Moraalipaniikki

yhteisössä syntyvä tunne

Moraalipaniikki on yhteisön huolestunut reaktio poikkeavaan käyttäytymiseen ja sen haitalliseen vaikutukseen yhteisöön tai sen tärkeinä pitämiin arvoihin. Moraalipaniikkia aiheuttavaa uhkaa voimistaa siitä kertova media. Moraalipaniikki voi johtaa siihen, että poliitikot, mielipidevaikuttajat ja viranomaiset ryhtyvät toimenpiteisiin esimerkiksi alkamalla tarkkailemaan huolen aiheuttajia.[1]

Moraalipaniikkia on aiheuttanut esimerkiksi noituus, terrorismi, rapmusiikin yhteys nuorisorikollisuuteen, joukkovalvonta, homoseksuaalisuus ja videopelit.[1]

Stanley Cohen määrittelee moraalipaniikin viiden ominaisuuden kautta:[2]

  1. Huoli potentiaalisesta uhasta.
  2. Vihamielisyys ”kansanpiruja” ja uhan aiheuttajia kohtaan. Kansanpiru pyritään marginalisoimaan ja ajamaan ikään kuin yhteisön normaaliuden ulkopuolelle ”pirullistamalla” kansanpiru tai luomalla ja määrittämällä "yhteinen vihollinen".
  3. Konsensus siitä, että uhka on todellinen.
  4. Liioiteltu huoli uhan todellisiin haittoihin nähden. Moraalipaniikin huolen ja kohteen todellisten vahinkojen välillä olevaa railoa ei voi varsinaisesti mitata standardilla tikulla. Jokainen tapaus on siis tulkittava erikseen.
  5. Paniikin synty on äkillinen tapahtuma.

Cohenin mukaan moraalinen paniikki voi syntyä myös kauan pinnan alla muhineen asian ympärille yllättäin. Tyypillistä moraalipaniikille on kuitenkin huolen räjähdysmäinen ilmeneminen ja sen nopea laantuminen. Paniikilla saattaa olla seurauksia yhteisön arvoissa, asenteissa tai ajattelussa. Sillä voi olla seurauksia myös poliittiseen lainsäädäntöön tai käytännön toimintaan.[2]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Brandi Williams, O. Oko Elechi, Rochelle E. M. Cobbs (toim. Arrigo, Bruce A.): ”Moral Panic”, The Sage Encyclopedia of Surveillance, Security, and Privacy, s. 632–633. Sage, 2018. ISBN 9781483359946.
  2. a b Cohen, Stanley: Folk devils and moral panics. Oxford: Basil Blackwell, 1987. ISBN 0-631-15782-4. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.