Monacon politiikka pohjautuu perinteisesti Grimaldien sukuun kuuluvan ruhtinaan valtaan. Monacon ensimmäinen perustuslaki vuonna 1911 teki ruhtinaskunnasta perustuslaillisen monarkian ja ruhtinas luopui itsevaltaisuudestaan. Vuoden 1962 perustuslaissa ruhtinas jakoi osan toimeenpanovallastaan eri hallinnollisten ja neuvoa-antavien elimien kanssa. Tästä huolimatta Monacon ruhtinas on edelleen suurinta osaa valtion toimeenpanovallasta käyttävä valtionpäämies, eikä sen asema ole muiden eurooppalaisten monarkioiden tapaan vain muodollinen tai seremoniallinen.

Perustuslaki muokkaa

Monacossa käynnistyi keväällä 1910 vallankumous, jossa vaadittiin perustuslakia ja parlamenttia sekä valtion ja ruhtinas Albert I:n varojen erottamista toisistaan.[1][2] Ruhtinas suostui kansanjoukkojen vaatimuksiin ja 5. tammikuuta 1911 voimaan tuli perustuslaki, joka muutti absoluuttisen monarkian perustuslailliseksi. Perustuslaki jäädytettiin ensimmäisen maailmansodan ajaksi, jonka jälkeen se oli voimassa aina vuoteen 1962 asti, jolloin Rainier III teki laajoja perustuslaillisia uudistuksia. Uusi perustuslaki astui voimaan 17. joulukuuta 1962. Se antoi naisille äänioikeuden, lakkautti kuolemantuomion, takasi perusoikeudet, rajoitti ranskalaisten mahdollisuuksia muuttaa ruhtinaskunnan alueelle ja perusti korkeimman oikeuden. Perustuslaki erottelee vallan kolmijako-opin mukaisesti toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan.

Vuonna 1993 Monacosta tuli YK:n täysivaltainen jäsen. Perustuslakiin tehtiin kruununperimysjärjestyksen muutos ruhtinaan lailla nro 1249 2. huhtikuuta 2002. Muutos mahdollistaa sen, että kruunu pysyy Grimaldien suvun hallussa, vaikka ruhtinas kuolisikin ilman laillista jälkeläistä. Aiemman kruununperimyslain mukaan kruunun saattoi periä vain ruhtinaan suora jälkeläinen. Perustuslain muutos tehtiin sen varalta, että ruhtinas Albert II sattuisi kuolemaan ilman laillista perijää. Jos näin kävisi, perintöprinsessa Caroline tulisi valtionpäämieheksi ja ruhtinattareksi. Samaan aikaan Monaco ja Ranska solmivat sopimuksen, jonka mukaan Monaco säilyttää itsenäisyytensä, vaikka dynastia sammuisikin. Aiemman sopimuksen mukaan Monacon itsenäisyys oli sidottu Grimaldien valtaan ja suvun sammuessa ruhtinaskunta olisi liitetty Ranskaan.[3]

Monacon valtiomahdit muokkaa

Toimeenpanovalta muokkaa

Ruhtinas Albert II käyttää korkeinta toimeenpanovaltaa, mutta jakaa sen valtioministerin johtaman kuusijäsenisen valtioneuvoston kanssa. Valtioneuvosto avustaa ruhtinasta hallitsemisessa ja panevat toimeen säädetyt lait. Ruhtinas valitsee valtioministerin Ranskan hallituksen esittämästä kolmen ranskalaisen ja/tai monacolaisen ehdokkaan listasta. Vuoden 2002 perustuslain muutokseen asti valtioministerinä saattoi toimia vain Ranskan kansalainen. Tästä huolimatta nykyinen 29. maaliskuuta 2005 virassaan aloittanut Monacon valtioministeri Michel Roger on ranskalainen.

Ruhtinaan alaisuudessa sisäisiin ja kansainvälisiin asioihin neuvoa-antavana elimenä toimii kruununneuvosto, joka on yksi kolmesta perustuslain säätämästä neuvostosta valtioneuvoston ja kansallisneuvoston ohella.

Ruhtinaskunnan paikallishallinto (Monaco-Ville, La Condamine, Monte Carlo ja Fontvieille) kuuluu pormestarin johtamalle 15-jäseniselle kunnanvaltuustolle.

Lainsäädäntövalta muokkaa

Lainsäädäntövaltaa käyttävänä parlamenttina toimii 24-jäseninen yksikamarinen kansallisneuvosto, joka valitaan 5 vuoden välein yleisellä ja yhtäläisellä kansanvaalilla. Mikään kansallisneuvoston säätämä laki ei tule voimaan ilman ruhtinaan hyväksyntää ja allekirjoitusta.

Viimeisimmät vaalit pidettiin 3. helmikuuta 2008. Perinteisesti Monacoa johti 1960-luvulta alkaen yksi puolue, konservatiivinen ja monarkistinen "Kansallinen ja demokraattinen liitto" (L'Union nationale et démocratique, UND), eikä oppositiolla ollut juuri mitään mahdollisuuksia. Vielä vuoden 1998 vaaleissa UND sai kaikki 24 kansallisneuvoston paikkaa.

UND lähti vuoden 2003 vaaleihin uudella nimellä "Monacon liike" ("Rassemblement pour Monaco, RPM). Oppositio muodosti Stéphane Valerin johdolla suuren keskustalaisen koalition nimeltä "Monacon liitto" (Union pour Monaco), UPM). Liiton muodostivat "Ruhtinaskunnan liitto" (l'Union pour la Principauté (UP)), "Monacon tulevaisuuden kansallinen liitto" (l'Union nationale pour l'avenir de Monaco (UNAM) ja "Monacolaisen perheen edistäminen" (la Promotion de la famille monégasque (PFM)). Oppositiokoalitio sai 21 edustajapaikkaa ja historiallisen vaalivoiton, joka lopetti neljä vuosikymmentä kestäneen UND/RPM:n vallan. RPM sai vain kolme paikkaa.[4]

Ennen vuoden 2008 vaaleja René Giordanon johtama PFM vaihtoi leiriä ja muodosti vaaliliiton Claude Boissonin johtaman "Monacolaisen synergian" (Synergie Monégasque) kanssa. Vuonna 2008 Guy Magnanin johtama RPM (ent. UND) muodosti Laurent Nouvionin johtaman "Arvot & tavoitteet"-puolueen (Valeurs & Enjeux) kanssa vaaliliiton "Monacon kansanliike ja tavoitteet" (Rassemblement et Enjeux pour Monaco, REM). Vuoden 2008 vaalit eivät muuttaneet keskustalaisen UPM:n ja konservatiivisen REM:in (ent. RPM) valtasuhteita.[4]

Monacon kansallisneuvoston vaalien tulos 3. helmikuuta 2008

puolueet äänimäärä ääniosuus paikkamäärä paikkamäärän muutos
Monacon liitto
(Union pour Monaco)
  • Ruhtinaskunnan liitto (Union pour la Principauté)
  • Monacon tulevaisuuden kansallinen liitto (Union nationale pour l'Avenir de Monaco)
  • Monacolaisen perheen edistäminen (Promotion de la famille monégasque)
53 523 52,2 % 21
Monacon kansanliike ja tavoitteet
(Rassemblement et Enjeux pour Monaco)
  • Monacon kansanliike (Rassemblement et Enjeux pour Monaco)
  • Arvot ja tavoitteet (Valeurs et Enjeux)
41 512 40,49 % 3
Yhteinen Monaco
(Monaco Ensemble)
  • Sitoutumattomat monacolaiset (Non Inscrits Monégasques)
  • Monacolaisten perheiden edistäminen (Promotion de la Famille Monégasque)
  • Monacolainen synergia (Synergie Monégasque)
7 491 7,31 % 0
Hyväksyttyjä ääniä 102 526 100,0 % 24
Rekisteröityneitä äänestäjiä/äänestysprosentti 6 316 76,9 %

Tuomiovalta muokkaa

Monacossa on kaksi korkeinta oikeutta. Cour de révision judiciaire käsittelee siviili- ja rikosoikeuden ja joitain hallinnon piiriin kuuluvia tapauksia. Tribunal suprême vastaa lainmukaisuuden valvonnasta.

Kansainväliset jäsenyydet muokkaa

ACCT, ECE, IAEA, ICAO, ICRM, IFRCS, IHO, IMO, Inmarsat, Intelsat, International Criminal Police Organization – Interpol, IOC, ITU, OPCW, OSCE, UN, UNCTAD, UNESCO, UPU, WHO, WIPO, WMO, Euroopan neuvosto

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa