Namangan

kaupunki Uzbekistanissa

Namangan on kaupunki Uzbekistanin itäosassa Kirgisian rajan lähellä Keski-Aasiassa Ferganan laakson pohjoispuolella[2]. Kaupungista on 200 kilometriä maan pääkaupunkiin Taškentiin. Kaupungin asukasluku oli vuoden 2014 arvion mukaa 475 700[1]. Namangan on Namanganin alueen pääkaupunki.

Namangan
Наманган
Pyhän Mikaelin kirkko Namanganissa.
Pyhän Mikaelin kirkko Namanganissa.

Namangan

Koordinaatit: 40°59′43″N, 71°40′21″E

Valtio Uzbekistan
Alue Namanganin alue
Korkeus 450 m
Väkiluku (2014)  (arvio) 475 700[1]
Aikavyöhyke UTC+5

















Namanga on tärkeä öljyntuotanto ja –jalostuskeskus. Kaupungin pääteollisuudenala on kuitenkin karjataloustuotteiden jalostus. Pohjois-Ferganan kanava kulkee Namangan läpi, tuoden kaupunkiin vettä Syrdarjasta.

Namangan perustettiin 1400-luvun lopulla ja siitä tuli kaupunki 1610. Kaupunki kuului 1700-luvulla Quqonin kaanikuntaan ja oli yksi alueen tärkeimmistä kaupungeista. Tuona aikana rakennettiin monia merkittäviä rakennuksia muun muassa Hodjmna-Kaban mausoleumi. Ferganan laakso liitettiin Venäjään 1876. Sittemmin alue liitettiin Neuvostoliittoon, jossa se kuului vuodesta 1924 lähtien Uzbekistanin neuvostotasavaltaan. Kaupunki kärsi pahoin maanjäristyksessä 1926[3]. Vuodesta 1991 lähtien osa itsenäistä Uzbekistania.

Lähteet muokkaa

  1. a b Uzbekistan citypopulation.de. Viitattu 5.7.2019. (englanniksi)
  2. Fergana Valley. Lovell-Hoare, Sophie; Lovell-Hoare, Max: Uzbekistan. Google Books. Viitattu 19.7.2016.
  3. The World Almanac 1928. Newspaper Enterprise Association. Google Books. Viitattu 19.7.2016.

Aiheesta muualla muokkaa