Wikipedia

Moskiittokala

kalalaji
 Tämä osio pitäisi jakaa uudeksi artikkeliksi nimeltä Marmorimoskiittokala.
Lisätietoja saattaa olla artikkelin keskustelusivulla.
Syy: Täsmennettävä kertooko tämä moskiittokalasta (G. affinis) vai marmorimoskiittokalasta (G. holbrooki) ja siirettävä marmorimoskiittokalaa koskevat tiedot omaan artikkeliinsa.


Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty kokonaan uudelleen kirjoitettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Per ylempi + esseemäinen. "Itäinen" ja "läntinen" moskiittokala vaikuttavat kirjoittajan omilta suomennoksilta.

Moskiittokala kuuluu suolattomassa vedessä elävien hammaskarppien heimoon. Laji tunnetaan englanninkielessä myös nimillä itäinen (Gambusia holbrooki) ja läntinen (G. affinis) moskiittokala.[2] Lajeja kutsutaan usein yhteisnimellä moskiittokala, koska ne ovat biologisesti hyvin samankaltaisia.[3] Moskiittokaloja on istutettu moneen paikkaan torjumaan hyttysiä ja niiden levittämiä tauteja. Lisäksi niitä pidetään akvaariokaloina.

Moskiittokala
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Hammaskarppikalat Cyprinodontiformes
Heimo: Hammaskarpit Poeciliidae
Suku: Gambusia
Laji: affinis
Kaksiosainen nimi

Gambusia affinis
(Baird & Girard, 1853)

Katso myös

  Moskiittokala Wikispeciesissä
  Moskiittokala Commonsissa

Gambusia affinis: naaras.
Gambusia affinis: uros.

Monin paikoin moskiittokala on ollut vaikuttamassa paikallisten kalalajien vähenemiseen ja jopa katoamiseen, kuten Israelissa (jordanianimubarbi). Muita vaikuttajia Israelissa ovat olleet patojen rakentaminen, veden niukkuus, muut vieraslajit ja saasteet.[4] Kalaa pidetäänkin yhtenä sadasta haitallisimmasta vieraslajista.[5] Itäinen moskiittokala (G. holbrooki) on nimetty Suomessa marmorimoskiittokalaksi[6] ja läntinen moskiittokala (G. affinis) moskiittokalaksi.[7] Molemmat ovat EU:n vieraslajiluettelossa, joten niiden maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.[8]

Yksi, kaksi vai kolme lajia? muokkaa

Gambusia holbrooki ja G. affinis ovat hyvin samanlaisia ulkonäöltään ja elintavoiltaan.[9] Näin ollen näiden lajien vaikutuksia ekosysteemeihin pidetään yleensä samanlaisina.[10] 1920-luvulla ne kuitenkin laskettiin kolmeksi lajiksi. 1950-luvulla ne luokiteltiin yhdeksi ja 1980-luvulla kahdeksi lajiksi. Pao Srean toteaa väitöskirjassaan (2015), että molempien lajien tietueissa ja historiassa on yhä laajaa hämmennystä.[9]

Professori Graham Pykellä on moskiittokalasta 1800 asiakirjaa, sisältäen mm. 51 väitöskirjaa ja noin 400 tiedeartikkelia. Työkseen tiedonmurusia lukeva Pyke moittii tutkimusta, että tähän asti (2008) ei ole ollut kattavaa selvitystä näiden kahden lajin biologiasta ja vaikutuksista.[3]

Tämä artikkeli noudattaa professori Graham Pyken linjausta. Hän toteaa: "Lajeja tarkastellaan yhdessä, koska ne ovat läheistä sukua ja biologisesti hyvin samankaltaisia ja koska niitä on vaikea erottaa toisistaan kirjallisuudessa, sillä ei ole aina selvää, mistä lajista on kyse."[3]

