Mileena on kuvitteellinen henkilö Mortal Kombat -tappelupelisarjassa.

Mileena Mortal Kombat: Deception -pelissä

Mileenan elämäkerta muokkaa

Shao Kahnin vallattua Edenian ja yhdistettyä sen Outworldiin, hän päätti pitää entisen kuninkaan tyttären, Kitanan, hengissä ja kasvattaa hänet omanaan. Vaikka Kitana kasvoikin lojaalina keisarille, tietämättä tämän murhanneen isänsä, Kahn pelkäsi, että hän saisi joskus tietää totuuden menneisyydestään.

Kahn käski päävelho Shang Tsungia luomaan pahan, turmeltuneen ja lojaalin kloonin Kitanasta. Tsung yhdisti Kitanan ja tarkatanin saadakseen tällaisen kloonin, mutta jokin meni pahasti vikaan, sillä kloonilla oli tarkatanin suu. Hänet nimettiin Mileenaksi ja esiteltiin Kitanan kaksoissiskona eikä korvannut Kitanaa, niin kuin Kahn aluksi suunnitteli.

Kitana ja Mileena kasvoivat yhdessä Shao Kahnin henkilökohtaisina avustajina, vaikkakin Mileena oli kateellinen "siskolleen", jota Kahn suosi enemmän kuin muita. Myöhemmin Mileena liittoutui salaa tarkatansoturi Barakan kanssa, joka oli myös mahdollisesti hänen rakastajansa. Kuten Kahn oli pelännyt, Kitana sai lopulta tietää menneisyydestään ja perheestään, mutta hän jäi lojaaliksi Kahnille odottaen oikeata hetkeä kääntyä tätä vastaan.

Shao Kahn alkoi epäillä Kitanaa ja käski Mileenaa vahtia siskoaan. Saatuaan tietää, että Kitana todella vehkeili Earthrealmin sotureiden kanssa, Mileena hyökkäsi hänen kimppuunsa, mutta Kitana todisti olevansa mestari taistelemisessa ja tappoi Mileenan, joka päätyi Netherealmiin vihaten siskoaan yhä enemmän. Tuomittuna olemaan Netherealmissa, Mileena liittyi Netherealmin hallitsijan, langenneen jumalan, Shinnokin puolelle, joka lähetti hänet vakoilemaan Shao Kahnin hyökkäystä Earthrealmiin. Hän sai myös kyvyn lukea Kitanan ajatuksia. Kahnin hävittyä, Mileena palasi Kahnia vakoilleen Noob Saibotin kanssa Netherealmiin.

Myöhemmin Mileena avusti Shinnokia Edenian valtauksessa. Toivoen viimein saavansa todistaa olevansa Kitanaa parempi, Mileena antoi siskonsa paeta Shinnokin vankityrmästä. Shinnokin hävittyä taistelunsa Edeniassa, Mileena hävisi taas Kitanalle ja hänet lukittiin Edenian vankilaan.

Mileena pysyi vangittuna useiden vuosien ajan kunnes lohikäärmekuningas Onaga palasi hallitsemaan Outworldia ja valtasi Edenian. Tällöin Baraka vapautti Mileenan vankilasta ja hän liittyi Onagan puolelle, joka käski Mileenaa esittämään Kitanaa huijatakseen Edenian armeijaa. Mileena oli onnistunut valtaamaan Shao Kahnin linnoituksen, mutta Shao Kahn myöhemmin valtasi linnoituksensa takaisin. Mileena oli palannut Shao Kahnin puolelle ja vangitsi Shujinkon tyrmään.

Myöhemmin Mileena tapasi Tavenin Shao Kahnin linnoituksessa. Mileena hyökkäsi hänen kimppuunsa, mutta hävisi. Mileena osallistui myöhemmin Armageddonin taisteluun, jossa hän taisteli Nightwolfia ja Strykeria vastaan. Yrittäessään päästä Argusin pyramidin huipulle Mileena yritti purra Shang Tsungia, mutta tämä heitti hänet ilmaan. Mileena sai myöhemmin taistelussa surmansa. Mileenan vaihtoehtoisessa Armageddonin lopetuksessa hän kukisti Blazen, jolloin Mileena ja Kitana saivat hänen voimansa minkä seurauksena Mileena muuttui Kitanan näköiseksi ja Kitana Mileenan näköiseksi. Mileena uuden ulkonäkönsä ansiosta valtasi Edenian ja vangitsi seonneen Kitanan tyrmään.

