Murielle Ahouré (s. 23. elokuuta 1987 Abidjan) on norsunluurannikkolainen pikajuoksija.

Mitalit
Murielle Ahouré
Murielle Ahouré
Maa:  Norsunluurannikko
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Moskova 2013 100 m
Hopeaa Hopeaa Moskova 2013 200 m
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Birmingham 2018 60 m
Hopeaa Hopeaa Istanbul 2012 60 m
Hopeaa Hopeaa Sopot 2014 60 m
Afrikan-mestaruuskilpailut
Kultaa Kultaa Marrakech 2014 200 m
Kultaa Kultaa Durban 2016 100 m
Hopeaa Hopeaa Marrakech 2014 100 m
Pronssia Pronssia Durban 2016 4 × 100 metriä

Sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 Ahouré sijoittui 60 metrin juoksussa toiseksi. Lontoon olympialaisissa hän sijoittui 100 metrillä seitsemänneksi ja 200 metrillä kuudenneksi. Moskovan MM-kisoissa 2013 Ahourésta tuli ensimmäinen afrikkalainen 100 metrin MM-mitalisti sijoittumalla hopealle. Lisäksi hän täydensi mitalisaldoaan olemalla toinen myös 200 metrin loppukilpailussa. Hän sai hopeaa Sopotin MM-hallikilpailujen 2014 60 metrillä ja saman vuoden Afrikan-mestaruuskilpailuissa hän sijoittui 100 metrillä toiseksi ja voitti 200 metrin juoksun.

Ahouré karsiutui 100 metrin välierissä Pekingin MM-kilpailuissa 2015. Hän saavutti Durbanin Afrikan-mestaruuskilpailuissa 2016 kultaa 100 metrillä ajalla 10,99 ja pronssia 4 × 100 metrin viestissä. Rio de Janeiron olympialaisissa hän karsiutui 100 ja 200 metrin välierissä. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui 100 metrillä neljänneksi ajalla 10,98.

Ahouré voitti 60 metrin maailmanmestaruuden Birminghamin sisäratojen MM-kilpailuissa 2018 Norsunluurannikon ennätysajalla 6,97. Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui 100 metrillä viidenneksi ajalla 11,02. Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän karsiutui 100 metrin välierissä, samoin Eugenen MM-kilpailuissa 2022. Budapestin MM-kilpailuissa 2023 hän karsiutui 100 metrin alkuerissä.

Ahouré juoksi 100 metrin juoksussa uuden Afrikan ennätyksen 10,78 s Montverdessä Yhdysvalloissa 11. kesäkuuta 2016. Edellinen ennätys, 10,79 s, oli Blessing Okagbaren nimissä.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

  • 100m juoksu: 10,78 AR (Montverde, 2016)
  • 200m juoksu: 22,24 (Monaco, 2013)

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Murielle Ahouré breaks blessing Okagbare’s record in 100m webcaa.org. Afrikan yleisurheiluliitto. Arkistoitu 23.6.2016. Viitattu 23.6.2016. (englanniksi)