Lajin (tai lajien) yleisyydestä huolimatta Encyclopedia Britannica luokittelee moskiittokalan nimellä Gambusia affinis eikä edes tunne yleistä G. holbrookia.[11] Samalla kannalla on yksi eliölajien johtava luokittelujärjestö, ITIS, joka toteaa, että moskiittokalan (Gambusia affinis) nykyiset synonyymit ovat G. patruelis (Baird ja Girard, 1854), G. affinis affinis (Baird ja Girard, 1853) ja G. holbrooki (Girard, 1859).[12] Saman järjestön mukaan Gambusia holbookin yleinen nimi on itäinen moskiittokala ja kelvollinen nimi Gambusia affinis (Baird ja Girard, 1853).[13]

Mikä järjestö on siis oikeassa luokittelukiistassa? – Käytännöllistä on noudattaa neutraalia linjaa ja käsitellä moskiittokaloja yhdessä, sillä yhdessä näitä kaloja on myös käytetty laajalti malarian torjuntaan. Tosin yksi englanninkielinen tietosanakirja käsittelee lajeja kolmessa artikkelissa, niin että kolmas artikkeli on "Moskiittokala Australiassa".[14]

Vielä vuonna 1988 moskiittokala luokiteltiin yhdeksi lajiksi.[15] Samana vuonna ilmestynyt Maailman eläimet -sarjan teos pitää lajia yhtenä: "Tästä [hammaskarppien] heimosta löytyvät akvaarioharrastajille tuttu miljoonakala (Poecilia reticulata) ja moskiittokala (Gambusia affinis), joka syö sääskien ja hyttysten toukkia ja joka on siten monin paikoin apuna taistelussa malariaa vastaan." [16]

Levinneisyys muokkaa

Itäinen laji (G. holbrooki) on kotoisin Yhdysvaltain itäosasta, linjan Delaware – Alabaman rannikko kaakkoispuolelta. Läntisen lajin (G. affinis) lähtöalue on Appalakkien ja Kalliovuorten sekä leveyspiirien 40° ja 22° välissä. Lajit eivät siis alussa viihtyneet samalla alueella muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta.[17] Lajit kuuluvat Gambusia-sukuun, jossa vuoden 2023 alussa oli 48 lajia. Havaintoja suvusta oli tehty 89 190, joista leijonanosa G. holbrookia (32 068) ja G. affinisia (47 600). Näin ollen moskiittokalan levinneisyysalue on käytännössä sama kuin koko suvun. Vuosina 2018–2022 lajien levinneisyys on edelleen kasvanut. Päällekkäisyys on lisääntynyt etenkin Floridassa ja Ranskassa.[18]

Alkusijoiltaan, joka oli hieman alle puolet Yhdysvaltain pinta-alasta,[19] moskiittokalat ovat tunkeutuneet ihmisen avustuksella yli 67 maan mataliin jokiin ja järviin, useimpiin kosteikkoihin ja lähes kaikkiin tekolampiin.[20] Professori Graham Pyke arvioi, että kyseessä on maailman runsain ja laajimmalle levinnyt makean veden kala, mitä hän perustelee sen lisääntymisvauhdilla ja poikkeuksellisella sietokyvyllä.[21] Lajia on pääasiassa Yhdysvalloissa, Australiassa, Välimeren maissa, Etelä-Afrikassa ja Lähi-idässä sekä paikoin Intiassa, Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa. Laji ei ole levinnyt alkuperäiseltä alueeltaan juuri lainkaan suoraan pohjoiseen. G. holbrookin uudet alueet ovat varmuudella Australia ja Välimeren maat, G. affinisia löytyy lähes koko Aasiasta.[22]

Vaikka yksilöt voivat sietää kylmyyttä, populaatiot eivät, mikä estää leviämisen kylmille vesille. Talvikuolleisuus Yhdysvaltain kylmemmillä alueilla on 99 %.[23]

