Nana Hedin

ruotsalainen laulaja

Nana Ann-Helene Hedin Pranschke eli NaNa (s. 24. huhtikuuta 1968 Eskilstuna) on ruotsalainen laulaja ja studiomuusikko. Nana alkoi harjoitella laulamista jo kolmivuotiaana. Kun hän täytti viisi, hänellä oli ensimmäinen esiintyminen Children Day -festivaaleilla Tukholmassa.

Lukiossa Nana liittyi kuoroon, vaikka ei osannut lukea nuotteja. Hänelle oli kuitenkin kehittynyt hyvä nuottikorva ja hänestä tuli yksi oppilaiden sooloesiintyjistä. 16-vuotiaana Nana pääsi musiikkiopiston kurssille. Koulu olisi kestänyt kaksi vuotta, mutta hän opiskeli siellä vain vuoden ja lähti etsimään uusia mahdollisuuksia.[1]

Ura muokkaa

Katulaulaja muokkaa

Näihin aikoihinmilloin? hän tapasi muusikkoja, jotka soittivat musiikkia kaduilla. Nana ryhtyi itsekin katuesiintyjäksi. Nanan sanoin:[1]

»Laulaminen kaduilla oli paras koulu, johon voin ikinä mennä. Kaduilla opin työskentelemään yleisön

edessä ilman esiintymislavaa. Kuitenkin se oli todella rankka koulu. Välillä punastelin, koska olin niin ujo ja toisinaan ihmiset olivat enemmänkin ärsyyntyneitä,

kuin huvittuneita esityksestämme. Suurin osa yleisöstä kuitenkin nautti siitä ja nuo uudet ihmiset, joita sain tavata ovat jääneet mieleeni kunnes hauta minut huomaansa kerää»

Katusoittajien kautta hän loi suhteita muihin muusikoihin.

Taustalaulaja muokkaa

Vuosien 1988 ja 1991 välissä ruotsalais-norjalaisen rhythm and blues -yhtye Chris at the Momentin kanssa tehdyn kiertueen jälkeen vuonna 1991 ruotsalais-nigerialainen Dr. Alban pyysi häntä taustalaulajakseen. Hän nauhoitti hitin ”Look Who's Talking” Dr. Albanin kanssa, laulaen kertosäkeen yksinään. Nana oli Dr. Albanin riveissä pari vuotta, esiintyen ympäri maailmaa.

Samaan aikaan hän lauloi ruotsalaisen artistin, Stakka Bon ensimmäisellä albumilla Supermarket. Hitissä ”Here We Go Again” kuultiin ainoastaan Nanan ääni kertosäkeessä ja siitä tuli suuri hitti Euroopassa. Tämä tyyli käyttää naisten ääntä tanssimusiikissa oli uudehko: artisti räppää oman osuutensa, ja jättää kertosäkeen taustalaulajalle.

E-type oli toinen ruotsalainen artisti, joka halusi käyttää Nanan ääntä kertosäkeissään. Tunnetuimpia hänen esittämiään kappaleita ovat muun muassa ”This Is the Way”, ”Angels Crying” ja ”Here I Go Again”. Nana on vuodesta 1993 lähtien vieraillut viidellä hänen albumillaan, jotka ovat myyneet kultaa ja platinaa Ruotsissa ja Euroopan maissa. Vuonna 1992 tuottajat Denniz Pop, Max Martin, Kristian Lundin ja Andreas Carlsson Cheiron Productions -yhtiöstä ottivat Nanan mukaan työskentelemään useisiin projekteihinsa.

Vuosina 1993–2004 Nana alkoi työskennellä ruotsalaisen stand up -koomikon ja kirjailijan Jonas Gardellin kanssa primadonnan roolissa.[2] Yhteistyöhön sisältyi neljä komediaesitystä arkipäivisin, musiikkia ja tanssia yhdessä Gardellin kanssa teattereissa ja kiertueita ympäri Ruotsia. Nana kertoo, että työskentely Gardellin kanssa oli tärkeää hänen nousussaan artistiksi.

Vuonna 1999 Nana sai mahdollisuuden tehdä taustalauluosuuksia Celine Dionin kappaleeseen ”That's the Way it is” albumille All The Way...a Decade of songs[3] Nanan sanoin:[1]

»Se ei olisi tapahtunut ellei tuottajat Max Martin ja Kristian Lundins olisi olleet niin suosittuja maailmalla. He tuottivat joitakin Celine Dionin lauluja, ja ottivat minut messiin. Fantastinen kokemus, Celine Dion on niin hyvä laulamaan, että hän nostaa kenen tahansa laulun tasoa ja siitä johtuen lauloin paremmin, kuin koskaan»

Muuta muokkaa

Vuonna 2004 Nana oli E-Typen mukana Ruotsin Eurovision laulukilpailun semifinaalissa. Vuonna 2005 hän yritti itse Melodifestivaleniin ja esitti laulun Wherever You Go mutta ei menestynyt.[4] Single julkaistiin maaliskuussa 2005. Se sisältää myös club-version.

Nanan oma musiikkimaku on laaja. Hänellä on taito muuttaa äänensä mukailemaan monia musiikkityylejä.

