Suopuikkija
Suopuikkija eli mustanaamasukeltaja-antilooppi (Cephalophus nigrifrons)[3] on Afrikan keskiosissa elävä puikkijoiden alaheimoon kuuluva antilooppilaji. Sitä tavataan Nigeriasta ja Kamerunista Itä-Afrikkaan ulottuvalla alueella. Se suosii soisia metsiä ja elää sekä alankomaan sademetsissä että vuoristometsissä.[1] Suopuikkija painaa korkeintaan 18 kiloa ja on 80–170 sentin mittainen. Turkki on lähinnä kastanjanruskea. Muista alaheimon lajeista lajin erottaa otsasta nenään ulottuvasta mustasta juovasta.[4]
| Suopuikkija | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Onttosarviset Bovidae |
| Alaheimo: | Puikkijat Cephalophinae |
| Suku: | Cephalophus |
| Laji: | nigrifrons |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cephalophus nigrifrons |
|
| Alalajit[2] | |
|
|
| Katso myös | |
Suopuikkijasta erotetaan kuusi alalajia, joista C. n. rubidus -alalajia pidetään joskus omana lajinaan.[2] Suopuikkijaa on myös pidetty ruskopuikkijan muotona, mutta nykyään se luokitellaan erilliseksi lajiksi.[4]
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Suopuikkija on puikkijaksi keskikokoinen.[4] Sen pituus on 80–170 senttiä ja paino 14–18 kiloa. Hännän pituus on 7,5–15 senttiä.[5] Säkäkorkeus on noin 80 senttiä, korvien pituus 6,5–9,7 ja sarvien pituus 7–12 senttiä.[6] Jalat ovat melko pitkät. Turkki on karkea[4] ja kiiltävä. Jalkojen alaosat ovat tummat, miltei mustat, muu ruumis punaisen, kastanjanruskean ja tummanpunaruskean värinen.[5][4] Vatsapuoli on aavistuksen verran muuta ruumista vaaleampi.[4] Otsasta nenään kulkeva musta juova erottaa lajin kaikista muista puikkijalajeista.[5] Naamajuova korostuu selvästi kulmakarvojen luona olevista vaaleista laikuista ja punertavista pään sivuista. Päässä on myös selvä karvatupsu, jonka karvat ovat enimmäkseen mustia, mutta joukossa on myös punertavia karvoja. Häntätupsu on valkoista hännänpäätä lukuun ottamatta musta. Suopuikkijalla ei ole selkäjuovaa.[4] Ruwenzorivuorilla elävä C. n. rubidus eroaa muista alalajeista siinä, että sen vatsa on valkoinen ja karvoitus tiheämpi kuin muilla alalajeilla.[5]
Suopuikkijan sorkat ovat pitkät ja kapeat. Sorkkien yläpuolella olevat kannukset ovat suuret. Eläimen sorkat ja kannukset ovat hyvin mukautuneet liikkumiseen lajin usein soisessa ja pehmeässä elinympäristössä. Sarvet ovat taaksepäin kaartuvat, uurteiset, suipot ja lyhyet.[5][4] Naaraiden sarvet ovat pienemmät kuin koirailla, mutta sukupuolet ovat muutoin samannäköiset. Eräiden alueiden suopuikkijoilla on nivusissaan hajurauhaset, mutta toisten alueiden eläimiltä ne puuttuvat.[4] Suopuikkija muistuttaa suuresti ruskopuikkijaa, mutta sen kallo on kapeampi, kuono hoikempi, turkki tiheämpi ja karkeampi, erityisesti säkän kohdalta. Lisäksi yläleuanluun etuosassa on syvempi painanne. Ruskopuikkijalla ei myöskään ole eräillä suopuikkijoilla tyypillisiä nivusten hajurauhasia.[7]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Suopuikkijaa tavataan keskisessä Afrikassa.[5] Se elää sademetsävyöhykkeellä, joka kattaa Etelä-Kamerunin, Keski-Afrikan tasavallan lounaisosan, osia Gabonista ja Kongon tasavallasta, Río Munin, Pohjois-Angolan sekä Kongon demokraattisen tasavallan itään aina Virungavuorille saakka.[4][2] Erillinen kanta on myös Nigerjoen suistossa Nigeriassa.[7] Lajia tavataan myös Itä-Afrikan hautavajoaman länsihaaran ylänkömetsissä Kongon demokraattisessa tasavallassa, Lounais-Ugandassa, Länsi-Ruandassa ja Burundin luoteisosissa.[4][2] Erillisiä vuoristokantoja on myös Mount Elgonilla, Keniavuorella ja Aberdarevuoristossa.[2] C. n. rubidus elää vain Ruwenzorivuorilla, jossa sitä on tavattu toistaiseksi vain Ugandan puolella.[1] Ruwenzorivuorten alarinteillä tavataan myös C. n. kivuensis -alalajia.[4]
