Peacock Theater

konserttiareena Los Angelesissa
(Ohjattu sivulta Microsoft Theater)

Peacock Theater (aiemmin Microsoft Theater ja Nokia Theatre L.A. Live) on lokakuussa 2007 avattu konserttiareena Los Angelesin keskustassa. 7 100-paikkainen esiintymisareena on osa vuosina 2007−2009 valmistunutta L.A. Live -vapaa-ajanvietto- ja hotellikeskusta.[1]

Peacock Theater ulkoapäin nähtynä vuonna 2022.
Peacock Theaterin konserttisali.

Parin ensimmäisen kuukauden aikana areenalla esiintyivät muun muassa Eagles, Dixie Chicks, Neil Young, Sugarland, Queens of the Stone Age, Anita Baker, Mary J. Blige, So You Think You Can Dance? Tour, John Fogerty ja La Quinta Estacion.[1] Areenalla on järjestetty American Music Awards 2007 -tilaisuus ja se on havitellut Oscar-, Emmy- ja Grammy-gaalojen isännyyttä. Areenaa on käytetty myös American Idol -kilpailun finaaleissa seitsemännestä tuotantokaudesta alkaen.

Nokian nimeä kantavia teattereita on ollut Los Angelesin lisäksi myös New Yorkissa ja Dallasissa.[2] Esiintymisareenat ja konsertit ovat osa Nokian musiikkisoitinten myyntistrategiaa, yhtiö uskoo soitinmyynnin lisääntyvän konserttien tukemana.[3]

Konserttisalin nimeksi muutettiin Microsoft Theater kesäkuussa 2015.[4] Kesäkuussa 2023 konserttitalo sai nimekseen Peacock Theater.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b Microsoft Theaterin internet-sivusto
  2. Los Angelesiin avataan 7 100-paikkainen Nokia-teatteri, Helsingin Sanomat 12.10.2007 C3
  3. Nokian rahoittama konserttiareena avasi ovensa, Helsingin Sanomat 11.11.2007 C3
  4. L.A. Live's Nokia Theatre changes name to Microsoft Theater latimes.com. Viitattu 16.8.2015. (englanniksi)
  5. Von Quednow, Cindy: Microsoft Theater, Xbox Plaza at L.A. Live to bear Peacock name KTLA 5. 15.6.2023. Arkistoitu 22.6.2023. Viitattu 19.9.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa