Mikki Kunttu

suomalainen valo- ja lavastussuunnittelija

Mikki Mika Petteri Kunttu (s. 22. helmikuuta 1971 Kymi)[1] on suomalainen valo- ja lavastussuunnittelija. Kunttu on toiminut erityisesti tanssin parissa, mutta myös teatterin, kevyen musiikin, oopperan sekä television ja taideteollisuuden aloilla.

Kunttu aloitti 18-vuotiaana tekemään Kotkan kaupunginteatterille valaistuksia. Hän valmistui vuonna 1995 Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja Viestinnän Oppilaitoksen (nykyinen Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja Viestinnän osaamiskeskus) valo- ja ääni-ilmaisun erikoistumislinjalta. Valmistuttuaan hän siirtyi töihin Tampereen konserttitalolle.[2]

Hänen tunnetuimpia yhteistyökumppaneitaan ovat useat koti- ja ulkomaiset tanssitaiteilijat ja -ryhmät, heidän joukossaan Tero Saarinen, Jorma Elo, Jorma Uotinen, Carolyn Carlson, Akram Khan, Jirí Kylián ja Sidi Larbi Cherkaoui. Kunttu on tehnyt toistuvaa yhteistyötä myös Suomen Kansallisoopperan ja -baletin, Norjan Kansallisbaletin, Tanskan kuninkaallisen baletin sekä Bostonin baletin kanssa.

Mikki Kunttu on tanssiryhmä Tero Saarinen Companyn perustajajäsen ja hän on suunnitellut valaistuksen ryhmän kaikkiin teoksiin. Vuonna 2006 Kunttu palkittiin New Yorkissa arvostetulla Bessie-palkinnolla Tero Saarinen Companylle ja Akram Khan Companylle tekemistään valaistuksista.[3]

Hänen kädenjälkensä näkyy myös suomalaisessa tv-viihteessä. Hän on toiminut valo-, screen- ja lavastussuunnittelijana useissa suurproduktioissa ja tv-gaaloissa, mukaan lukien Savonlinnan Oopperajuhlat, Tammerfest, Talent Suomi, Idols, Tanssii tähtien kanssa, Dance, Big Brother, Kuorosota, Elämä Lapselle- konsertit, MTV3:n 50-vuotisjuhlagaala sekä Eurovision laulukilpailut Helsingissä 2007, Malmössä 2013 ja Tukholmassa 2016.[4][5][6]

Lisäksi Kunttu on visualisoinut esimerkiksi Kimmo Pohjosen, Apocalyptican, Paula Koivuniemen, Hanoi Rocksin, Ismo Alangon, Von Hertzen Brothersin sekä Michael Monroen kiertueita ja konsertteja. [6]

Kuntun projekteihin kuuluvat myös muun muassa Oslon uuden oopperatalon avajaisten valosuunnittelu (2008),[7] Lux Helsingin Valon vuodenaika ja Armo (2009-2011) sekä Cirque du Soleil'n Scalada: Stelar (2017).[8]

Palkinnot ja apurahat muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Paavilainen, Ulla (toim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 410. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Räsänen, Auli: Light 2006. Ballet-Tanz. Viitattu 27.8.2013. (englanniksi)
  3. Carley Petesch: The New York Dance and Performance Awards: A Recap 8.10.2006. The Brooklyn Rail. Viitattu 22.11.2013. (englanniksi)
  4. Haapanen, Irmeli: Valoa euroviisukansalle 25.1.2007. Turun Sanomat. Viitattu 30.8.2013.
  5. Sandberg, Marian: First Look: Stage Design For Eurovision Song Contest 2016 8.3.2016. Live Design. Viitattu 18.6.2016.
  6. a b Mikki Kunttu - Tero Saarinen Company Tero Saarinen Company. Viitattu 13.3.2018.
  7. Oslon uusi oopperatalo sai näyttävät avajaiset
  8. Tero Saarinen Company sivusto
  9. Viisivuotisapuraha kahdelletoista
  10. Kulttuurivuosi 2006
  11. Koura-palkitut 2007
  12. Säde-palkinnot (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa