Murray Rothbard

yhdysvaltalainen taloustieteilijä

Murray Newton Rothbard (2. maaliskuuta 19267. tammikuuta 1995)[1] oli yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja yhteiskuntateoreetikko, joka kuului taloustieteen itävaltalaiseen koulukuntaan. Rothbard oli 1900-luvun keskeisimpiä libertarismin ja anarkokapitalismin uranuurtajia.

Murray Rothbard

1950-luvun alussa Rothbard opiskeli kuuluisan itävaltalaisen taloustieteilijän Ludwig von Misesin alaisuudessa. Rothbard oli Ludwig von Mises -instituutin akateeminen johtaja ja Nevadan yliopiston taloustieteen professori.

1960-luvulla Rothbard kannatti libertaristien liittoutumista uusvasemmistolaisen sodanvastaisen liikkeen kanssa sillä perusteella, että konservatiivinen oikeisto oli osa vahvaa valtiota kannattavaa Yhdysvaltain valtaeliittiä. Rothbardin aatteellinen päävastustaja tuohon aikaan oli National Review -lehden perustaja Bill Buckley, jota pidetään Yhdysvaltain uuskonservatismin aatteellisena kummisetänä.

1970- ja 1980-luvuilla Rothbard toimi aktiivisesti Yhdysvaltain libertaristipuolueessa, mutta erosi siitä vuonna 1989. Tämän jälkeen Rothbard alkoi rakentaa yhteistyötä kylmän sodan päättymisen jälkeisen oikeiston kanssa, koska uskoi oikeiston ryhtyvän vastustamaan asevarustelua ja valtiovallan kasvattamista Neuvostoliiton hajottua.

Rothbard kannatti Pat Buchananin presidentinvaalikampanjaa vuonna 1992, koska Buchanan oli ainoa uuskonservatiivien maailmanpoliisi-aatetta vastustava presidenttiehdokkaiksi pyrkivä republikaani. Ennen kuolemaansa 1990-luvun puolivälissä Rothbard oli kuitenkin pettynyt Buchananin niin sanottuun paleokonservatistiseen liikkeeseen, joka maailmanpoliisitoimien vastustamisen lisäksi oli myös vapaakaupan vastainen.

Rothbardin teoksia ovat muun muassa Man, Economy, and State, Power and Market ja For a New Liberty: The Libertarian Manifesto. Hän kirjoitti myös Ayn Randin johtamia objektivisteja arvostelevan artikkelin ”Sociology of the Ayn Rand Cult”.

Suomennettu teos muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Murray N. Rothbard Mises Institute. Viitattu 7.12.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa