Neidonhiuspuu
Neidonhiuspuu eli ginkgo[4] (Ginkgo biloba) on paljassiemeninen puulaji ja luokan Ginkgoopsida ainoa elävä laji. Neidonhiuspuu on tunnettu elävänä fossiilina. Kivettyneiden kasvijäännösten perusteella neidonhiuspuun tiedetään näyttäneen täsmälleen samalta jo kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Neidonhiuspuiden (Ginkgo) suvusta on kuvattu fossiileista useita esihistoriallisia lajeja jurakaudelta tertiäärikaudelle.[5][6] Neidonhiuspuun jäljellä olevat luonnonkannat rajoittuvat todennäköisesti Zhejiangin maakunnan Xitianmu-vuorelle Itä-Kiinassa.[2] Neidonhiuspuun uhanalaisuusluokka on erittäin uhanalainen lajin viljelyn runsaudesta huolimatta juuri luonnonpopulaation pienen koon vuoksi. Ennen eristyneiden luonnonkantojen löytymistä neidonhiuspuu tunnettiin vain viljeltynä puutarhoista. Puuta on kasvatettu Aasiassa varsinkin temppelien ja luostarien puutarhoissa vuosisatojen ajan.
| Neidonhiuspuu[1] | |
|---|---|
 Suurikokoinen neidonhiuspuu puistopuuna |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Paljassiemeniset Pinophyta |
| Lahko: | Ginkgoales |
| Heimo: | Neidonhiuspuukasvit Ginkgoaceae |
| Suku: | Neidonhiuspuut Ginkgo |
| Laji: | biloba |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Ulkonäkö muokkaa
Neidonhiuspuu on suurikokoinen puu. Nuorella puulla on usein suora ja haarautumaton runko ja kartiomainen latvus. Vanhemmiten latvus muuttuu pyöreämmäksi ja epäsäännölliseksi.[7][8] Sopivissa olosuhteissa neidonhiuspuu voi elää yli tuhatvuotiaaksi, kasvaa 30–40 metriä korkeaksi ja tulla rungon rinnankorkeusläpimitaltaan yli nelimetriseksi.[3][9]
Puu kasvattaa varsinkin vanhemmiten rungostaan ja suurista oksista alaspäin suuntautuneita epäsäännöllisiä pahkoja, jotka saattavat olla yli kaksi metriä pitkiä. Osuessaan maahan pahkat saattavat kasvattaa juuria ja tuottaa lehteviä versoja.[10] Puun kaarna on harmaanruskeaa ja varsinkin vanhemmilla puilla pitkittäin uurteista.[7]
Neidonhiuspuun versot ovat erikoistuneet pitkäversoiksi ja lyhytversoiksi.[10] Pitkäversot eli pitkähaarat kasvavat suhteellisen nopeasti ja haarautuvat uusiksi versoiksi. Lyhytversot eli lyhythaarat kehittyvät silmuina pitkäversojen lehtihankoihin. Ne kasvavat hitaasti ja kasvattavat vain muutaman lehden vuosittain. Lyhytversot voivat joskus kehittyä pitkäversoiksi, kun taas pitkäversojen kasvu saattaa hidastua lyhytverson kasvutapaa muistuttavaksi. Puun talvehtivat silmut ovat puikeita ja väriltään keltaruskeita.[7][10]
Lehdet ovat viuhkamaiset ja suonitukseltaan halkihaaraiset. Lyhytversoissa ja pitkäversojen tyviosissa kasvavat lehdet ovat yleensä aaltoilevan ehytlaitaisia tai heikosti kaksiliuskaisia. Pitkäversojen kärkiosien lehdet ovat yleensä syvän loven jakamina selvästi kaksiliuskaisia.[10][7] Lehdet ovat 2–10 senttimetriä pitkiä ja 2–12 senttimetriä leveitä. Ilmaraot sijaitsevat lehtien alapinnoilla.[3] Neidonhiuspuu on kesävihanta ja talvehtii lehdettömänä. Lehtien syysväritys on kirkkaankeltainen.[7]
Neidonhiuspuu on kaksikotinen, joten hedelehdet ja emilehdet muodostuvat eri puuyksilöihin.[11][7] Hedeyksilöiden hedelehdet muodostavat norkkomaisia kierteisiä käpyjä, jotka kehittyvät lyhytversojen lehtihankoihin. Paljaat siemenaiheet kehittyvät kaksittain lyhytversojen lehtihangoissa kasvavien pitkävartisten emilehtien kärkiin.[12] Neidonhiuspuu on tuulipölytteinen. Pölytys tapahtuu maalis-huhtikuussa.[7]