Vuoden 2011 Mortal Kombat -pelissä Kitana löysi Mileenan Shang Tsungin laboratoriosta kauhistuen tämän ulkonäköä. Mileenan herättyä hän kutsui Kitanaa siskokseen ja pyysi tätä littymään perheeseensä. Kitana taisteli Mileenaa vastaan ja kukisti tämän. Myöhemmin Mileena taisteli Jadea vastaan, mutta hävisi tälle. Myöhemmin Mileena osallistui invaasioon Earthrealmiin taistellen Strykeria vastaan häviten tälle. Myöhemmin Mileena esti Kabalia hyökkäämästä Shao Kahnin kimppuun ja taisteli tätä vastaan, mutta hävisi tälle.

Mortal Kombat X -pelissä Mileenasta tuli Shao Kahnin kuoltua Outworldin hallitsija ja hänestä tuli tyrannimaisempi ja julmempi kuin Shao Kahn oli. Mileenan hallinnan aikana Outworld ajautui kaaoksen partaalle, kunnes Kotal Kahn syrjäytti hänet Ermacin, D’Vorahin ja Reptilen avulla. Mileena vangittiin tyrmään, kunnes Tanya onnistui vapauttamaan hänet. Tämä aiheutti sisällissodan Outworldiin, jonka aikana Mileena liittoutui Reikon, Goron ja Rainin kanssa. Myöhemmin Mileena saatuaan tietää Reikon pettäneen hänet osallistui taisteluun Reikoa ja Havikia vastaan, jonka aikana Mileena tuhosi Skarletin jalat tappaen hänet. Mileena taisteli Reikoa vastaan ja tuhosi puolet Reikon kasvoista Shao Kahnin vasaran avulla. Myöhemmin Mileena joutui Havikin loitsun valtaan ja taisteli Takedaa ja Reptilea vastaan kunnes vapautui Havikin kuoltua. Mileena vapautti vangitun Ermacin ja yritti saada hänet puolelleen, mutta Ermac kieltäytyi lähtemästä Mileenan mukaan ja Mileena lähti yksin pois Shang Tsungin saarelta. Myöhemmin Mileena sai Kanon avulla Shinnokin amuletin itselleen ja alkoi tuhota Outworldin kyliä. Mileena yritti Kanon, Tanyan ja Rainin avulla tappaa Kotal Kahnin mutta epäonnistui. Cassien tiimin avustuksella D’Vorah onnistui kukistamaan Mileenan ja toimitti hänet Kotal Kahnin eteen ja Kotal Kahnin käskystä D’Vorah tappoi Mileenan sylkemällä lihaa syöviä hyönteisiä tämän suuhun. Mileenan kuolema päätti Outworldin sisällissodan Kotal Kahnin hyväksi.

Mortal Kombat 11 -pelissä D’Vorah paljasti menneisyyden Shao Kahnille tappaneensa Mileenan, mistä Shao Kahn raivostui. Pelin Aftermath lisäosassa Mileena esiintyi ladattavana bonushahmona pelin Kombat Pack lisäversiossa.

Mileena esiintyi lyhyesti Mortal Kombat: Annihilation -elokuvassa, jossa Sonya Blade kukisti hänet taistelussa. Vuoden 2021 Mortal Kombat -elokuvassa Mileena nähtiin Shang Tsungin kätyrinä. Mileena hyökkäsi Raidenin temppelille ja taisteli Sonya Bladea vastaan, mutta Raiden torjui hyökkäyksen. Myöhemmin Cole Young onnistui tappamaan Mileenan taistelussa Sonyan avulla.

Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.