Mukkula

Lahden kaupunginosa

Mukkula (ruots. Mokulla) on Lahden kaupunginosa noin viiden kilometrin etäisyydellä kaupungin keskustasta.

Mukkulan kirkko
Helmikuista Ritaniemenkatua

Sijainti ja historia muokkaa

Aluetta rajaavat etelässä Niemen teollisuualue, lännessä Vesijärvi, pohjoisessa Kilpiäisten asuinalue ja idässä Vääksyntie eli valtatie 24. Mukkula on kuulunut Hollolaan, josta se liitettiin Lahteen vuonna 1933. Ruotsiksi nimi on ollut Mokulla tai Muckula.[1] Hollolan syyskäräjillä 1466 on esiintynyt lautamiehenä Lars Mukkain. Tuuloksessa on vastaavasti elänyt Hein Muckulan -niminen asukas.

Palvelut ja liikenne muokkaa

Mukkulan palveluihin kuuluvat muun muassa peruskoulu (lukio lakkautettiin vuonna 2007). Mukkulassa on myös kirjasto, ostoskeskus, Keski-Lahden seurakuntaan kuuluva Mukkulan kirkko, päiväkoti, kesähotellina toimiva Lahden ammattikorkeakoulun opiskelija-asuntola, 1700-luvun lopulla rakennetun Mukkulan kartanon yhteydessä toimiva leirintäalue ympäröivine puistoineen. Mukkulan kartanon alue tarjoaa mahdollisuuden virkistyskäyttöön kesällä ja talvella.

Pyörätiet ja bussiyhteydet Lahden keskustaan ovat hyvät. Linja 2 ajaa Niemenkadun kautta Mukkulaan ja kääntyy ostoskeskukselta Pilkotunmäelle, linjat 31 ja 32 ajavat Mukkulankatua ohi ja palvelulinja 35 ajaa Niemenkadun kautta ohi. Näillä busseilla pääsee ilman vaihtoa Riihelään (2), Renkomäkeen (31), Saksalaan (32) ja Päijät-Hämeen Keskussairaalalle (35). Mukkulan läpi kulkee tieyhteys sekä pyöräily- ja retkeilyreitti Kilpiäisten kautta Hollolan Kukkilan kylään. Väylän kautta ajetaan Lahden ja Kalliolan välisiä linja-autovuoroja.

Vääksyntien (vt 24) pysäkeiltä pääsee lähiliikenteen busseilla Vääksyn suuntaan. Merrasjärven pikavuoropysäkiltä pääsee pikavuoroilla suoraan Helsinkiin, Jämsään, Jyväskylään ja Hartolaan. Merrasjärven pysäkkiä käyttävät myös Helsinki–Jämsä–Jyväskylä-erikoispikavuorot, jotka ohittavat Lahden keskustan. Mukkulan laidalla Holman pikavuoropysäkiltä pääsee linja-autolla Heinolan suuntaan.

Mukkulassa on Nesteen jakeluketjuun kuuluva Neste Express -kylmäasema ja Neste-Taukotuuli -liikenneasema.

Tapahtumat muokkaa

Mukkula järjestettiin aiemmin joka toinen vuosi kansainvälinen Lahden kansainvälinen kirjailijakokous, joka kesällä 2009 siirtyi pidettäväksi Hollolan Messilässä. Vuodesta 2003 alkaen Mukkulan rannassa on lisäksi vuosittain juhlittu Summer Up -festivaalia, joka on kaksipäiväinen urbaanin musiikin festivaali. Se keräsi vuonna 2013 noin 30 000 kävijää.

Tunnettuja mukkulalaisia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Mukkula. Päijät-Hämewiki. Viitattu 17.7.2017.
  2. Lisää kovia kotimaisia Summer Upiin ja päiväkohtaiset liput myyntiin Tiketti. 1.3.2018.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.