Laji (G. affinis) tuotiin Uuden-Seelannin Aucklandiin vuonna 1930. Sieltä se on edennyt kohti etelää todella hitaasti: 80 vuoden jälkeen pääkeskittymä on yhä Pohjoissaaren pohjoisosassa, leveyspiiriltä 38,5°S pohjoiseen, ja lajia ei tavata leveyspiirin 42°S eteläpuolella.[24] Pyken mukaan 1900-luvulla moskiittokalan levinneisyys rajoittui pohjoisessa suunnilleeen leveyspiirille 40°N ja etelässä levyspiirille 38°S.[25] GBIF-karttojen mukaan 2020-luvulle tultaessa rajat ovat hieman siirtyneet, etelässä 42°S (Tasmania)[26] ja pohjoisessa 42°N (Chicago). Tätä viileämmillä seuduilla olevat kannat eivät ole olleet pysyviä, poikkeuksena jotkut lämpimät alueet leveyspiireille 45–48°N asti (Oregon, Biskajan lahti).[18]

Koko, ulkonäkö, lisääntyminen muokkaa

Moskiittokala muistuttaa paljon miljoonakalanaarasta, josta sen erottaa siniharmaammasta värisävystään ja mustasta läikästä vatsaevän edessä. Naaras voi kasvaa 7–8 cm pitkäksi, uros on 2–3 cm lyhyempi. Keskipituus on 4–5 cm.[27] Itäisellä ja läntisellä lajilla on pieniä eroja esimerkiksi evien säikeiden määrissä.[28] Uroksen peräevä on järjestynyt putkeksi, mikä mahdollistaa sisäisen hedelmöityksen.[29] Naaraat kantavat 3–4 viikkoa ja synnyttävät kerralla noin 50 poikasta, vuodessa jopa 9 poikuetta Australiassa. Naaras on sukukypsä alle 2 kk:n ikäisenä.[30] Etelä-Carolinassa moskiittokalanaaras ehtii tuottamaan 3–6 poikuetta kesää kohti.[31] Lisääntymisvauhti on hurja: naaras voi tulla sukukypsäksi 18 päivän ikäisenä ja saada 5 tai useampia poikueita 4–5 viikon aikana. Lisäksi naaras voi varastoida maitia ja säätää munien hedelmöitymisen ajankohtaa, joten se voi täyttää jälkeläisillään uuden alueen nopeasti.[32]

Elinympäristö ja ravinto muokkaa

Laji viihtyy parhaiten matalissa (5–15 cm), tyynissä ja hitaasti virtaavissa vesissä, koska virta voi viedä ne mukanaan. Normaali lämpötila sen elinpiirissä on 12–35°C. Lämpötiloja 3–5°C ja 35–38°C laji kestää useita päiviä. Tasmaniassa laji alkoi kasvaa vasta lämpötilassa yli 19°C. Kasvukauteen vaikuttaa myös valoisan ajan pituus. Laji pystyy elämään suolapitoisuuksissa 0–30 ‰, happamuudessa 6–8 pH ja happipitoisuudessa 1 mg/L käymättä lähellä pintaa.[33] Kun vedessä on hyvin vähän happea, moskiittokala voi käydä hengittämässä pintaveden happipitoisemman ohuen kalvon kautta.[34] Useimmat muiden lajien kalat kuolevat, jos happipitoisuus on alle 3 mg/L.[35]

Erään tutkimuksen mukaan (Vargas & Sostoa, 1996) kaikki urokset ja useimmat naaraat kuolivat alle 12 kuukauden ikäisinä, mutta jotkut naaraat elivät 3 vuotta. Laji kestää Australiassa ympäristömyrkkyjä paremmin kuin paikalliset lajit. mikä voi johtua siitä, että laji on altistunut kauemmin saasteille Yhdysvalloissa. Jo 1960-luvulla todettiin, että moskiittokalapopulaatiot, jotka olivat altistuneet kauan ympäristömyrkyille, kestivät niitä paremmin kuin vähemmän altistuneet populaatiot.[36]

