Misäärit

Volgan tataarien toinen pääryhmä
(Ohjattu sivulta Mišäärit)
Tämä artikkeli käsittelee kansaa. Korttipelitermistä kertoo artikkeli Misääri.

Misäärit, mišäärit, mishäärit (tat. мишәрләр / мишәр татарлары, mişärlär / mişär tatarları, ven. мишари́ / татары-мишари́, mišari / tatary-mišari vanha nimitys meštšerjaki, мещеряки) ovat kazanilaisten ohella toinen Volgan tataarien pääryhmä. He harjoittavat islaminuskoa ja puhuvat äidinkielenään tataarin läntistä murretta eli "misääriä". Alkuperältään misäärejä ovat myös Suomen tataarit.

Mišäärit
Мишәрләр
Mişärlär
Mišääripariskunta 1800-luvun lopulla.
Mišääripariskunta 1800-luvun lopulla.
Väkiluku 622 600 (vuonna 1897)
Asuinalueet  Venäjä
Kielet tataari
Uskonnot islam

Ryhmittymän sanotaan olevan selkeimpiä muinaisen kiptšak-turkkilaisen kulttuurin jälkeläisiä. Misäärien historialle omintakeista on heidän "pitkä assosiaatio Venäjän valtion kanssa". Misäärien lopullinen muodostuminen etniseksi ryhmäksi katsotaan paljolti tapahtuneen 1400–1500-luvuilla Moskovan Venäjästä riippuvaisessa Kasimin kaanikunnassa. Perinteisesti misäärit ottivat osaa kasakkajoukoissa ja täten olivat mukana muun muassa Siperian valloituksessa.

Misäärien lukumäärästä aina 1900-luvulta ei ole tarkkaa tietoa, sillä he lukeutuvat sittemmin yleisesti tataareiksi. Nykypäivänä enemmistö heistä asuu Moskovassa.

Etymologia muokkaa

Katso myös: Tataari (nimitys)

Kielitieteilijä J. J. Mikkolan mukaan nimi tulee mahdollisesti rekonstruoidusta mordvalaisesta sanasta ḿeškär, eli 'mehiläistenhoitaja’, ja täten voi viitata suomalais-ugrilaiseen meštšera-heimoon.[1] Historijoitsija A. M. Orlov myös uskoo näiden heimojen väliseen yhteyteen, mutta toteaakin meštšeran alkujaan turkkilaiseksi. Hän ja tutkijat Tatishev sekä Karamzin samalla yhdistävät sen Donin kasakoihin, jonka väitetysti muodosti turkkilaiset "meštšera-tataarit". Nimeä kantoi myös misäärien asuttaman Kasimin kaanikunnan läänitysalueen keskus, Gorodets-Meštšorski. (tataariksi Mişär yortı[2]). Yhteys on lopulta myös muodostettu proto-unkarilaiseen madjaari-heimoon.[3][4][5][6][7]

Misäärit tunnettiin aikaisemmin venäläisissä lähteissä nimellä meštšerjaki. "Mişär" on oletettavasti alkujaan Kazanin tataarien heistä käyttämä versio.[8][9] Nykyisen Baškortostanin alueella asuvista misääreistä on vielä käytetty venäjänkielistä nimitystä.[10]

Joillain misääriryhmittymillä oli käytössä alueellisia nimityksiä kuten tömän (Tjumen) ja alatır (Alatyr). Misäärit, kuten muutkin tataarit tunnettiin myös vaihtoehtoisesti uskontonsa kautta, eli möselman (muslimi). Tiettävästi jotkut kutsuivat itseänsä nimellä "nogay" (tai nugai), joka todennäköisesti viittaa Kasimin kaanikunnassa samaan aikaan asuneisiin-, ja mahdollisesti heidän kanssaan sekoittuneisiin nogaitataareihin.[8][11][12][13] Joissain lähteissä misäärejä tunnetaan myös "Kasimovin tataareina".[14]

Nykyisin misäärit tunnistautuvat tataareiksi (tatarlar). He lopulta omaksuivat nimen venäläisiltä ennen muita tataareja yleensä 1800-luvun lopulla. Kuitenkin vielä vuoden 1926 väestölaskennassa 200 000 tunnistautui "misääriksi". Tataari-nimitys juontaa juurensa Kultaisen ordan aikakaudelle, jolloin valtion feodaaliylhäisö käytti sitä sen väestöstä, ja sen jälkeen myös venäläiset feodaalit sekä tsaarin hallinto.[15][16][17][8]

2000-luvun aikana toteutetun yksittäisen haastattelun perusteella misäärit Tšuvassian monietnisessä Kainlykin kylässä näkivät islamin uskon olevan vahva erottava tekijä naapuriryhmittymän krjašenien eli kristityiden tataarien välillä, joita he eivät noteeranneet tataareiksi. Kyseiset haastateltavat kertoivat itse olevansa tatar, ja misääri-nimitys tuli esiin vasta lukuisten jatkokysymysten kautta.[17]