Siemenet ovat soikeita, 2,3–2,7 senttimetriä pitkiä ja 1,9–2,3 senttimetriä leveitä. Ne kehittyvät yhden kasvukauden aikana ja ovat kypsiä syys-lokakuussa.[7] Siementä ympäröi paksu siemenkuori. Siemenkuoren uloin kerros on mehevä ja siemenet siten muistuttavat monien koppisiemenisten hedelmiä. Kuoren sisempi kerros on kova. Siemenkuoren ulkopinta on vahapintainen ja väriltään keltainen.[7] Siemenkuori on voimakastuoksuinen varsinkin siementen pudottua maahan.[3] Hajua pidetään yleensä epämiellyttävänä ja tämän vuoksi siemeniä tuottavia emipuita usein vältetään käyttämästä puistopuina.[6][3]
-
Hedelehtiä. -
Emilehtiä. -
Paksun siemenkuoren suojaamia siemeniä. -
Puun ruskaväritys. -
Puuainesta.
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Neidonhiuspuun uskotaan olevan kotoperäinen kaakkoisessa Kiinassa, mutta ei ole varmaa onko aidosti luonnonvaraisia kantoja jäljellä enää ollenkaan. Ainoa tunnettu usein luonnonvaraisena pidetty kanta kasvaa Zhejiangin maakunnan Xitianmuvuorella. Alueella on ollut runsaasti ihmisasutusta jo yli tuhannen vuoden ajan, ja neidonhiuspuut saattavat olla istutusperäisiä.[3]
Neidonhiuspuu kasvaa luonnossa yleensä joenrannoilla ja rinteillä. Puuta kasvaa myös harvakseltaan lehtipuuvaltaisissa sekametsissä.[3][2] Se viihtyy happamilla, hyvin vettä läpäisevillä lössimailla.[7]
Käyttö muokkaa
Neidonhiuspuuta kasvatetaan koristepuuna lähes kaikkialla lauhkeilla ja subtrooppisilla ilmastoalueilla. Sen ajatellaan soveltuvan hyvin puistojen tai kadunvarsien istutuspuuksi, koska se kestää hyvin ilmansaasteita, suolaisuutta ja tuholaisia.[9] Lajia on kasvatettu laajasti varsinkin Itä-Aasiassa satoja vuosia, ja etenkin buddhalaisten temppeleiden puutarhoissa on usein erittäin vanhoja yksilöitä.[3] Neidonhiuspuita on istutettu temppelirakennusten väleihin, koska ne palavat huonosti.lähde? Laji on hyvin suosittu myös subtrooppisten ja lauhkeiden alueiden kasvitieteellisissä puutarhoissa.[3] Lontoon Kew Gardensissa sijaitsee Euroopan vanhin ja suurin neidonhiuspuu.[3] Niinkin pohjoisessa kuin Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on useita neidonhiuspuita.[13] Siellä suurin ulkona ilman talvisuojausta kasvava puu on viitisen metriä korkea. Koska neidonhiuspuu kestää suhteellisen hyvin leikkaamista, sitä kasvatetaan paljon bonsaina.[14]
Neidonhiuspuun siemeniä syödään Kiinassa paistettuina, paahdettuina ja keitettyinä varsinkin pääskysenpesäkeiton kera.[15][6] Japanissa siemenistä tehdään chawanmushi-nimistä kastiketta. Ruoaksi valmistettavista siemenistä tavallisesti poistetaan siemenkuoren pehmeä uloin kerros, jonka jälkeen niitä höyrytetään, kunnes sisempi kova siemenkuoren osa aukeaa. Tämän jälkeen siemenen ydin voidaan valmistaa ja tarjoilla halutulla tavalla. Siemeniä pidetään hyvänä niasiinin eli B3-vitamiinin, proteiinin ja tärkkelyksen lähteenä.[15]
Neidonhiuspuu on Kiinan perinteisessä lääkinnässä runsaasti käytetty lääkekasvi.[16] Lajin puuainesta on käytetty varsinkin huonekalujen, keittiövälineiden ja pelivälineiden, kuten go-lautojen valmistuksessa.[7][15] Puun kaarnasta on saatu nahan parkitsemiseen käytettäviä tanniineja ja useista puun osista on tehty hyönteismyrkkyä.[7][15]