Kaikkiruokainen kala syö mm. hyönteisiä ja niiden toukkia, kasveja, matoja, äyriäisiä, etanoita, sammakon munia ja pikkukaloja.[37] Ruokavalioon kuuluvat myös eläinplankton ja vesikasvit, kuten levät ja piilevät.[38] Vuonna 2015 eräs tutkijaryhmä totesi, että "hyttyset eivät ole moskiittokalojen ensisijaista ravintoa, kun kalojen toukkia on niiden luonnollisissa elinympäristöissä".[20]

Vuonna 2002 Canberran viranomaisten tiedote kertoi, että kala päihittää paikalliset lajit ympäristöissä, joiden tila on heikentynyt. Se näykkii muiden pienten kalojen eviä sekä nuijapäitä.[30]

Vuonna 2004 Manitoban viranomaiset ilmoittivat, että koristelammikoiden ja akvaarioiden valmistajat ovat mahdollisia tahattomia tai laittomia levittäjiä, etenkin kun on jatkuva huoli hyttysten levittämästä taudista.[29] Vaikka moskiittokalan alkuperäinen leviämisalue jäi Kanadan eteläpuolelle, lajin sopeutumiskyky saasteisiin viittaa siihen, että se voisi mukautua myös kylmempiin vesiin.

Vuonna 2018 Queenslandin hallitus ilmoitti, että laji tuotiin Australiaan 1920-luvulla torjumaan biologisesti hyttysiä, mutta tämä oli epäonnistuma. Sen sijaan ne ovat kilpailleet ravinnosta paikallislajien kanssa ja käyttäytyneet aggressiivisesti nyppimällä toisten kalojen eviä, kokoerosta välittämättä. Ne myös syövät paikallisten kalojen ja sammakoiden toukkia ja munia. Tiedotteen mukaan parhaille apajille voi sanoa hyvästit moskiittokalan tunkeutumisen takia. Laji on rajoitettava ja vahingollinen vuoden 2014 bioturvallisuuslain mukaan. Lopussa viranomainen neuvoo: "Jos pyydystät näitä kaloja, ne on välittömästi tapettava inhimillisesti ja hävitettävä pois vesistöstä."[37]

Vaikka lyhytikäinen moskiittokala selviää hengissä monenlaisissa ympäristöissä, olennaista on, että populaatiot eivät menesty vesissä, joissa joutuu olemaan kauan alttiina suolaisuudelle tai viileydelle. Kala ei ole juurikaan asuttanut Australian jokisuistoja, vaikka selviää siellä hengissä.[39]

Akvaariot ja koristelammikot muokkaa

Akvaarioharrastajien keskuudessa moskiittokala ei ole kovin suosittu, vaikka on erittäin helppohoitoinen. Se ei ole aggressiivisimpia kaloja, mutta hyvin kilpailuhenkisenä se pyrkii nappaamaan ruoan toisten kalojen ulottuvilta. Akvaariossa suositellaan pitämään vain yhtä urosta reviirikiistojen välttämiseksi.[40] Pihalammikoissa moskiittokalat tulevat toimeen useimpien, etenkin samankokoisten, koristekalojen kanssa.[41]

Maine ja vaikutukset muokkaa

Alkusijoillaan lajia ei ole pidetty ongelmana, koska sillä on siellä luontaisia saalistajia. Laji on monin paikoin vähentänyt merkittävästi hyttyskantoja ja sitä myötä taittanut pahimmat tautihuiput, mutta hyttysten kovemman lisääntymisvauhdin ja lentämiskyvyn takia helpotus on ollut usein väliaikainen, etenkin lämpimissä maissa.

Apuna malarian torjunnassa muokkaa

 
Sotšiin pystytetty patsas moskiittokalalle, joka auttoi suuresti taistelussa malariaa vastaan.

