Nabis

Spartan kuningas

Nabis (m.kreik. Νάβις; noin 250192 eaa.) oli Spartan kuningas vuosina 206192 eaa. Hän oli Spartan viimeinen kuningas. Hänen isänsä oli eräs Demaratos, joka ehkä kuului Eurypontidien sukuun, josta yksi Spartan kahdesta kuninkaasta yleensä valittiin. Nabis seurasi Makhanidasta, joka kuoli Mantineian taistelussa vuonna 207 eaa.

Nabis meni naimisiin Argoksesta kotoisin olevan Apiksen kanssa, joka luultavasti oli sukua Argoksen entiselle tyrannille Aristomakhokselle. Kuten eräät edeltäjänsä, Nabis yritti uudistaa Spartan lakeja. Hän vapautti muun muassa helootteja ja antoi heille kansalaisoikeudet. Nabiksen aikana ja luultavasti jo ennen häntä Sparta muuttui tiukasta luokkayhteiskunnasta avoimemmaksi. Kaupankäyntiä alettiin harjoittaa paljon aikaisempaa enemmän, ja Spartasta tuli riippuvaisempi kaupungin ulkopuolella olevasta maailmasta.

Nabis aloitti 204 eaa. sodan Akhaian liittoa vastaan, ja tuolloin hän aloitti myös laivaston rakennuttamisen. Vuonna 200 eaa. hän kärsi tappion Akhaian strategosta Filopoimenia vastaan. Nabiksen ja Spartan onneksi Rooman valtakunta aloitti samana vuonna niin sanotun toisen makedonialaissodan. Akhaia oli Makedonian liittolainen. Mutta se jätti kuitenkin Makedonian ja liittoutui puolestaan Rooman kanssa. Samalla Argos kapinoi Akhaiaa vastaan ja liittoutui Makedonian kanssa. Nabis sai kuitenkin kaapattua vallan Argoksessa. Nabis solmi 197 eaa. liiton Rooman kanssa. Samana vuonna Roomalaiset kukistivat Makedonian Kynoskefalain taistelussa. Pian roomalaisten konsuli Flamininus julisti kreikkalaiset taas vapaiksi.

Vuonna 195 eaa. Flamininus päätti hyökätä Spartaa vastaan. Syyksi esitettiin, että Sparta miehitti Argosta. Nabis antautui Flamininukselle, kun Rooman ylivoimaiset joukot saapuivat Spartan edustalle. Flamininus riisti Spartalta kaikki sen Lakonian ulkopuoliset maat ja meren rannalla asuvien perioikkien maat.

Vuonna 193 eaa. Nabis yritti vallata takaisin osan menetetyistä alueista. Filopoimen oli tuolloin taas Akhaian strategos ja hän kukisti Spartan joukot Lakoniassa. Flamininus palasi kuitenkin Kreikkaan ja pakotti osapuolet taas hyväksymään vuoden 195 eaa. rauhansopimuksen. Nabiksen murhasi vuonna 192 eaa. hänen liittolaisensa Aitolian liitto, ei Akhaian liitto. Seuraavana vuonna Filopoimen valtasi Spartan ja liitti sen Akhaian liittoon.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  Edeltäjä:
Makhanidas
Spartan kuningas
 
Seuraaja:
Akhaian liitto valtasi Spartan