Volgan tataarit muokkaa

Katso myös: Volgan tataarit

Misäärit ovat kazanilaisten ohella toinen Volgan tataarien pääryhmä. He ovat käytännössä yhtä ja samaa kansaa, jota erottaa lähinnä asuma-alueet ja puhutun kielen murre. Misääreillä katsotaan yleensä kuitenkin olevan ainakin osittain kazanilaisista poikkeava etnogeneesi, josta ei tosin kokonaisuudessaan ole yksimielisyyttä.[18]

Tutkija R. Muhamedovan mukaan misäärit ovat etnisesti Kazanin tataarien sukulaisia, kiptšakkien jälkeläisiä, joista osassa on havaittavissa mahdollisesti muinaista unkarilaisuutta.[19] Allen J. Frankin mukaan misäärit "omaavat saman kielen ja uskonnon kuin kazanilaiset, mutta etnisen ja poliittisen historiansa puolesta eroavat heistä". Hän painottaa misäärien "pitkää assosiaatiota Venäjän valtion kanssa". [20]

Kazanissa vaikuttanut lähetyssaarnaaja Jevfimi Aleksandrovitš Malov vertasi vuoden 1885 kirjoituksessaan kyseistä kahta ryhmittymää muun muassa seuraavasti: ”Misäärien parta on tuuheampi, he eivät koreile vaatteilla. He puhuvat kovaan ääneen, ihan kuin huutaen, ja lisäävät venäläisiä ilmaisuja puheeseensa”.[21] Malovin haastattelema Jendovitšin kylän misääri Ahsän-mulla kertoi heidän tulleen Kasimovista ja eroavan kazanilaisista kielellisesti ja tapojen puolesta.[22]

G. Tagirdžanov ehdotti, että alkujaan molempien, Kazanin tataarien- sekä misäärien esi-isät polveutuisivat Volgan bulgarian väestöstä, ja misäärit mahdollisesti bolgaareihin sulautuneesta Esegel -heimosta.[23] Kyseinen heimo on yhdistettu myös proto-unkarilaisiin madjaareihin.[24]

Misäärien ja kazanilaisten lähentyessä muuttoliikkeiden seurauksena on heidän väliset eroavaisuudet vähentyneet entisestään.[8]

G. R. Jenikejevin mukaan tataarien jakaminen eri alaryhmiin on "keinotekoista". Hän toteaa, että misäärit ovat yksinkertaisesti tataareja, joiden nimi on vain toponyymi, viitateen heidän muinaiseen asuinalueeseen, "Meštšeraan."[25]

Historia muokkaa

 
Mišääriperhe, 1897.

Alueellinen muodostuminen muokkaa

Ryhmän muodostuminen tapahtui Sura-joen länsipuolen metsäarovyöhykkeellä Okan sivujokien varsilla. Yksittäisiä paimentolaisryhmiä alkoi siirtyä tälle suomalais-ugrilaisten kansojen asuttamalle alueelle 1000-luvun alussa. Kultaisen ordan aikana seudulle muutti kiptšakkeja, jotka perustivat mm. Temnikovin, Narovtšatin, Šatskin ja Kadomin linnoitukset. Kultaisen Ordan heikennyttyä heistä tuli Venäjän alamaisia, jotka viljelivät maata maksaen jasakkiveroa tai suorittivat sotapalvelusta.[26]

Misäärien muodostuminen etniseksi ryhmäksi katsotaan tapahtuneen 1400–1500-luvuilla Moskovan Venäjästä riippuvaisessa Qasimin kaanikunnassa. 1500-luvun loppupuolelta 1700-luvulle jatkuneiden muuttoliikkeiden seurauksena misäärejä asettui etenkin Volgan läntiselle puolelle. Lisääntyneet kontaktit kazanilaisten kanssa lähensivät näitä kahta ryhmää entisestään, ja täten lopulta muodostui nykyinen "tataarilainen kansakunta".[27][8]

Historioitsija Alimžan Orlov näkee Nižni Novgorodin alueen misäärien (josta suomenkin yhteisö koostuu[28]) olevan "oikeita misäärejä", kun taas muiden alueiden kuten Penzan ja Saratovin misäärit paljolti ajan saatossa muihin sulautuneita. G. Ahmarovin mukaan Novgorodin alueelle misäärejä siirtyi 1600-luvun alussa, karkottaen seudun aikaisemman mordvalaisen väestön.[4][29][30] Osa heistä oli kuitenkin mahdollisesti jo aikaisemmin seudulla; meštšerjakeiksi itseään kutsuvia tataareja asettui Nižni Novgorodin maakunnan itäosassa sijaitseville erämaille ennen Kazanin valloitusta. (1552). Säilyneissä teksteissä he muistelevat "suurella kaipuulla esi-isiensä onnellista elämää Kazanin kaanikunnassa".[3]

Esi-isät muokkaa

 
Misäärejä Nižni Novgorodin alueen Sergatšin piirikunnassa.

Misäärien alkuperästä on monia eri teorioita.

R. G. Muhamedova uskoi misäärien etnogeneesin pääkomponenttien olevan bolgaarit, kiptšakit, burtassit, ja ugrilaiset madjaarit.[31][3] Hänen oletuksensa oli, että Surajoella asuneet bolgaarit päätyivät Kultaisen ordan romahtamisen aikana alueelle, jolle Narutšadin kaupunki myöhemmin perustettiin. Täällä he omaksuivat osittain paikallisen väestön ja sekoittuivat muihin turkkilaisiin heimoihin, erityisesti kiptšakkeihin.[32]

Tutkijat kuten Veljaminov-Zernov, Radlov ja Možarovski yhtyivät teoriaan, jonka mukaan misäärit polveutuisivat ”tataarilaistuneesta” suomalais-ugrilaisesta meštšera-heimosta.[31][3] Suomalais-ugrilaisen teorian kyseenalaistajia on muun muassa M. Zekijev, G. Ahmarov ja A. Orlov.

Zekijev kertoo: "Jos tämä teoria (meštšera) osoittautuu todeksi, tataareissa täytyy olla selviä jälkiä suomalais-ugrilaisista heimoista, mutta niitä ei ole laisinkaan." Ahmarov yhtyy siihen, että meštšerat eivät voineet omaksua tataarin kieltä. Hän ehdotti, että misäärit saattoivat olla Aasian nomadien jälkeläisiä, jotka virtasivat Eurooppaan ja asettuivat Ahtubaan Kultaisen ordan nimellä, ja tämän jälkeen, 1400-luvulla Kasim-kaanin johdolla Okajoen alueelle, missä omaksuivat kaanikunnan keskuksen nimen. (Gorodets-Meštšorski; tataariksi Mişär yortı[2]). Myös Orlov toteaa, että ei olisi mahdollista suomalais-ugrilaisen meštšeran omaksuneen tataarikulttuuria.[33][34][3]

Orlov esittääkin seuraavasti: Misäärien esi-isät muodostaa enimmäkseen läntiset kiptšakit eli kumaanit, sekä meštšera-heimo. Hän kuitenkin antaa vaihtoehtoisen teorian jälkimmäisestä; Meštšera, Orlovin mukaan, oli alusta alkaen turkkilainen, eikä suomalais-ugrilainen. Orlovin mukaan sen "vääristynyt" tausta alkoi Iivana Julman toimesta, joka kuvaili heitä tšermisseiksi/mareiksi. Orlov toteaa misäärien olevan kotoisin "muinaisesta Meštšerasta", joka ensimmäisen kerran mainitaan 1200-luvulla Kultaisessa ordassa. Hänen mukaansa kyseiset meštšeralaiset myös muodostivat paljolti Donin kasakat, jotka väitetysti tunnettiin "Meštšera-kasakoiden" nimellä jo ennen Kasimin kaanikunnan aikaa. Näitä kasakoita olisi sitten päätynyt Kasim-kaanin alaisuuteen Kadomin alueelle Moskovan Vasili I:n siirtämänä. Sen myöhemmin ilmennyt turkkilainen nimi oli hänen mukaansa "Iski Yurt" (vanha piha, kylä), sekä variaationa "Meštšerski Yurt", ja Kasimin kaanikunnassa Mişär yortı. A. Gordejev yhdistää kasakoiden muotoutumisen Kultaiseen Ordaan. Yhteyden "meštšeran tataarien" ja Donin kasakoiden välillä loi myös tutkija Tatišev, ja Karamzin yhtyi ajatukseen seuraavasti: "Meštšera on vapaamies, jolla ei ole valtiollista asemaa. Siihen kuuluu hyvin syrjäisiä ratsastajia. Kasakat ovat vain meštšera-tataareita". Orlov kuitenkin vielä toteaa, että kaikki nykyisten Nižni Novgorodin alueen misäärien esi-isät eivät olisi tulleet meštšerasta, vaan osittain heidän juurensa voidaan jäljittää Volgan bulgariaan, ja sen eteläisiin esikaupunkialueisiin, sekä myös Siperiaan.[4][5][35][2][33]

 
Misäärinainen Nižni Novgorodin alueella 1800-luvun lopulla.

Misäärien polveutuminen Kultaisen ordan väestöstä yhdistää tutkijoita. A. Halikovin, F. Gimranovin ja H. Aidullinin mukaan misääritataarit saivat ainakin osittain alkunsa Kultaisen ordan Meštšeran alueeseen kuuluneesta Narutšadin kaupungista (Naruçat bäklege), joka tunnetaan myös nimellä "Ulus muhša" (Muxşa olısı, 1200-1400; nyk. Narovtšat). Kalifornian Los Angelesin yliopiston itäisen tutkimuksen laitos totesi vuonna 2012 misäärien todennäköisesti polveutuvan Kultaisen ordan kiptšakeista, jotka asettuivat Volgan länsipuolelle.[36][37][38][39][5][40]

Misäärien mahdollista yhteyttä proto-unkarilaiseen madjaari-heimoon on ehdotettu. (Mogyar, Magyar, Megyer, Miz(s)er^i). Misäärit ovat täten olleet mielenkiinnon kohteena Unkarissakin. Tämä juontaa juurensa vuoteen 1235, kun unkarilainen dominikaanimunkki Julianus oli keskisellä Volgalla törmännyt unkarinkieliseen väestöön. Hypoteesi kertoo, että "turkinkieliset misäärit" muodostuivat alueelle jääneiden unkarilaisten turkkilaistumisen jälkeen, kun suurin osa heistä oli lähtenyt länteen 700-luvulla. Teorian puolustajiin kuului arkeologi-etnografi Sergey Tolstov. I. Vásáry myöntää, että tämän varmistaminen vaatisi vielä paljon tarkempaa tutkimusta, mutta ei sulje pois mahdollisuutta, että madjaarien ja meštšera-tataarien välillä olisi yhteys.[41][42][43][31]

Unkarilaisesta teoriasta Orlov mainitsee seuraavasti; "Kiptšakkien ja madjaarien yhteys alkoi idässä, jatkui Uralilla, Keski-Volgalla ja Pohjois-Kaukasiassa. Ennen siirtymistään Tonavan yli madjaarit olivat liitossa kiptšak-heimojen kanssa, omaksuivat heiltä valtavan määrän turkkilaisia sanoja, omaksuivat osan heimosta. Meštšerassa he sekoittuivat Nižni Novgorodin tataarien esi-isien kanssa."[34]

Tutkija G. R. Jenikejev (jonka suku hänen mukaansa on Meštšerasta Baškiriaan 1700-luvun alussa muuttaneita tataareja) uskoo, että kaikki tataarit ovat lopulta "muinaisen Tatarian" jälkeläisiä, joiden alkuperä on "yhdestä tai toisesta mongolitataarien heimosta, eli Tšingis-kaanin alkuperäiskansoista".[25]

Kulttuuri muokkaa

 
Sergatšin kihlakunnan maakapteeni P. V. Dmitrijev (keskellä) alaistensa kanssa; vasemmalla misäärejä, oikealla venäläisiä. (1800-luvun loppu).

Perinteisesti misäärit ovat suhtautuneet venäläisiin kenties hieman myötämielisemmin kuin kazanilaiset heimolaisensa. He ovat asustaneet hajanaisesti keskenään ja täten misäärit ovat saaneet myös kulttuurillisia vaikutteita heiltä. Tästä syystä kazanilaiset ovat joskus pitäneet heitä "puolivenäläisinä".[44] Misäärit eivät kuitenkaan kuulu niin sanottuihin venäläistettyihin tataareihin, vaan säilyttävät edelleen kiptšak-turkkilaisen äidinkielensä ja islamin uskon.[44]

Misäärit harjoittavat tataarienemmistön tavoin sunnalaista islamia.[45] Yksi misäärien tunnetuimmista uskonnollisista hahmoista on Kuisun kylässä syntynyt suufilaisen Naqshbandi -veljeskunnan šeikki, ulama ja filosofi Sadek Abdulžalilov eli Sadek-abzi (1829–1886), joka "puhui arabiaa, turkkia, persiaa, venäjää, opiskeli Koraania syvästi ja tiesi monia suuroja ja säkeitä ulkoa; Muslimit läheltä ja kaukaa kokoontuivat kuuntelemaan hänen taitavaa Koraanin lausumaa".[46]

Historioitsijat jotka yhdistävät misäärit kasaareihin ovat kutsuneet heitä "juutalaistataareiksi".[47]

Äidinkielenään misäärit puhuvat tataarinkielen läntistä murretta eli ’misääriä’. Se jakautuu vielä useisiin paikallismurteisiin. Länsimurteelle on ominaista tataarin keskimurteessa esiintyvän labiaalistuneen [ɒ]:n sekä uvulaaristen [q]:n ja [ʁ]:n puuttuminen. Eräissä paikallismurteissa esiintyy affrikaatta [tʃ], toisissa [ts]. Tataarin kirjakieli (eli Kazanin murre) on muodostunut keski- ja länsimurteiden sekoittumisen tuloksena.[48][49] Misäärimurteen, etenkin Sergatšin alueella, on sanottu muistuttavan paljolti muinaista kiptšakkikielten alkumuotoa.[50][51] Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että misäärin murre eroaisi Kazanin murteesta niin paljon, että se kuuluisikin kiptšakkilaisten kielten kiptšak-kumaanin alaryhmään.[52]

1700-luvun jälkipuoliskon aineisto misäärien kielestä osoittaa viitteitä sittemmin kadonneeseen Kasimovin murteeseen, ja etenkin Kadomin alueelle. Myös venäläisiä lainasanoja ilmenee.[3]

G. N. Ahmarov huomasi misääri- ja kazakkikulttuureissa samankaltaisuutta naisten kansallispukeutumisessa sekä muinaisissa kiptšakkilaisissa sanoissa, joita ei löydy Kazanin tataarien murteesta, mutta ovat keskiössä kazakeilla, sekä siperian tataareilla ja altailaisilla.[3]

 
Moskeija Çümbälin kylässä (2018).

