NBA:n työsulku 1998–1999

NBA:n työsulku 1998–1999 oli sarjahistorian kolmas sulku ja se kesti 1. heinäkuuta 199820. tammikuuta 1999.

David Stern toimi NBA:n komissaarina työsulun aikaan.

Koko 1990-luvun ajan sarjan pelaajien palkat olivat nousseet kiihtyvään tahtiin. Omistajien mielestä palkat olivat riistäytyneet käsistä, jonka vuoksi moni seura teki tappiota. Kun sopua palkkaukseen ei löytynyt, julistivat seuraomistajat pelaajille työsulun. Neljä kuukautta kestäneen työsulun jälkeen kausi päästiin aloittamaan helmikuussa 1999.[1]

Tausta muokkaa

Ennen kauden 1998–1999 työsulkua NBA:ssa ei ollut koettu vastaavanlaisia työsulkuja.[2] Kesällä 1995 oli ensimmäinen työsulku, joka kesti kolme kuukautta ja vuonna 1996 tapahtunut työsulku kesti vain muutamia tunteja.[3] Liigaan asetettiin palkkakatto vuonna 1983, jolloin myös sovittiin, että 53% seuran koripallosta syntyvistä tuloista menee pelaajille.[2] Vuonna 1994 pelaajayhdistyksen johtoon nousi Charles Grantham, joka halusi päästä eroon muun muassa palkkakatosta.[2] Seuraavana vuonna NBA teki kuusivuotisen työehtosopimuksen, jolla pyrittiin suojelemaan pelaajien työrauhaa.[4]

Kaudella 1997–1998 seurojen koripallosta syntyvistä tuloista 57% meni pelaajille, jonka takia seurojen omistajat käyttivät sopimuksessa olevaa pykälää hyväkseen.[4] Pykälän hyväksikäyttöä edesauttoi NBA-seurojen huono taloudellinen tilanne, sillä melkein puolet sarjan joukkueista teki tappiota.[5] Maaliskuussa 1998 seurajohtajat kokoontuivat, ja äänin 27–2 seuraomistajat päättivätt avata uudelleen neuvottelut pelaajien työehtosopimuksesta. Huuhtikuussa osapuolet aloittivat keskustelun sopimuksesta, mutta yhdeksän neuvottelukerran jälkeen sopua ei saatu aikaan.[4]

Palkkakattoa voitiin kiertää seuroissa ns. Larry Bird-poikkeuksen nojalla. Tämä säännös tehtiin vuonna 1988, kun Boston teki Birdin kanssa uuden sopimuksen, joka ylitti palkkakaton. Vuonna 1995 tehtiin sopimus, jossa NBA-pelaajan kolmelle ensimmäiselle pelivuodelle asetettiin kattopalkka, mutta tämän jälkeen pelaajasta tulisi vapaa pelaaja. Tällä hidastettiin ensimmäisten pelivuosien palkkakehistystä, mutta kolmen vuoden jälkeen pelaajan palkka moninkertaistui. Tämän johdosta pelaajat kilpailuttivat itseään kolmen pelivuoden jälkeen, jolloin heidän palkkansa myös moninkertaistui.[6]

Työsulku muokkaa

Tapahtumat muokkaa

Kesäkuun lopulla osapuolet pitivät neuvottelut, mutta yhteisymmärrystä ei saatu aikaiseksi.[7] 1. heinäkuuta 1998 alkoi omistajien pelaajille julistama työsulku[8]. Omistajat halusivat vähentää pelaajien osuuden seurojen koripallon liittyvistä tuloista 50%:iin. Myös liiga korosti, että parhaiten palkatuimpien pelaajien palkkaa tulisi vähentää.[9] Sopimusneuvotteluita jatkettiin elokuussa 1998. Tällöin neuvottelut katkesivat kuitenkin, kun seuraomistajat tekivät ulosmarssin.[7] Kuukausi tämän jälkeen NBA keskeytti Miami Heatin ja Maccabi Tel Avivin välille suunnitellun harjoitusottelun. Tämä oli ensimmäinen kerta liigan historiassa, kun liiga joutui perumaan ottelun työkiistan vuoksi. Syyskuun loppupuolella NBA perui seurojen harjoitusottelut ja lokakuun alussa loputkin ottelut peruutettiin.[10] Lopulta kauden kahden ensimmäisen viikot jouduttiin perumaan, eikä sopua näyttänyt löytyvän.[11]

Vaikutukset muokkaa

Työsulku vaikutti Yhdysvaltain koripallomaajoukkueeseen, sillä vuoden 1998 MM-kilpailuihin maa lähetti tuntemattomamman joukkueen, jossa ei ollut kovapalkkaisia NBA-tähtiä.[12]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Häyrinen & Möttölä s. 27
  2. a b c Staudohar s. 3
  3. NBA Lockout Imminent 29.6.1998. CBS. Viitattu 22.12.2010. (englanniksi)
  4. a b c Wise, Mike: BASKETBALL; It's Their Ball, and N.B.A. Owners Call for Lockout 30.6.1998. The New York Times. Viitattu 23.12.2010. (englanniksi)
  5. Staudohar s. 4
  6. Häyrinen & Möttölä s. 125–126
  7. a b NBA labor talks break off abruptly 7.8.1998. The Augusta Chronicle. Viitattu 24.12.2010. (englanniksi)
  8. http://usatoday30.usatoday.com/sports/basketball/nba/story/2011-10-12/Timeline-to-the-1998-99-NBA-lockout/50747980/1
  9. Häyrinen & Möttölä s. 127
  10. NBA Locout: Day by Day 7.1.1999. Daily News. Viitattu 24.12.2010. (englanniksi)
  11. Wise, Mike: PRO BASKETBALL; N.B.A. Owners Cool To Players' Proposal 15.10.1998. The New York Times. Viitattu 24.12.2010. (englanniksi)
  12. Thomsen, Ian: Dirty Dozen 3.8.1998. Sports Illustrated. Viitattu 23.12.2010. (englanniksi)