Modin II hallitus on Intian nykyinen hallitus 30. toukokuuta 2019 alkaen. Hallituksessa oli alun perin 24 hallitusministeriä, 9 itsenäistä valtioministeriä ja 24 valtioministeriä eli yhteensä ministereitä oli 57. Ensimmäistä kertaa ministereinä toimi 19 uutta ministeriä. Ministerien määrän osalta parhaiten edustettu osavaltio on Uttar Pradesh, josta on peräisin kymmenen ministeriä. Andhra Pradeshista, Nagalandista, Manipurista, Mizoramista, Sikkimistä ja Tripurasta sen sijaan valittiin nolla ministeriä. Naisia hallituksessa on kuusi.[1]

Modin II hallitus

Intian tasavallan hallitus
Virassa
Pääministeri Narendra Modi
Toimikausi alkoi 30. toukokuuta 2019
Valtionpäämies Ram Nath Kovind
Jäsenet
Hallituksen johtaja Narendra Modi
Ministerien lukumäärä 54
Hallituspuolueet
Hallituksen asema enemmistöhallitus
Historia
Viimeiset vaalit Intian parlamenttivaalit 2019
Kausia 5 vuotta
Edellinen Modin I hallitus

Intian hallituksissa on kolmenlaisia ministereitä: hallitusministereitä, valtioministereitä ja valtioministereitä itsenäisillä vastuualueilla. Hallitusministerit (engl. cabinet minister) ovat haltuunsa annettujen ministeriöiden johtajia. Valtioministerit (engl. minister of state) ovat hallitusministerin alaisia virkamiehiä, poislukien valtioministerit itsenäisillä vastuualueilla (engl. minister of state (independent charge)), jotka vastaavat itse ministeriönsä asioista.[2]

Hallitusministerit muokkaa

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä Puolue
Pääministeri   Narendra Modi 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Puolustusministeri   Rajnath Singh 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Ulkoministeri   Subrahmanyam Jaishankar 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Sisäministeri   Amit Shah 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Talousministeri
Yritysministeri
  Nirmala Sitharaman 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Tie- ja moottoritieliikenneministeri
Mikro-, pien- ja keskikokoisten yritysten ministeri
  Nitin Gadkari 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Rautatieministeri
Kauppa- ja teollisuusministeri
  Piyush Goyal 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Tekstiiliministeri
Naisten ja lasten kehitysministeri
  Smriti Irani 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Kemikaali- ja lannoiteministeri   D. V. Sadananda Gowda 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Heimoasiain ministeri   Arjun Munda 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Elintarviketeollisuusministeri   Harsimrat Kaur Badal 30. toukokuuta 2019 17. syyskuuta 2020[3] SAD
  Narendra Singh Tomar[4] 18. syyskuuta 2020 Tehtävässä BJP
Kuluttaja-asioiden, ruoan ja jakelujärjestelmän ministeri   Ram Vilas Paswan 30. toukokuuta 2019 8. lokakuuta 2020[5] LJP
  Piyush Goyal[6] 9. lokakuuta 2020 Tehtävässä BJP
Oikeusministeri
Viestintäministeri
Elektroniikka- ja informaatioteknologiaministeri
  Ravi Shankar Prasad 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Öljyministeri
Teräsministeri
  Dharmendra Pradhan 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Maatalousministeri
Maaseudunkehitysministeri
Panchati Raj -ministeri
  Narendra Singh Tomar 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Sosiaaliministeri   Thawar Chand Gehlot 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Opetusministeri   Ramesh Pokhriyal 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Terveys- ja perheiden hyvinvointiministeri
Tiede- ja teknologiaministeri
Maatieteiden ministeri
  Harsh Vardhan 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Ympäristö-, metsä- ja ilmastonmuutosministeri
Informaatio- ja tiedotusministeri
  Prakash Javadekar 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Vähemmistöministeri   Mukhtar Abbas Naqvi 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Taitokehityksen ja yrittäjätoiminnanministeri   Mahendra Nath Pandey 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Parlamentaaristen asioiden ministeri
Hiiliministeri
Kaivosministeri
  Pralhad Joshi 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Jal Shakti -ministeri   Gajendra Singh Shekhawat 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Karjanhoito-, meijeri- ja kalastusministeri   Giriraj Singh 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Raskaan teollisuuden ja valtionyritysten ministeri   Arvind Sawant 30. toukokuuta 2019 11. marraskuuta 2019 Shiv Sena
  Prakash Javadekar[7] 12. marraskuuta 2019 Tehtävässä BJP

