Mogens Pedersøn (15851623) oli tanskalainen säveltäjä. Hän on maansa historian ensimmäinen säveltäjä, jolta on kyetty kokoamaan laaja määrä säilyneitä teoksia ja josta on kirjattu elämäkerrallisia tietoja. Hänen työnsä ovat myös varhaisimpia tanskalaissäveltäjien teoksia, jotka ovat olleet yksityiskohtaisen musiikkianalyysin kohteina. Pedersøn työskenteli Kristian IV:n hovikappelin varakapellimestarina.[1]

Pedersøn lähetettiin vuonna 1599 vuoden opintomatkalle Venetsiaan seuranaan viisitoista vuotta vanhempi Melchior Borchgrevinck. Tanskalaisten opettajana Venetsiassa oli Giovanni Gabrieli. Vuonna 1605 Pedersøn lähti tämän kaupunkiin uudemman kerran, tällä kertaa neljän vuoden ajaksi. Vuonna 1608 ilmestyi hänen ensimmäinen teoksensa, 21:n viisiäänisen madrigaalin kokoelma.[1]

Kaksi vuotta toisen Venetsiasta palaamisensa jälkeen Pedersøn suuntasi Englantiin, jossa häneltä on säilynyt kymmenen madrigaalin kopio vuodelta 1611. Varsinaista toista madrigaalikirjaa ei kuitenkaan joko tullut tai ole säilynyt. Pedersønin palattua jälleen Tanskaan hän toimi hovikappelin uudessa varakapellimestarin virassa vuodesta 1618 kuolemaansa saakka. Samaan aikaan kapellimestarina toimi Borchgrevinck.[1]

Pedersønin pääteos on Pratum spirituale -kokoelma (Kööpenhamina, 1620), joka sisältää 21 tanskalaista virttä viisiäänisissä versioissa, viisiosaisen messun, kolme latinankielistä motettia ja kuorosävellyksiä sekä tanskaksi että latinaksi. Kokoelma oli tarkoitettu ammattikuorojen käyttöön suurempiin kirkkoihin.[1]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa