Miles Ahead on yhdysvaltalaisen jazz-muusikko Miles Davisin studioalbumi vuodelta 1957. Davis soittaa albumilla flyygelitorvea ja on ainoa sooloilija. Davisin lisäksi mukana on 19-miehinen orkesteri ja tätä ennen Davis ei ollut tehnyt yhteistyötä big bandin kanssa.

Miles Ahead
Miles Davis
Studioalbumin Miles Ahead kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Julkaistu 1957
 Formaatti LP-levy, CD-levy
 Tyylilaji jazz
 Kesto 37.02
 Levy-yhtiö Columbia Records
Miles Davisin muut julkaisut
’Round About Midnight
1957
Miles Ahead
1957
Milestones
1958

Orkesteria johtaa ja sovitukset on tehnyt Gil Evans. Evans on sovittanut kymmenen säveltäjän tekemät kappaleet orkesterisarjamaiseksi kokonaisuudeksi. Levy on Evansin näkyvämpi paluu julkisuuteen sitten 1950-luvun alun, johon aikaan hän oli tehnyt Davisin kanssa yhteistyötä sellaisilla kappaleilla kuin ”Boplicity” ja ”Moon Dreams”.

Levytyksen järjestämisestä ovat huolehtineet George Avakian ja Cal Lampley. Avakian on tehnyt osan kansitekstistä ja toinen kirjoittaja on André Hodier kääntäjänään David Noakes. Hodier näkee Evansin orkesterin työskentelyssä yhtäläisyyksiä Duke Ellingtonin työhön 1940-luvun alussa. Näin etenkin kappaleissa ”The Duke”, ”The Maids of Cadiz” ja ”I Don’t Wanna Be Kissed”. Hodier lainaa myös Nat Hentoffin artikkelia Down Beat -lehden numerossa 2. toukokuuta 1957. Artikkelissa Gerry Mulligan ja Miles Davis kommentoivat Gil Evansin musikaalista tyyliä.

Levy-yhtiö on Columbia Records ja luettelotunnus on SRCS 9106.

Kansiversiot muokkaa

Albumin ensipainoksen kanneksi levy-yhtiö valitsi valokuvan, jossa on valkoinen tyylikäs nainen ja tätä ihaillen katsova valkoinen pikkupoika purjeveneen kannella. Näin haluttiin albumin vetoavan paremmin valkoihoiseen yleisöön. Nähdessään kuvan rotutietoinen Davis tarinan mukaan kysyi ”Mitä tuo valkoinen ämmä tekee minun albumini kannessa?”. Myöhempiin painoksiin kansikuvaksi vaihdettiin Davisia itseään esittävä valokuva.[1]

Kappaleet muokkaa

Sivu 1
  1. Springsville (John Carisi) – 3:27
  2. The Maids of Cadiz – 3:53
  3. The Duke (Dave Brubeck) – 3:35
  4. My Ship (Kurt Weill) – 4:28
  5. Miles Ahead – 3:30
Sivu 2
  1. Blues for Pablo – 5:18
  2. New Rhumba (Ahmad Jamal) – 4:37
  3. The Meaning of the Blues – 2:48
  4. Lament (J. J. Johnson) – 2:18
  5. I Don't Wanna Be Kissed – 3:08

Kokoonpano muokkaa

  • Miles Davis – flyygelitorvi
  • Bernie Glow – trumpetti
  • Ernie Royal – trumpetti
  • Louis Mucci – trumpetti
  • Taft Jordan – trumpetti
  • John Carisi – trumpetti
  • Frank Rebak – vetopasuuna
  • Jimmy Cleveland – vetopasuuna
  • Joe Bennett – vetopasuuna
  • Tom Mitchell – bassopasuuna
  • Willie Ruff – torvet
  • Tony Miranda – torvet
  • Jimmy Buffington – edellisen tilalla yhdessä sessiossa
  • Bill Barber – tuuba
  • Lee Konitz – alttosaksofoni
  • Danny Bank – bassoklarinetti
  • Romeo Penque – huilu ja klarinetti
  • Sid Cooper – huilu ja klarinetti
  • Edwin Caine – edellisen tilalla yhdessä sessiossa
  • Paul Chambers – basso
  • Art Taylor – rummut

Uudelleenjulkaisut muokkaa

Sony Music Entertainment (Japan) Inc. on julkaissut albumin CD-versiona 20. syyskuuta 1998. CD-levyn suojakotelo on näköispainos alkuperäisen albumin kannesta. Samaa kantta on käytetty alla mainitussa julkaisussa.

Vuonna 2007 Sony BMG Music Entertainment on julkaissut albumin sarjassa Original Album Classics 5xCD (Columbia 88697160382CD5). Albumille on lisätty kappaleet ”Springsville” (kesto 3:16), ”Blues for Pablo” (3:32), ”Medley: The Meaning of the Blues / Lament; The Meaning of the Blues / Lament” (5:10) ja ”I Don’t Wanna Be Kissed (By Anyone But You)” (3:12).

Lähteet muokkaa

  • Miles Davis 5xCD Original Album Classics (Columbia 88697160382CD5) 2007

Viitteet muokkaa

  1. Englanniksi ”What’s that white bitch doing on the cover of my album?”, dokumenttielokuvassa Stanley Nelson: Miles Davis: Birth of the Cool. USA, 2019. (englanniksi), kohdassa 56:35. Elokuva Yle Areenassa, viitattu 1.12.2019.
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.