Misäärien arkkitehtuurissa, talonrakenuksessa ja kotien sisustuksessa on havannoitu etenkin venäläisiä ja mordvalaisia vaikutteita. Misäärien sadut sisältävät usein merkkejä pakanuudesta sekä paljon eläinaiheita. Sosiaalinen satiiri on ollut myös suosiossa. Se on yleensä kohdistunut rikkaisiin ja hengellisiin johtajiin. Kansanrunous on ollut yleensä haikeaa, kotiseudusta ja kurjista ihmiskohtaloista kertovaa.[51] Misäärien häälaulut muistuttavat paljolti tšuvassien lauluja.[53] Orlovin mukaan misäärit muistuttavat karaiimeja sekä balkaareja kielensä, perinneruoan, ja viikonpäivien nimityksen vuoksi.[54][3]A. Samoilovitš kirjoittaa: "Viikonpäivien yksittäinen nimijärjestelmä havaitaan laajalla alueella Nižni Novgorodin maakunnan Sergatšin alueen meštšerjakeista aina Anatolian ja Balkanin niemimaan turkkilaisiin.".[34]

Perinteisiin ruokiin kuuluvat keitot, lihasta tehdyt ruuat, taikinasta tehdyt suolaiset, makeat piirakat ja leivonnaiset, pilahvit sekä puurot. Vaikutteita on saatu naapurikansoilta kuten venäläisiltä, mareilta, udmurtiteilta, sekä Keski-Aasian kansoilta kuten uzbekeilta ja tadžikeilta.[55] Mieltymys hevosenlihaan on etenkin misääreille ominaista.[21]

Vaikka misääreistä löydetäänkin monia eri vaikutteita, on heidät balkaarien tavoin luettu muinaisen kiptšakkilaisheimon "puhtaimpiin edustajiin".[51] Orlov toteaa: "Nižni Novgorodin tataarit (misäärit) ovat yksi alkuperäisistä tataariryhmistä, jotka säilyttävät jatkuvuuden kiptšak-turkkilaisen kielen-, kulttuurin- ja perinteiden suhteen nykyaikana".[56]

Henkilönimet muokkaa

Misäärien henkilönimet ovat yleensä samoja mitä ilmenee muillakin tataarien alaryhmillä, mutta niillä on osittain myös omintakeisia piirteitä.

Kirgiisien tavoin misääreillä on ollut käytössä kaksiosaisia nimiä, jotka alkavat muotoon "Kutlu". (Kutlumuhamet / Kutlumet, Kultukai, Kutlush, Kutluyar, Kutlubikä, jne.). Sana Kut tarkoittaa tšagatain murteella onnellisuutta. Joissain sukunimissä ilmenee turkkilaisperäinen sana "Uraz". (Urazgildi, Urazbakty, Urazbaga, Urazmet, Urazai, jne.). Jotkut nimet ovat samankaltaisia mitä löytyi myös munaisten mongolitataarien keskuudesta; Alimbek, Arslanbek, Baybek, Sultanbek, Timerbek, Röstämbek, jne. Misääreihin yhdistettyjä aatelissukunimiä ovat muun muassa Aktšurin ja Alejev.[57]

Ajoittain myös venäläisiä nimiä ilmenee misäärien keskuudessa.[57]

Misäärit ja Venäjä muokkaa

 
Abbas Abdrazakovitš Sjapukov; Nižni Nogorodin alueen Kamkinon kylän mišääri, joka toimi komentajana Puna-armeijan "Tataari-muslimi-kivääristössä".

Englantilainen diplomaatti Fletcher vuosien 1588-1589 perusteella tehdyssä julkaisussaan "About the Russian State" havainnoi Kasimovin kaanikunnan tataarien elämää. Tsaarin hallinto sensuroi kirjan aikanaan, sillä se kritisoi heidän ja kyseisten tataarien välistä suhdetta. Teos kertoo tataarien olleen "hyvin tyytymättömiä viranomaisiin, joita he pitivät pahoina ja epäoikeudenmukaisina". Hänen mukaansa he olivat haluttomia työskentelemään viranomaisten kanssa, mutta niin sanotut tataarilaiset aateliset, eli murzat, estivät heitä rikkomasta yhteisiä sopimuksia.[3]

1700-luvulla tsaariviranomaiset kohtasivat ei-venäläisten kansojen henkisen ja kulttuurisen kehityksen ongelmia. Kiinnostuksen Nižni Novgorodin alueen- sekä kaikkiin Volgan alueen tataareihin ja ulkomaalaisiin akateemisissa piireissä aloitti Katariina Suuri Pugatšovin kansannousun aikaan. Vuosisadasta tuli "laittomuuden, köyhyyden, toivottomuuden aika", joka sai talonpojat pakenemaan syrjäseuduille, sekä uusien kapinoiden ja kansannousujen vuosisata, joka ravisteli tsaarihallintoa ja vaati radikaaleja muutoksia kansalliseen politiikkaan.[3]

Monet misääriläiset talonpojat, joihin korkea verotus vaikutti vahvasti osallistui vuosien 1670–1671 kapinaan kasakkajoukoissa Stenka Razinin johtamana, sekä vuosina 1773–1775 Jemeljan Pugatšovin joukoissa ja tiettävästi myös muihin kapinoihin Venäjällä. Vuosina 1798-1865 Ural-alueen misäärejä muodosti Orenburgin ”baškiiri-meštšerjaki-armeijan”. (Башкиро-мещерякское войско). Kyseessä oli epäsäännöllinen muodostuma, joka kuitenkin otti osaa esimerkiksi vuoden 1812 Napoleonin Venäjän sotaretkeen.[58][59]