Ensimmäiset kokeet kalalla tehtiin vuonna 1904 laboratoriossa. Vuoden 1920 tienoilla useista lammikkokokeista saatiin tuloksia. Niiden mukaan moskiittokala vähensi voimakkaasti tai hävitti kokonaan hyttyspopulaatiot, paremmin kuin vertailukalat. Samalla havaittiin, että laji söi sitä vähemmän hyttystoukkia mitä enemmän oli vesikasvillisuutta. Uudemmat tutkimukset ovat vahvistaneet asian. 1920-luvulla hyväksyttiin laajalti moniin kokeisiin perustuen, että moskiittokala oli tehokas sekä hyttysiä että niiden kantamia tauteja vastaan.[42]

Vuoden 1950 tienoilla ja erityisesti noin vuodesta 1970 alkaen alettiin kirjoittaa lajin vahingollisuudesta.[43] Vuodesta 1982 lähtien Maailman terveysjärjestö (WHO) ei ole enää suositellut moskiittokalaa malarian torjunnassa. Australialaisen lähteen mukaan WHO oli ilmoittanut, että kalaa ei pidä tuoda uusille alueille, koska sillä on selvä haitallinen vaikutus alkuperäisiin lajeihin.[44]

Australia muokkaa

Australiaan moskiittokaloja tuotiin vuonna 1925 torjumaan hyttysiä ja malariaa. Frank Wilson (1960) korosti, että australialaiset olivat olleet yleisesti sitä mieltä, että moskiittokala oli tehokas moskiittoja vastaan. Hän totesi, että lajilla oli selvää arvoa hyttysten torjunnassa.[45] Vuonna 1982 ilmoitettiin, että Australiassa ei ole enää malariaa. Vuonna 2017 Australian kansallinen yleisradioyhtiö kysyi, miksi malaria katosi Australiasta. Ric Price, Charles Darwinin yliopiston professori, antoi pitkän vastauksen. Hän mainitsi lääkkeet, soiden kuivatuksen ja DDT:n laajan käytön. Australia kielsi DDT:n vasta vuonna 1987, sen jälkeen kun tropiikin horkkahyttyset alkoivat tulla vastustuskykyisiksi vaaralliselle ympäristömyrkylle. Professori ei kuitenkaan maininnut moskiittokalaa.[46]

Australiassa on rakennettu moskiittokalan kulun estäviä aitoja, kuivatettu[47] ja myrkytetty lampia[48] sekä muutettu alkioiden sukupuolta hormoneilla, jotta kalan lisääntyminen häiriintyisi. 4 vuotta kestänyt hormonityö luonnollisesti epäonnistui.[49]

Kuinka suuri ongelma moskiittokala on? – George Myers kirjoitti vuonna 1965 artikkelissa Kalojen tuhoaja: "Lähes kaikkialla, minne Gambusia on istutettu, se on vähitellen hävittänyt suurimman osan tai kaikki pienemmät kotoperäiset hyttysiä tuhoavat lajit. Se on myös lähes varmasti vienyt suuren osan tärkeiden suurempien ravinto- tai riistakalojen poikasista." Varmalta tuntuvan tiedon jälkeen hän sanoo: "Koska kukaan ei ole kiinnittänyt tähän todennäköisyyteen suurta huomiota, ei valitettavasti ole olemassa ensiluokkaisia tutkimuksia, jotka tukisivat vahvoja epäilyjä." Lopuksi hän varoittaa, että kalan kanssa voi tulla saman luokan ongelma kuin kaniineista.[50] Vuonna 2018 Queenslandin hallituksen tiedote ilmoitti, että parhaille kalapaikoille voi sanoa hyvästit moskiittokalan takia.[37]

Kaakkois-Australiassa on Queenslandia runsaampi moskiittokalakanta. Karppi tuotiin Murray-Darling-jokialueelle 1880-luvulla, ja nykyään se muodostaa jopa 90% alueen kalojen biomassasta.[51] Alueen vuosittaisen kalastuksen arvo on 1.3 miljardia A$. Moskiittokala mainitaan luettelossa, jossa ovat myös taimen, karppi, kultakala, aasianmutakala, kirjolohi, ahven, särki ja tilapia.[52]