[8]

Valtioministerit (itsenäisillä vastuualueilla) muokkaa

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä Puolue
Työasian valtioministeri (itsenäinen)   Santosh Kumar Gangwar 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Tilastojen ja ohjelmien toimeenpanon valtioministeri (itsenäinen)
Kehityssuunnitelmien valtioministeri (itsenäinen)
  Rao Inderjit Singh 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Ayurvedan, joogan, luontaislääkinnän, unanilääkinnän, siddhan ja homeopatian valtioministeri (lyh. AYUSH-ministeriö) (itsenäinen)
Puolustusasioiden valtioministeri puolustusministeriössä
  Shripad Yesso Naik 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Koillisten alueiden kehittämisen valtioministeri (itsenäinen)
Valtioministeri pääministerin toimistossa
Henkilöstöasioiden valtioministeri
Atomienergian ministeriön valtioministeri
Avaruusministeriön valtioministeri
  Jitendra Singh 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Nuorisoasiain ja urheilun valtioministeri (itsenäinen)
Vähemmistöasiain valtioministeri
  Kiren Rijiju 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Kulttuuriasiain valtioministeri (itsenäinen)
Turismiasiain valtioministeri (itsenäinen)
  Prahlad Singh Patel 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Sähköasiain valtioministeri (itsenäinen)
Uusiutuvan energian valtioministeri (itsenäinen)
Taitokehityksen ja yritystoiminnan valtioministeri
  Raj Kumar Singh 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Asunto- ja kaupunkiasiain valtioministeri (itsenäinen)
Lentoliikenteen valtioministeri (itsenäinen)
Kaupan ja teollisuuden valtioministeri
  Hardeep Singh Puri 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Laivaliikenteen valtioministeri (itsenäinen)
Kemikaalien ja lannoitteiden valtioministeri (itsenäinen)
  Mansukh L. Mandaviya 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP

[8]

Valtioministerit muokkaa

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä Puolue
Valtioministeri teräsministeriössä   Faggan Singh Kulaste 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri terveyden ja perheiden hyvinvoinninministeriössä   Ashwini Kumar Choubey 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri parlamentaaristen asioiden ministeriössä
Valtioministeri raskaan teollisuuden ja valtionyritysten ministeriössä
  Arjun Ram Meghwal 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri tie- ja moottoritieliikenneministeriössä   Vijay Kumar Singh 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri sosiaaliministeriössä   Krishan Pal Gurjar 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri kuluttaja-asioiden, ruoan ja julkisen jakelun ministeriössä   Raosaheb Danve 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri sisäministeriössä   Gangapuram Kishan Reddy 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri maatalousministeriössä   Parshottam Rupala 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri sosiaaliministeriössä   Ramdas Athawale 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä RPI(A)
Valtioministeri maaseudunkehitysministeriössä   Sadhvi Niranjan Jyoti 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri ympäristö-, metsä- ja ilmastonmuutosasiain ministeriössä   Babul Supriyo 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri Karjanhoito-, meijeri- ja kalastusministeriössä   Sanjeev Kumar Balyan 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri opetusministeriössä
Valtioministeri tiedotusministeriössä
Valtioministeri sähkö- ja informaatioteknologianministeriössä
  Sanjay Shamrao Dhotre 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri talousministeriössä
Valtioministeri yritysasiainministeriössä
  Anurag Thakur 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri rautatieministeriössä   Suresh Angadi 30. toukokuuta 2019 23. syyskuuta 2020[9] BJP
Valtioministeri sisäministeriössä   Nityanand Rai 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri Jal Shakti -ministeriössä
Valtioministeri sosiaaliministeriössä
  Rattan Lal Kataria 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri ulkoministeriössä
Valtioministeri parlamentaaristenasioiden ministeriössä
  Vellamvelly Muraleedharan 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri heimoasioiden ministeriössä   Renuka Singh 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä   Som Parkash 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri elintarviketeollisuusministeriössä   Rameswar Teli 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri mikro-, pien- ja keskikokoisten yritysten ministeriössä
Valtioministeri karjanhoito-, meijeri- ja kalastusministeriössä
  Pratap Chandra Sarangi 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri maatalousministeriössä   Kailash Choudhary 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP
Valtioministeri naisten ja lasten kehitysministeriössä   Debasree Chaudhuri 30. toukokuuta 2019 Tehtävässä BJP

[8]

Lähteet muokkaa