Kulttuuri muokkaa
Neidonhiuspuuta on kauan arvostettu itäisessä Aasiassa. Nykyisin se on usean Japanin prefektuurin nimikkopuu, ja sen lehti on Tokion prefektuurin tunnus.[15]
Neidonhiuspuuta on arvostettu sekä buddhalaisuudessa että kungfutselaisuudessa. Tämän vuoksi lajia on istutettu laajalti varsinkin temppelien ja luostarien läheisyyteen itäisessä Aasiassa.[15]
Johann Wolfgang von Goethe kirjoitti 1815 neidonhiuspuun lehdestä runon Ginkgo Biloba. Hän kirjoitti sen silloiselle rakastetulleen Marianne von Willemerille ja kaksijakoinen lehti symboloi heidän ystävyyttään.[17]
Lähteet muokkaa
- Ernest M. Gifford, Adriance S. Foster: ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants. W. H. Freeman Publishers, 1989. ISBN 978-0716719465. (englanniksi)
- Christopher J. Earle: Ginkgo biloba The Gymnosperm Database. 2011. (englanniksi)
- Liguo Fu, Nan Li & Robert R. Mill: Ginkgo biloba Flora of China. eFloras.org. (englanniksi)
- Alan Mitchell & John Wilkinson: Euroopan puuopas, s. 24. Suomentanut Arto Kurtto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009. ISBN 951-1-14705-6.
- Cor Kwant: The Ginkgo Pages The Ginkgo Pages. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja nro 363, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
- ↑ a b c Ginkgo biloba IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Ginkgo biloba The Gymnosperm Database. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Tran Minh, M. & Laaka-Lindberg, S. & Junikka, L. (toim.): Lomakasvio, s. 30. Multikustannus, 2007. ISBN 978-952-468-124-7.
- ↑ ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 385. W. H. Freeman Publishers, 1989. ISBN 978-0716719465. (englanniksi)
- ↑ a b c Mabberley, D. J.: The plant-book. A portable dictionary of the vascular plants, second edition, s. 301. Yhdistynyt kuningaskunta: Cambridge University Press, 1997. ISBN 0-521-41421-0. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Ginkgo biloba Flora of China. eFloras.org. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
- ↑ ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 387–388. W. H. Freeman Publishers, 1989. ISBN 978-0716719465. (englanniksi)
- ↑ a b Alan Mitchell & John Wilkinson: Euroopan puuopas, s. 24. Suomentanut Arto Kurtto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009. ISBN 951-1-14705-6.
- ↑ a b c d ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 388. W. H. Freeman Publishers, 1989. ISBN 978-0716719465. (englanniksi)
- ↑ ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 390. W. H. Freeman Publishers, 1989. ISBN 978-0716719465. (englanniksi)
- ↑ ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 391. W. H. Freeman Publishers, 1989. ISBN 978-0716719465. (englanniksi)
- ↑ Kaisaniemen puutarhan esittely Luomus – Luonnontieteellinen keskusmuseo. 6.8.2018. Viitattu 30.11.2020.
- ↑ Cor Kwant: The Ginkgo Pages: Bonsai kwanten.home.xs4all.nl. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Cor Kwant: The Ginkgo Pages: Usage kwanten.home.xs4all.nl. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Neidonhiuspuu on puu dinosauruksia edeltävältä ajalta Hyvän olon verkkosivusto. Arkistoitu 1.8.2012. Viitattu 29.6.2012.
- ↑ Cor Kwant: The Ginkgo Pages: Ginkgo poem by Goethe kwanten.home.xs4all.nl. Viitattu 13.10.2012. (englanniksi)