Metsänhoitoyhdistys

organisaatio

Metsänhoitoyhdistys (mhy.)[1] on metsänomistajien rahoittama ja hallinnoima yhteenliittymä, joka edistää ja valvoo alueellaan yksityismetsätaloutta.

Utajärven Metsänhoitoyhdistyksen talo.

Metsänhoitoyhdistysten tarkoituksena on edistää metsänomistajien harjoittaman metsätalouden kannattavuutta ja tuottaa metsänomistajien tarvitsemia palveluita. Yhdistys voi muun muassa selvittää avustusvarojen saatavuuden ja hakea mahdolliset valtion avustukset metsänomistajan puolesta. Yhdistys edistää metsien kestävää hoitoa; tyypillisimpiä metsänhoitotöitä ovat metsänuudistamiseen ja taimikonhoitoon liittyvät tehtävät. Metsänhoitoyhdistykset rahoittavat toimintansa jäsenmaksuilla ja palveluliiketoiminnan tuotoilla.

Helmikuussa 2024 Suomessa oli 56 metsänhoitoyhdistystä,[2] joiden toimialue kattoi koko maan. Metsänhoitoyhdistyksiä on ainoastaan Suomessa.lähde?

Metsänhoitoyhdistyksien pakkojäsenyys poistui vuoden 2014 alussa ja metsänhoitomaksun kerääminen veromuotoisena poistui vuoden 2015 alusta.[3][4] Samalla vuodesta 2015 lähtien metsänhoitoyhdistysten jäsenet saavat käyttöönsä myös MTK ry:n jäsenedut, kun metsänhoitoyhdistykset ovat liittyneet MTK:n jäseniksi. [5]

Historia muokkaa

Metsänhoitoyhdistys Tapio perustettiin 2. joulukuuta 1907.[6] Metsäosuuskuntia perustettiin järkiperäistämään metsänhoitoa ja myymään "metsäntuotteita jalostettuna ja jalostamattomana". Tapio valisti metsänhoidosta metsänhoitokursseilla ja kilpailuissa, arvioi metsiä, leimasi ja myi puita, välitti siemeniä ja tuotti taimia metsänviljelyyn. Toiminta hiipui sodan aikana ja päättyi vuonna 1920.

1930-luvulla metsänhoidon yhdistystoiminta elpyi metsänomistajien yhdistyksinä ja levisi koko maahan. Vuonna 1950 säädettiin metsänhoitoyhdistyslaki. Lakisääteisen metsänhoitomaksun avulla metsänhoitoyhdistysten merkitys kasvoi entisestään 1960- ja 1970-luvuilla. Nykyisin voimassa oleva laki ja asetus metsänhoitoyhdistyksistä on vuodelta 1998 (534/1998). Vuoden 2015 alussa voimaan tuli muutos, jolla metsänhoitoyhdistysten oikeus saada lakisääteisiä metsänhoitomaksuja kumottiin. (1090/2013).[7]

Lähteet muokkaa

  1. Lyhenneluettelo: M Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 30.12.2015.
  2. Metsänhoitoyhdistykset mhy.fi. Viitattu 25.2.2024.
  3. Metsänomistajan yhdistymisvapaus eduskunta.fi.
  4. Laki metsänhoitoyhdistyksistä muuttui (Arkistoitu sivu) 12.12.2014. Maa-ja metsätalousministeriö. Viitattu 30.12.2015.
  5. Mhy:n jäsenistä tullee jatkossa suoraan MTK:n jäseniä 13.3.2013. Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 17.6.2014.
  6. Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 137. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  7. http://www.mhy.fi/metsanhoitoyhdistykset/tietoa-metsanhoitoyhdistyksista

Aiheesta muualla muokkaa