Mullot
Mullot (Mullidae) on putkisuukaloihin kuuluva heimo. Heimon lajeja tavataan Atlantista, Intian valtamerestä ja Tyynestämerestä.
| Mullot | |
|---|---|
 Keltaevämullo (Mulloidichtys vanicolensis) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Lahko: | Putkisuukalat Syngnathiformes |
| Alalahko: |
Mullokalat Mulloidei |
| Heimo: |
Mullot Mullidae Rafinesque, 1815 |
| Suvut[1] | |
| Katso myös | |
Tyypillisiä piirteitä muokkaa
Mullojen heimoon kuuluu 6 sukua ja 100 lajia. Mullot ovat ruumiinrakenteeltaan pitkulaisia kaloja, jotka kasvavat suurimmillaan 40–60 cm:n pituisiksi. Tunnusmerkillisin piirre on kuonon kaksi pitkää viiksisäiettä. Kalat pystyvät liikuttelemaan säikeitä toisistaan riippumattomasti ja niissä on aistielimiä. Kaloilla on kaksi selkäevää, jotka ovat melko kaukana toisistaan ja joista etumainen on piikikkäämpi. Pyrstöevä on tyypillisesti haarautunut. Eräiden sukujen lajeilla kuono on pitkähkö, kun toisilla se on lyhyehkö. Eri sukuihin kuuluvat lajit voidaan erottaa hampaiden perusteella. Mullojen suomut ovat suurikokoiset ja korkeat. Kalat ovat usein värikkäitä, pohjaväriltään vaaleita tyypillisesti punertavia tai valkeita ja ruumissa on erivärisiä kuviointeja. Eräät lajit ovat kokonaan keltaisia, mustia tai ruskeita.[1][2][3][4][5]
Levinneisyys ja elintavat muokkaa
Mullot ovat mereisiä kaloja, joita tavataan Atlantin, Intian valtameren ja Tyynenmeren alueilta. Toisinaan niitä tavataan myös murtovesistä. Kalat liikkuvat usein lähellä hiekka- tai mutapohjaa, joskin Mulloidichthys- ja Parupeneus-suvun lajit elävät kivikkoisemmilla alueilla ja koralliriutoilla. Mullot käyttävät viiksisäikeitään ravinnonetsintään. Ne syövät selkärangattomia eläimiä, kuten matoja sekä pieniä nilviäisiä, meritähtiä ja merisiilejä. Eri lajit käyttävät viiksiään hieman eri tavoin. Esimerkiksi tummajuovamullo (Upeneus tragula) käyttää niitä kaivamiseen, kultamullo (Parupeneus cyclostomus) työntää viiksensä koloihin ja pyrkii siten hätyyttämään pieniä eläimiä piiloistaan ja keltajuovamullo (Mullus surmuletus) kyntää kuonollaan merenpohjaa ravintoa etsiessään. Mullot eivät useiden muiden kalojen tavoin pyri suojaan pedoilta piiloutumalla, vaan pyrkivät uimaan nopeasti kiihdyttäen pakoon.[1][2][3][4][5]
Monet mullolajit, esimerkiksi Välimeressä elävä rusotäplämullo (Mullus barbatus), ovat hyviä ruokakaloja ja paikoitellen erittäin arvostettuja.[2][4][5][6]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Joseph S. Nelson: Fishes of the world, s. 373. John Wiley and Sons, 2006. ISBN 978-0-471-25031-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 05.01.2012). (englanniksi)
- ↑ a b c Family Mullidae (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 5.1.2012. (englanniksi)
- ↑ a b William A. Gosline: Structure, Function, and Ecology in the Goatfishes (Family Mullidae). Pasific Science, 1984, 38. vsk, nro 4, s. 312-323. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.1.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c Family Mullidae (PDF) FAO. Viitattu 05.01.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c J.E.Randall: Family Mullidae (PDF) FAO. Viitattu 05.01.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Thomas Scott: Concise encyclopedia biology, s. 787. Walter de Gruyter, 1996. ISBN 978-3110106619. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 05.01.2012). (englanniksi)