Orlovin mukaan "Meštšera-tataareita" oli mukana kasakkajoukoissa Siperian valloituksessa. Hän on väittänytkin aiheeseen liittyen, että misäärien esi-isät ovat yksinkertaisesti Donin kasakoita, eli "Meštšera-kasakoita.[5][60] Perinteeksi muodostunut misäärien valitseminen kasakkajoukkoihin jatkui aina 1800-luvun puoliväliin.[20]

Misääriläiset sotilaat ottivat osaa Moskovan ja lopulta Venäjän armeijan joukoissa aktiivisesti. Allen J. Frankin mukaan misäärit omasivat 1400–1500 -luvuilla "suhteellisen etuoikeutetun aseman". He maksoivat kunnallista jasakki-veroa suoraan Moskovaan, maaveron sijasta, tai tarjosivat sotilaallista tai muuta apua. Moskovan vallan kasvaessa 1500-luvun alussa misääriaateliset eli murzat saivat Moskovan ruhtinailta maita haltuunsa. Esimerkiksi vuonna 1509 Vasili III myönsi mordvalaisten alueita misäärimurzalle nimeltään Aktšura.[20]

Venäjän ensimmäinen mufti Muhammedžan Husainov saattoi olla misääri. Hän oli keskeisessä asemassa Venäjän vallan leviämisessä kazakkien joukkoon.[61] Toinen venäläisessä yhteydessä tunnettu tataari, jonka on oletettu olleen misääritaustainen on Pugatšovin kapinan ajan sotilasjohtaja-eversti Bahtijar Kankajev.[62]

Toisen maailmansodan aikaan Nižni Novgorodin alueen misääritataareja menehtyi sodassa noin 6,700 henkeä. Tunnetuimpiin näistä kuuluu tykkimies-kersantti Sadyk Abelhanov sekä pioneeripataljoonan komentaja, kersantti Alam Aisin[63]. [64]

Väestö muokkaa

Toisen maailmansodan jälkeen arviot misäärien määrästä ovat vaihdelleet; 300 000 - 2 000 000. Väestönlaskentaa on vaikeuttanut heidän lukeutuessa välillä omaksi ryhmäkseet (misäärit/meštšerjaki) ja toisinaan yleisesti tataareiksi.[65] Myös sulautuminen kazanilaisiin on vaikuttanut asiaan.[8]

Vuoden 1926 väestönlaskennassa 200 000 tunnistautui misääreiksi, mutta luvun on sanottu olleen todellisuudessa suurempi, koska kaikki eivät ottaneet osaa laskentaan misäärinä.[65] Vuonna 1897 luku oli 622 600.[8]

Perinteisesti misäärit ovat asuttaneet Volgajoen läntisen puolen.[66] Enemmistö misääreistä asuu nykyisin Moskovassa.[15]

Asuinalueita muokkaa

Tunnettuja misäärejä muokkaa

Suomen misäärit muokkaa

Pääartikkeli: Suomen tataarit

Tataarit Suomessa ovat pääsääntöisesti taustaltaan misäärejä. Heidän esivanhempansa olivat kotoisin Nižni Novgorodin alueelta.[87] Kyseisen alueen misääritataareja on kutsuttu myös lempinimellä "Nižgar" / "Nižgarlar". (Нижгар / Нижгарлар).[88]

Nižni Novgorodin alueen misääreihin keskittyvä tutkimusprojekti on Ruslan Akmetdinovin tatargenealogy.ru.[89]

Galleria muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Орлов, Алимжан Мустафинович: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы. Н. Новгород : Изд-во Нижегор. ун-та, 2001. ISBN. ISBN 5-8746-407-8. (Arkistoitu nettiversio)
  • Leitzinger, Antero: Mishäärit – Suomen vanha islamilainen yhteisö. (Sisältää Hasan Hamidullan ”Yañaparin historian”. Suomentanut ja kommentoinut Fazile Nasretdin). Helsinki: Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3.

