Monitasokamera on erikoisrakenteinen elokuvakamera, jota käytetään animaatioelokuvien teossa. Monitasokamera koostuu alaspäin suunnatusta kamerasta, palkkirakenteisesta telineestä sekä useista päällekkäisistä lasilevyistä, joiden päälle voidaan asettaa piirroksia tai muuta materiaalia. Monitasokameralla kuvatut otokset luovat vahvan kolmiulotteisuuden vaikutelman, ja sillä voidaan kuvata erilaisia kamera-ajoja ja panorointeja.

Monitasokamera

Monitasokameran esiaste kehitettiin jo elokuvan alkuvaiheessa. Lotte Reiniger käytti sellaista vuonna 1926 valmistuneessa siluettitekniikkaa hyödyntäneessä animaatiossaan Prinssi Ahmedin seikkailut. Ensimmäisen varsinaisen monitasokameran rakensi Ub Iwerks vuonna 1933. Samantyyppinen laitteisto otettiin käyttöön myös Max Fleischerin animaatiostudiolla. Tunnetuin monitasokameran käyttäjä oli The Walt Disney Company, joka käytti William Garityn kehittämää mallia. Disneyn studiot kokeilivat monitasokameraa ensimmäisen kerran vuonna 1937 Silly Symphonies -sarjaan kuuluvassa lyhytanimaatiossa Vanha mylly (The Old Mill). Elokuvassa monitasokameralla toteutettiin kamera-ajoa muistuttavat kohtaukset.[1] Kameraa käytettiin menestyksellisesti useissa Disneyn tuottamissa elokuvissa, muun muassa Lumikissa, Pinokkiossa ja Fantasiassa.

Nykyisin tietokoneohjelmilla päästään samantyyppisiin syvyysvaikutelmiin, ja ne ovat pääosin syrjäyttäneet monitasokameran. Tunnetuin monitasokameraa yhä käyttävä animaattori on Juri Norstein[2].

Lähteet muokkaa

  1. Multiplane Educator Guide The Walt Disney Family Museum. Viitattu 12.2.2023. (englanniksi)
  2. Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 4: Writers and Production Artists, 4th edition St. James Press. Arkistoitu 13.4.2015. Viitattu 12.2.2023. (englanniksi)