Moskiittokalan runsastuminen ei ole johtanut Australiassa sukupuuttoihin. Tutkimus ei ole vahvistanut edes kalan osuutta paikallisiin lajikatoihin paitsi laji Rhadinocentrus ornatus on ehkä hävinnyt North Stradbroke -saarelta tulokkaan takia. Moskiittokalan arvioidaan olleen osallinen 15 sammakkolajin ja noin 20 kalalajin kantojen pienentymiseen. Muita vaikuttajia ovat olleet ympäristön huonontuminen ja muut vieraslajit.[53]

Muu maailma muokkaa

Ainoa merkittävä moskiittokalan negatiivinen vaikutus Uuden-Seelannin alkuperäisiin kaloihin on Rowen (1998) mukaan havainto, että Waikere-järven taimenien poiston jälkeen moskiittokalojen määrä kasvoi nopeasti ja samalla erään melttikalan (Galaxias gracilis) määrä väheni. Ngatu-järvellä on ollut runsas moskiittokalakanta yli 70 vuotta, eikä melttikalakanta näytä kärsineen.[54]

Kaliforniassa mielipiteet moskiittokalasta ovat kärjistyneitä,[55] Kiinassa lajia pidetään suurena uhkana, mutta toisaalta tutkimuksia (2010–2013), joiden mukaan lajista on tullut valtalaji monilla Jangtsejoen keskiosan kosteikkoalueilla, ei julkaistu.[56]