Viitteet muokkaa

  1. Fasmer, Maks: Etimologitšeski slovar russkogo jazyka, tom 2, s. 616, 630. Moskva: Progress, 1986.
  2. a b c Рахимзянов Б. Р. Касимовское ханство (1445—1552 гг.): Очерки истории. — Казань: Татарское книжное издательство (Идел-пресс), 2009. — 208 с
  3. a b c d e f g h i j Алимжан Орлов: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 8.3.2023.
  4. a b c Алимжан Орлов: Нижегородские татары islamnews.ru. Viitattu 7.3.2023.
  5. a b c d Алимжан Мустафинович Орлов: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы: Мещера – прародина нижегородских татар kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 8.3.2023.
  6. Mirfatyh Zakiev. (1995) ETHNIC ROOTS of the TATAR PEOPLE. In: TATARS: PROBLEMS of the HISTORY and LANGUAGE. Kazan.
  7. Rastoropov, Aleksandr (2015). Issues of early ethnic history of the Hungarians-Magyars (in Russian). Povolzhskaya Arkheologiya. №1 (11). Kazan. s. 82.
  8. a b c d e f g Мишәрләр tatarica.org.
  9. Narody mira: Narody jevropeiskoi tšasti SSSR, II, s. 638. Moskva: Nauka, 1964.
  10. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 29. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  11. Gosudarstvennyje i titulnyje jazyki Rossii, s. 355. Moskva: Academia, 2002. ISBN 5-87444-148-4.
  12. Мишари и Касимовские татары misharistan.ucoz.com.
  13. Leitzinger 1996, s. 31
  14. Leitzinger 1996, s. 8, 35
  15. a b Narody jevropeiskoi tšasti SSSR II, s. 636. Moskva: Nauka, 1964.
  16. Azade-Ayshe Rorlich: Excerpts from "The Volga Tatars, a Profile in National Resilience" 1986. Stanford University. Viitattu 5.3.2023.
  17. a b Olessia Vovina: Islam and the Creation of Sacred Space: The Mishar Tatars in Chuvashia biblicalstudies.org.uk. 2006. Viitattu 7.3.2023.
  18. Leitzinger 1996, s. 7, 35-36
  19. Leitzinger 1996, s. 28
  20. a b c Allen J. Frank: Muslim Religious Institutions in Imperial Russia: The Islamic World of Novouzensk District and the Kazakh Inner Horde, 1780-1910 books.google.fi. Viitattu 12.11.2023.
  21. a b Leitzinger 1996, s. 36
  22. Алимжан Мустафинович Орлов: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы: Глава I. Поиск истоков: находки и проблемы. kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 9.3.2023.
  23. E.K. Salakhova: The origin of Mishar Tatars and Teptyars in the work of G.N. Akhmarov historicalethnology.org. 2016. Viitattu 17.3.2023.
  24. Zuev Yu.A. "The Strongest Tribe". Historical And Cultural Relations Between Iran And Dasht-i Kipchak in the 13-18th c.c. Materials of International Round Table, Almaty, 2004 (s. 34) ISBN 9965-699-14-3
  25. a b Внешний вид (фото), Оглавление (Содержание) книги Еникеева Г.Р. "По следам чёрной легенды" tartareurasia.ucoz.com. Viitattu 22.6.2023.
  26. Narody jevropeiskoi tšasti SSSR II, s. 638, 640. Moskva: Nauka, 1964.
  27. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 322. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  28. Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel – Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0.
  29. Ахмаров Г. О языке и народности мишарей // ИОАИЭ, 1893. Т.XIX -Вып. 2. - С. 91-160.
  30. Salakhova, Elmira K. (2016). ПРОБЛЕМА ПРОИСХОЖДЕНИЯ ТАТАР-МИШАРЕЙ И ТЕПТЯРЕЙ В ТРУДАХ Г.Н. АХМАРОВА [The origin of Mishar Tatars and Teptyars in the work of G. N. Akhmarov] (PDF). Historical Ethnology (in Russian). Kazan: State-funded institution Shigabutdin Marjani Institute of History of the Tatarstan Academy of Sciences. 1 (2): 349. ISSN 2619-1636.
  31. a b c Leitzinger (Salavat Ishakov) 1996, s. 7
  32. Р. Г. Мухамедова Татары-мишари. Историко-этнографическое исследование. — М.: «Наука», 1972
  33. a b M. Z. Zekiyev: Mişerler, Başkurtlar ve dilleri. Türkiyat Araştırmaları Dergisi 73–86
  34. a b c Алимжан Мустафинович Орлов: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы: Маджары и мещера – кипчакские племена kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 9.3.2023.
  35. Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы: Заключение kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 8.3.2023.
  36. Leitzinger 1996, s. 33
  37. "Мухша олысы". Tatar Encyclopaedia. Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002.
  38. Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 547. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6.
  39. Agnes Kefeli: Tatar 2012. UCLA Center for Near Eastern Studies. Viitattu 6.3.2023.
  40. И. Р. ГАБДУЛЛИН: [https://gorbunovs.ru/wp-content/uploads/2017/01/gabdullin_i_r_ot_sluzhilykh_tatar_k_tatarskomu_dvoryanstvu.pdf ОТ СЛУЖИЛЫХ ТАТАР К ТАТАРСКОМУ ДВОРЯНСТВУ] gorbunovs.ru. Viitattu 9.3.2023.
  41. Leitzinger 1996, s. 27-28
  42. Acta Ethnographica Hungarica. Vol. 53. Akadémiai Kiadó. December 2008. s. 298–302.
  43. Nemeth Gy. Ungarische Stammesnamen bei den Baschkiren // Acta Linguistica, T. 16 (1—2). Budapest, 1966, 17—18
  44. a b Leitzinger 1996, s. 35, 37
  45. Bennigsen, Alexandre (1986). Muslims of the Soviet empire : a guide. Wimbush, S. Enders. Bloomington: Indiana University Press. p. 233. ISBN 0-253-33958-8.
  46. Люди из Овечего Оврага ovovrag.ru. Viitattu 25.11.2023.
  47. Ясно-понятно. Кто такие мишари? inde.io.
  48. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 68. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
  49. Jazyki mira: Tjurkskije jazyki, s. 371. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-061-2.
  50. Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel - Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0. (s. 265).
  51. a b c Leitzinger 1996, s. 35-37
  52. Махмутова Л. Т. Опыт исследования тюркских диалектов: мишарский диалект татарского языка. — М.: Наука, 1978,
  53. a b Р. Г. Мухамедова "Татары-мишари. Историко-этнографическое исследование. — М.: Наука, 1972.
  54. Leitzinger 1996, s. 35
  55. Derya Samaletdin: Suomen tataarien ruokaperinteestä ekumenia.fi. Viitattu 12.6.2022.
  56. Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы kitap.net.ru. Arkistoitu 8.6.2012. Viitattu 7.3.2023.
  57. a b Татарские фамилии: список. Татарские писатели: имена и фамилии gigafox.ru. Viitattu 15.10.2023.
  58. Antero Leitzinger - Mishäärit : Salavat Ishkhakov, s. 6-4
  59. Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы mishare.narod.ru. Viitattu 3.3.2023.
  60. Нижегородские татары в XXI веке islamrf.ru.
  61. Первый российский муфтий: Мухаммеджан Хусаин (ок. 1756-1824) islamrf.ru. Viitattu 12.11.2023.
  62. [https://sntat.ru/news/tatary-stavshie-legendoy-bashkirskogo-naroda-versiya-rkailya-zaydully-5752422 Татары, ставшие легендой башкирского народа: версия Ркаиля Зайдуллы Подробнее: https://sntat.ru/news/tatary-stavshie-legendoy-bashkirskogo-naroda-versiya-rkailya-zaydully-5752422] sntat.ru. Viitattu 21.11.2023.
  63. Айсин Алям encyclopedia.mil.ru. Viitattu 21.11.2023.
  64. "Nižni Novgorodin tataarit isänmaan palveluksessa" (venäjäksi) idmedina.ru. Viitattu 12.11.2023.
  65. a b Leitzinger 1996, s. 34
  66. Leitzinger 1996, s. 34
  67. Овечий Овраг ovovrag.ru.
  68. Абельха́нов Садык // Герои Советского Союза: Краткий биографический словарь / Пред. ред. коллегии И. Н. Шкадов. — М.: Воениздат, 1987. — Т. 1 /Абаев — Любичев/. — С. 18. — 911 с. — 100 000 экз. — ISBN отс., Рег. № в РКП 87-95382.
  69. Айсин Алям encyclopedia.mil.ru. Viitattu 17.11.2023.
  70. Ислам в Москве: энциклопедический словарь idmedina.ru. 2011. Viitattu 12.2.2024.
  71. Большая встреча Нижегородских татар shubino-video.ru. Viitattu 11.2.2024.
  72. a b c d e Четвертые «Фаизхановские чтения»: первые итоги islamnn.ru. Arkistoitu 1.7.2009. Viitattu 10.2.2024.
  73. Мин сине ничек яраттым. Казан: «Ак Барс», 2004
  74. Зинэтула Билялетдинов uznayvse.ru. Viitattu 12.2.2024.
  75. Marat Abyasovich Safarov: Lotfulla Fattahov: Marking The Centenary Of The Artist kpfu.ru. Viitattu 15.10.2022.
  76. С праздником Ураза-байрам! idmedina.ru. 2023.
  77. Рифат Фаттахов: “15-летняя мечта начала сбываться..” tatar-congress.org. Viitattu 15.10.2022.
  78. Ибрагимов Рифат Фатехович навсегда в наших сердцах! shubino-video.ru. Viitattu 11.2.2024.
  79. Идрисов Умар Юсипович ansar.ru. Arkistoitu 2.2.2007. Viitattu 12.2.2024.
  80. a b c Cвященные ветла и камень Тараташ (село Актуково) shubino-video.ru. Viitattu 19.10.2022.
  81. Юнусов Мухаммед-Зариф tatarica.org. Viitattu 10.2.2024.
  82. село Медяна ( Мәдәнә авылы) shubino-video.ru. Viitattu 11.2.2024.
  83. Алия Мустафина – 16-летняя чемпионка мира nizgar.ru. Arkistoitu 1.2.2012. Viitattu 12.2.2024.
  84. Большая встреча Нижегородских татар shubino-video.ru. Viitattu 19.9.2023.
  85. Габдулвахид Сулейманов - Вступительное слово idmedina.ru. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 10.2.2024.
  86. Рашид Вагапов: биография, творчество, карьера, личная жизнь kakprosto.ru. Viitattu 15.10.2022.
  87. Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel - Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0. (esipuhe)
  88. Нижегородские татары кто они? tatobzor.ru. Viitattu 11.6.2022.
  89. Проекты по сохранению истории и культуры нижегородских татар tatargenealogy.ru. Viitattu 20.10.2023.


Aiheesta muualla muokkaa