan novgorodilaiset nimittivät maansa Russkaja zemljaksi, Rusien maaksi. Venäjän syntyhistorian tärkein kirjallinen lähde on herättänyt yli sata vuotta kestäneen väittelyn viikinkien osuudesta Venäjän valtion syntyyn. Näin kronikka itse kertoo:

»[Ne neljä heimoa, jotka oli pakotettu maksamaan veroja varjageille – tshuudit, slaavit, merjalaiset ja krivitshit] ajoivat varjagit takaisin meren taakse, kieltäytyivät maksamasta heille enempää veroa ja ryhtyivät hallitsemaan itseään. Mutta heidän keskuudessaan ei ollut lakia, ja heimo nousi heimoa vastaan. Siten heidän välilleen syntyi eripura, ja he alkoivat sotimaan toisiaan vastaan. He sanoivat toisilleen: "Etsikäämme ruhtinasta, joka voi hallita meitä ja tuomita meitä kuten on tapana." Siten he menivät meren yli varjagien luo, Rusiin. Nämä varjagit tunnettiin ruseina, aivan kuten jotkut ovat ruotsalaisia, toiset normanneja ja angleja, ja vielä toiset gotlantilaisia, sillä heidät nimettiin siten. Tshuudit, slaavit [sloveenit?], krivitshit ja vepsäläiset sanoivat sitten ruseille: "Maamme on suuri ja rikas, mutta siinä ei ole järjestystä. Tulkaa hallitsemaan ruhtinaina, hallitsemaan meitä." Kolme veljeä sukulaisineen valittiin. He toivat mukanaan kaikki rusit ja muuttivat. Vanhin Rurik asettui Novgorodiin, toinen Sineus Beloozeroon ja kolmas Truvor Izborskiin. Näistä varjageista Rusin maa sai nimensä [prozvalas’ Russkaia zemlia]. Siten Novgorodissa asuvat polveutuvat varjagien heimosta, mutta aiemmin he olivat slaaveja.”»

Kronikassa rusien alkuperä ei täysin selviä, mutta heidän arvellaan olleen viikinkejä eli varjageja Skandinaviasta, Roslagenista. Veljeksistä vanhin, Rurik, nousi Novgorodin hallitsijaksi. Rurikin kuoltua hänen sukulaisensa Oleg (Helgi) liitti valtakuntaan Kiovan ja siirsi pääkaupungin sinne.

Katso myös

• Novgorodin ensimmäinen kronikka

Lähteet

• Nestorin kronikka. (Povest’ vremennyh let.) Dmitri Sergejevitš Lihatšovin venäjänkielisestä tulkinnasta suomentanut Marja-Leena Jaakkola. Kuvittanut Mjud Metšev. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19828-5.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nestorin kronikka Wikimedia Commonsissa