Jos moskiittokalalla ei ole paikallisia saalistajia eikä kylmyys katkaise sen leviämistä, voidaan kuitenkin tehdä jotain ympäristömuutosten vähentämiseksi (rehevöityminen, saastekuormitukset), koska on yhä selvempää, että vierasperäiset lajit kukoistavat ihmisen häiritsemissä vesistöissä.[57]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ NatureServe: Gambusia affinis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.8.2013. (englanniksi)
  2. ↑ Pyke (2008): s. 185
  3. ↑ a b c Pyke (2008): s. 172
  4. ↑ Dead Sea garra (Valinta: "Threats in detail") Päivitetty 4.3.2013. IUCN Red List.
  5. ↑ 100 of the World's Worst Invasive Alien Species Issg.org. Global Invasive Species Database. Arkistoitu 2.4.2016. Viitattu 26.10.2010.
  6. ↑ Kuningas, Sanna: Marmorimoskiittokala – Gambusia holbrooki 2022. Laji.fi.
  7. ↑ Kuningas, Sanna: Moskiittokala – Gambusia affinis 2022. Laji.fi.
  8. ↑ EU:n vieraslajiluettelo Vieraslajit.fi. Viitattu 2.3.2023.
  9. ↑ a b Srean (2015): s. 8-10
  10. ↑ Rowe (2008): s. 40
  11. ↑ mosquitofish Encyclopedia Britannica. Viitattu 26.2.2023.
  12. ↑ Gambusia affinis ITIS. Arkistoitu . Viitattu 26.2.2023.
  13. ↑ Gambusia holbrooki ITIS. Arkistoitu . Viitattu 26.2.2023.
  14. ↑ Mosquitofish Wikipedia (English). Viitattu 26.2.2023.
  15. ↑ Srean (2015): s. 1
  16. ↑ Dahlström, Harri ym.: Maailman eläimet - Osa 4, s. 110. Tammi, 1988. ISBN 951-30-6533-2.
  17. ↑ Pyke (2008): s. 172–173
  18. ↑ a b Gambusia (Gambusian levinneisyyskartta. Kunkin lajin levinneisyys saadaan valitsemalla lajinimi "Classification"-palstalta ja vuodet vuosilukusäätimellä.) GBIF. Viitattu 12.2.2023.
  19. ↑ Jourdan (2021): Figure 3b
  20. ↑ a b Kumar, Ram ym.: Biological mosquito control is affected by alternative prey 30.7.2015. Zoological Studies. Arkistoitu .
  21. ↑ Pyke (2008): s. 171
  22. ↑ Jourdan (2021): Figure A1–A9
  23. ↑ Rowe (2008): s. 41
  24. ↑ Ling (2004): s. 475
  25. ↑ Pyke (2008): s. 173
  26. ↑ Keane, John P. & Neira, Francisco J.: First record of mosquitofish, Gambusia holbrooki, in Tasmania 2004. New Zealand Journal of Marine and Freshwater Research. Arkistoitu .
  27. ↑ Gambusia affinis (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
  28. ↑ Species: Gambusia affinis, the Mosquitofish, Western Mosquitofish 2015. Smithsonian Tropical Research Institute. Arkistoitu .
  29. ↑ a b Mosquitofish © 2004-2023. Invasive species council of Manitoba. Arkistoitu .
  30. ↑ a b Mosquitofish 8/2002. Australian Capital Territory. Arkistoitu .
  31. ↑ What are Natural Mosquito Killers in Charleston, South Carolina? 1.5.2019. Knockout Mosquito. Arkistoitu .
  32. ↑ Pyke (2008): s. 175, 184
  33. ↑ Rowe (2008): s. 33–35
  34. ↑ McAllister, Chris T.: Western Mosquitofish päivitetty 29.4.2020. Encyclopedia of Arkansas. Arkistoitu .
  35. ↑ Dissolved Oxygen in Water © 2015-2020. Water Research Center. Arkistoitu .
  36. ↑ Pyke (2008): s. 174–176
  37. ↑ a b c Gambusia or mosquitofish 14.12.2018. Queensland Government. Arkistoitu . ”Loss of favourite fishing locations due to invading gambusia.”
  38. ↑ Mosquitofish © 2023. Benton County Mosquito Control District. Arkistoitu . ,
  39. ↑ Pyke (2008): s. 174
  40. ↑ Mosquito fish 12.12.2020. Aquarium tips. Arkistoitu .
  41. ↑ Mosquitofish © 2023. County of Santa Clara Vector Control District. Arkistoitu .
  42. ↑ Pyke (2008): s. 176–179
  43. ↑ Pyke (2008): s. 182
  44. ↑ NSW (2003): s. 10
  45. ↑ NSW (2003): s. 9
  46. ↑ Canna, Xavier: Curious Darwin: Why is there no malaria in Australia's northern capital? 18.3.2019. ABC News. Arkistoitu .
  47. ↑ Gambusia shall not pass! 25.2.2021. Sydney Olympic Park. Arkistoitu .
  48. ↑ Pyke (2008): s. 183–184
  49. ↑ Bryan, Selina: Scientists launch genetic warfare on 'mosquito fish', plan to limit fish to male only 7.7.2014. ABC News. Arkistoitu . ,
  50. ↑ Myers, George S.: Gambusia, The Fish Destroyer January, 1965. Tropical Fish Hobbyist. Arkistoitu .
  51. ↑ Threats to river health Environment Victoria. Arkistoitu . Viitattu 13.2.2023.
  52. ↑ Fish of the Murray–Darling Basin 17.8.2021. Murray-Darling Basin Authority. Arkistoitu .
  53. ↑ Rowe (2008): s. 45–54
  54. ↑ Ling (2004): s. 476
  55. ↑ Savitsky, Zack: Meet the mosquitofish: California scientists debate whether it’s menace or messiah 4.1.2022. Daily News. Arkistoitu .
  56. ↑ Cheng, Yu: Life-history traits of the invasive mosquitofish (Gambusia affinis Baird and Girard, 1853) in the central Yangtze River, China (s. 310) 2018. BioInvasions Records. Arkistoitu .
  57. ↑ Jourdan (2021): 4 Discussion
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Moskiittokala&oldid=21565914”