Nadia Bjorlin

yhdysvaltalainen näyttelijä

Nadia Alexandra Bjorlin (s. 2. elokuuta 1980) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli, joka on synnyinjuuriltaan ruotsalainen ja iranilainen. Hänet tunnetaan Chloe Lanena televisiosarjassa Päivien viemää. Bjorlin tuli toiseksi perintöprinsessaksi Miss Florida Teen -missikisoissa. Hän on esiintynyt useiden muotilehtien kansissa. Hän seurustelee Brandon Beemerin kanssa.

Nadia Bjorlin

Biografia muokkaa

Bjorlin syntyi Yhdysvaltain Connecticutissa, Bethelissä, mutta asui Ruotsissa seitsemänteen ikävuoteen saakka. Hänen isänsä oli ruotsalainen säveltäjä ja ohjaaja Ulf Björlin (1933–1993). Hänen äitinsä, Fary, on sisustaja Iranista.

Nadia Bjorlin puhuu ruotsia, persiaa, englantia ja laulaa myös muilla kielillä. Hän on myös tunnettu sopraanoäänestään. Kun hänen perheensä muutti West Palm Beachille Floridaan, hän ilmoittautui Palm Beach County School of the Arts (nykyään Dreyfoos School of the Arts) -kouluun kahden veljensä kanssa. Siellä hän erikoistui musiikkiin ja teatteriin. Kaikki kolme sisarusta ovat menestyneet viihdealalla valmistumisensa jälkeen.

Bjorlin osallistui kauneuskilpailuun vuonna 1998, ja sijoittui toiseksi perintöprinsessaksi Miss Florida Teen USA -missikisoissa.

Ura muokkaa

Nadia Bjorlinin suurin saavutus on ollut saippuasarja Päivien viemää, missä hän on esittänyt hahmoa nimeltä Chloe Lane joulukuusta 1999 saakka. Ensin Chloe oli nörttimäinen tyttö isojen lasien kanssa. Yht'äkkiä hänen hahmonsa kuitenkin muuttui hiljaiseksi kaunottareksi, joka myös lauloi. Chloe rakastui rikkaaseen ja suosittuun poikaan nimeltä Philip Kiriakis, jota esitti näyttelijä Jay Kenneth Johnson. Pian heidän romanssi kuitenkin muuttui kivikkoiseksi, ja Chloe yllättäen ihastuukin Brady Blackiin, jota esittää Kyle Lowder.

Alun perin Nadia Bjorlin jätti Päivien viemää -sarjan kesäkuussa 2003 keskittyäkseen laulu-uraansa. Sarjassa hänen hahmonsa muutti ollakseen oopperatähti. Hän kuitenkin palasi sarjaan marraskuussa 2004 sen jälkeen, kun hänen hahmonsa oli yllättäen joutunut auto-onnettomuuteen ja mennyt naimisiin Brady Blackin kanssa. Syyskuussa 2005 hän jätti sarjan uudelleen ja liittyi sarjaan Sex, Love & Secrets. Sarja peruutettiin, mutta Bjorlin jatkoi vierailevia näyttäytymisiä sarjoissa kuten Jake in Progress ja Out of Practice. Kesän 2005 aikaan Bjorlin teki vierailevia esiintymisiä Fishbowlin radio-ohjelmassa Coming Out with Reichen, jota juonsi Reichen Lehmkuhl.

Nadia Bjorlin palasi Päivien viemään Chloena 29. marraskuuta 2007.

Yksityiselämä muokkaa

Bjorlin oli kihloissa Daniel Sadekin kanssa. Hän oli myös romanttisessa mielessä liitetty näyttelijä James Stevnsoniin. Tällä hetkellä hän seurustelee näyttelijä Brandon Beemerin kanssa.

Aiheesta muualla muokkaa