Murotaikina

taikinatyyppi

Murotaikina on murea taikinatyyppi, jossa on runsaasti rasvaa. Se koostuu vehnäjauhoista, mahdollisista muista jauhoista tai leseistä, rasvasta (esimerkiksi voista tai margariinista), leivinjauheesta ja joskus sekaan laitetaan nestettä. Makeita leivonnaisia tehtäessä taikinaan lisätään sokeria ja kananmunia, suolaisiin leivonnaisiin sopii esimerkiksi juustoraaste tai perunasosejauhe. Murotaikinan maustamiseen voi käyttää muun muassa kaakaojauhetta, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, sitruunamehua, suklaata, vanilliinisokeria tai yrttejä. Jauhot ja rasva nypitään sekaisin, lisätään muut ainekset ja sekoitetaan kevyesti, mutta ei vaivata liikaa jotta taikina ei menetä mureuttaan. Taikinaa pidetään jääkaapissa tunti ennen käyttöönottoa. Murotaikinaa voi käyttää kakkujen, leivosten, piiraiden, pikkuleipien, paistosten ja torttujen tekemiseen.[1]

Lähteet muokkaa

  1. Turtia, Kaarina: Gastronomian sanakirja, s. 363–364. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-18546-8.