Suopuikkijan elinympäristöä ovat trooppiset sademetsät. Se suosii erityisesti soisia metsäalueita, mutta elää myös sekä alankometsissä että vuoristometsissä. Mount Elgonilla lajia tavataan 2 400–3 500 metrin ja Keniavuorella yli 2 500 metrin korkeudessa. Molemmilla vuorilla se on bambua kasvavalla vyöhykkeellä.[4] Aberdarevuoristossa, Elgonilla ja Keniavuorella suopuikkija on sopeutunut elämään myös subalpiinisella kasvillisuusvyöhykkeellä sekä nummilla.[1] Sitä tapaa usein myös purojen ja jokien varsilta[5] sekä tulvametsistä.[1]
Suopuikkijoiden määräksi arvioidaan noin 300 000 yksilöä. Kanta on todennäköisesti laskussa.[1] Muiden puikkijoiden tavoin sitä vaivaavat elinympäristöjen tuhoutuminen ja metsästys ruoaksi.[5] Sen lukumäärä ja levinneisyys on supistunut alueilla, joilla on tiheää asutusta ja voimakasta bushmeat-metsästystä, mutta on edelleen runsas siellä missä ihmisen toiminta on vähäistä. Suopuikkija ei ole toistaiseksi lajina uhanalainen, mutta mikäli nykyinen kehitys jatkuu, lajin levinneisyys tulee supistumaan ja lopulta sirpaloitumaan eristyneisiin suojeltuihin metsäsaarekkeisiin, joista se saisi suojaa metsästykseltä ja leviävältä ihmisasutukselta. Lajia tavataan useissa kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla.[1]
Elintavat muokkaa
Suopuikkija on toimelias, mutta arka eläin, joka liikkuu sekä yöllä että päivällä.[5] Laji on reviiritietoinen.[4] Se elää yksin tai pareittain ja pitää hallussaan reviiriä, jonka olemassaolon eläin merkitsee naaman hajurauhasten eritteillä. Nukkumapaikkansa ja ruokailualueiden välillä suopuikkijat liikkuvat säännöllisesti käyttämiään polkuja pitkin. Suopuikkijan ravinto koostuu erilaisista hedelmistä ja mehikasveista. Lajin elämänrytmi tunnetaan huonosti, mutta se voi elää vankeudessa lähes 20 vuoden ikäiseksi[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g IUCN SSC Antelope Specialist Group: Cephalophus nigrifrons IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.7.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Cephalophus nigrifrons Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 1.4.2012. (englanniksi)
- ↑ Suopuikkija (mustanaamasukeltaja-antilooppi) - Cephalophus nigrifrons laji.fi Suomen Lajitietokeskus
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Black-fronted Duiker - Big Game Hunting Records - Safari Club International Online Record Book 2007. Safari Club International. Viitattu 25.3.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Black-fronted duiker - Cephalophus nigrifrons - Information - ARKive 2009. Wildscreen. Arkistoitu 20.8.2016. Viitattu 25.3.2012. (englanniksi)
- ↑ Jonathan Kingdon: East African mammals: An Atlas of evolution in Africa, Volume 3, Part 2, s. 300. University of Chicago Press, 1984. ISBN 0-226-43720-5. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.3.2012). (englanniksi)
- ↑ a b Colin Groves,Peter Grubb: Ungulate Taxonomy, s. 274. Johns Hopkins University Press, 2011. ISBN 978-1-4214-0093-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 1.4.2012). (englanniksi)