Nana on siis työskennellyt yhdessä monien kuuluisien artistien kanssa ja hän toimi pitkään E-Typen taustalaulajana naisäänenä, kunnes korvaajaksi tuli Sanne Karlsson.[5] Hän ei kuitenkaan esiinny usealla E-Typen videoilla, vaan tanssija Dilnarin ”Dee” Demirbag esittää osuudet playbackina. Nanan oman arvion mukaan tämä johtuu hänen ylipainostaan ja Deen seksikkäämmästä ulkonäöstä.[6] Nanalla on myös omaa tuotantoa, vaikka hän yleensä toimiikin vain taustalaulajana.[7]

Elokuussa 2009 Hedinin uutisoitiin sairastuneen kielisyöpään.[8] Syövän parantamiseksi annettu sädehoito haurastutti hänen leukaluunsa niin, että hän tarvitsee kokonaan uuden leuan.[9]

Julkaisut muokkaa

Alla on lista kappaleista ja albumeista, joissa Nana on ollut mukana. Nanan omalla nimellä julkaistuja kappaleita on neljä. Hän on tehnyt yhteistyötä monien artistien kanssa.[10]

Nana

  • Wherever You Go, single (2005)
  • Absolute HitMania (2004)
  • It´s raining Men
  • Fame 2000, single

Celine Dion

  • On ne change pas (2005)
  • Tous les secrets
  • One Heart (2003)
  • Coulda Woulda Shoulda
  • New Day Has Come (2002)
  • Im Alive, single
  • The Greatest Reward
  • All the way...A Decade of Songs (1999)
  • Thats The way it is, single

Garou

  • One Woman Man (2003)

Kokoelmalevyt

  • Grammy Nominees 2000

Britney Spears

  • Britney (2001)
  • Bombastic Love
  • Oops!...I Did It Again (2000)
  • Oops!...I Did It Again, single
  • Stronger, single
  • Don't Go Knockin' on My Door
  • Baby One More Time (1999)
  • Baby One More Time, single
  • Born to Make You Happy, single
  • You Drive Me Crazy, single

A-Teens

  • Teen Spirit (2001)
  • Half Way Round the World

E-Type

  • Loud Pipes Save Lives (2004)
  • Paradise, single
  • Far Up in The Air
  • Forever More
  • Euro IV Ever (2001)
  • Life, single
  • Africa, single
  • Arabian Star
  • When I Close My Eyes
  • Time
  • No More Tears
  • Greatest Hits (1999)
  • Last Man Standing (1998)
  • Here I Go Again, single
  • Hold Your Horses, single
  • Angels Crying, single
  • So Far Away
  • Ill Find A Way
  • Morning Light
  • Im Flying
  • The Explorer (1996)
  • Calling Your Name, single
  • Back in The Loop, single
  • I Just Wanna be With You
  • Free Like a Flying Demon, single
  • Forever Wild
  • Im Not Alone
  • Made in Sweden (1994)
  • Set The World on Fire, single
  • This is The Way, single
  • Fight it Back
  • Will I See You again, single
  • Do You Always...
  • Me No Want Miseria

5ive

  • 5ive: The Album (1998)
  • Slam Dunk Da Funk, single

Ace of Base

  • Life Is a Flower, single (1999–2001)
  • Greatest Hits 2000
  • Cruel Summer (1999)
  • Cecilia
  • Flowers
  • Singles of the 90s

Aqua

  • Aquarius (2000)
  • Cartoon Heroes, single
  • Around the World, single
  • We Belong to the Sea, single
  • Freaky Friday
  • Halloween
  • Good Guys
  • Back from Mars

Luciano Pavarotti

  • Pavarotti & Friends for Cambodia & Tibet

Gary Barlow

  • Twelve Months Eleven Days
  • SuperHero

Dr.Alban

  • Look Who's Talking (1994)
  • Look Who's Talking, single
  • Away from Home
  • Let the Beat Go On
  • The Best of-

Elephant & Castle

  • DJ-Keep this feelin' Feat.Nana

Flex

  • Wake Up Feat. Nana

Amadin

  • Arabaya-Take Me Up (single) Feat. Nana

Dana Dragomir

  • Pandana (1995)

DJ Bobo

  • World in Motion (1996)

Herbie

  • Fingers (1999)
  • I Belive

Stakka Bo

  • Supermarket (1993)
  • Here We Go, single
  • Down The Drain, single
  • Living it Up, single
  • On Your Knees
  • Under Direktion

Papa Dee

  • The Journey (1996)
  • The Tide is High
  • First Cut is The Deepest
  • Just Let the Music Feat. Nana

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Bio Nana Hedin Kotisivut. Viitattu 17.7.2008.
  2. Väckelsemöte - show Jonas Gardell. Arkistoitu 24.4.2008. Viitattu 17.7.2008.
  3. Nu sjunger Nana med Céline Dion 1.11.1999. Aftonbladet. Viitattu 17.7.2008.
  4. I väntan på genombrottet 30.9.2005. Göteborgs Posten. Viitattu 17.7.2008.
  5. E-Type ei matki ketään 9.11.2007. Plaza.fi. Arkistoitu 7.3.2008. Viitattu 17.7.2008.
  6. Nana får inte synas på scenen 9.6.2002. Aftonbladet. Viitattu 17.7.2008.
  7. Släpp fram oss vanliga poptjejer 29.12.1998. Aftonbladet. Viitattu 17.7.2008.
  8. Expressen.se: Sångerskan Nana Hedin har cancer
  9. Tiedätkö, kuka oikeasti lauloi E-Typen hiteissä? Lahjakas laulaja jäi täysin pimentoon ja ajautui alamäkeen – ”Vaikeaa olla ylipainoinen tällä alalla”
  10. Na Na - The Voice (Diskografia) DiscogsTM. Viitattu 17.7.2008.