Miasma
Miasmalla tarkoitettiin 1700- ja 1800-luvuilla ilmassa leijailevia, mätänevässä aineessa, esimerkiksi maassa, kehittyviä myrkyllisiä huuruja, joiden ajateltiin aiheuttavan kulkutauteja.[1] Jo ennen kuin mikrobien (bakteerien, virusten jne.) ymmärrettiin aiheuttavan tauteja, tiettyjen tautien havaittiin leviävän erityisesti joissakin väestöissä, ja syyksi arveltiin huonoa ilmaa varsinkin kaupunkien köyhissä osissa. Tämä johti Englannista alkaen elinolosuhteiden ja surkean ympäristön parantamiseen 1800-luvun puolivälissä, ja muun muassa Florence Nightingale uskoi miasman levittävän tauteja Krimin sodassa. Suoran esimerkiksi käsien kautta tapahtuvan kontaktin merkityksestä tautien syntymisessä oli merkkejä, mutta ajatusta vastustettiin kiivaasti – muun muassa kun lääkäri Ignaz Semmelweis yritti saada 1840-luvulla kollegoitaan pesemään kätensä tultuaan ruumishuoneelta synnytyssaliin.[2] John Snow osoitti vuonna 1854 koleran leviävän Lontoossa juomaveden välityksellä, mutta vasta Louis Pasteurin, Robert Kochin ja muiden bakteriologien yksiselitteiset löydökset 1860-luvulta alkaen todistivat tiettyjen tautien olevan elävien olentojen, mikrobien, aiheuttamia.[2]
Miasman uskottiin leviävän tuulten kuljettamana levittäen tautia paikkakunnalta toiselle. Etelätuulet olivat erityisen vaarallisia.[3]
Etymologia muokkaa
Sana miasma tulee kreikan sanasta miainein, joka tarkoittaa "saastuttamista".[4] Pahan ilman idea on antanut nimensä myös malarialle: keskiajan italian mala aria, "paha ilma".[5]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ WSOY Iso tietosanakirja 6, s. 196, WSOY 1997 ISBN 951-0-20163-4
- ↑ a b McMichael T.: Human frontiers, environments and disease s. 160–162, 326. Cambridge University Press, , 2001. ISBN 0-521-80311-X.
- ↑ Arno Forsius: Tartuntatautien historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Miasma in Webster Dictionary
- ↑ Name "malaria"