Merijuolavehnä
 |
Tämä artikkeli tai sen osa sisältää päällekkäistä tietoa artikkelin Merivehnä kanssa. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. Tarkennus: lajin nimi on nykyään merihaprajuola (Thinopyrum junceiforme) |
Merijuolavehnä eli haprajuola eli merijuola (Elytrigia juncea, syn. Elytrigia junceiformis, Elymus farctus) on monivuotinen heinäkasvi, joka muistuttaa juolavehnää (Elymus repens). Sitä tavataan Euroopan ja lähimaanosien merenrannoilla.
| Merijuolavehnä | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset |
| Kladi: | Yksisirkkaiset |
| Kladi: | Commelinids |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Heinäkasvit Poaceae |
| Suku: | Juolat Elytrigia |
| Laji: | juncea |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Merijuolavehnä kasvaa 15–50 senttimetriä korkeaksi. Sen varsi ja lehdet ovat sinivihreät ja siniharmaat. Kukintona on 4–20 cm pitkä harsu tähkä. Tähkässä on 4–9 3–8-kukkaista 15–28 millimetriä pitkää tähkylää. Merijuolavehnä risteytyy helposti juolavehnän kanssa.[2]
Levinneisyys muokkaa
Merijuolavehnän levinneisyysaluetta ovat Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän merenrannat. Se kasvaa Välimeren, Mustanmeren, Itämeren, Pohjanmeren ja Iso-Britannian, Irlannin, Ranskan, Espanjan ja Portugalin alueiden Atlantin valtameren rannoilla.[3] Pohjoismaissa merijuolavehnä on eteläinen merenrantahietikoilla kasvava laji.[2]
Merijuolavehnä Suomessa muokkaa
Suomessa kasvaa merijuolavehnän alalaji merivehnä (Elymus farctus ssp. boreoatlanticus, aiemmin Elymus farctus ssp. boreali-atlanticus).[4] Se on rauhoitettu laji ja arvioitu vaarantuneeksi, aiemmin äärimmäisen uhanalaiseksi.[5][6] Merivehnän kasvupaikkoja tunnetaan Suomessa Kemiönsaaren Öröstä, Paraisten Jurmosta ja Hangosta.[7]
Lähteet muokkaa
- ↑ Rowe, J.: Elytrigia juncea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-1. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 856. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
- ↑ Anderberg, A.: Strandkvickrot (Elytrigia juncea (L.) Nevski) (Merijuolavehnän levinneisyys Maan pohjoispuolella) Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. (ruotsiksi)
- ↑ Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila., P. & Väre, H. 2005: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen – Lutukka 21:41–85.
- ↑ Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 194. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3805-8.
- ↑ Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
- ↑ Ryttäri, T., Kalliovirta, M. & Lampinen, R. (toim.): Suomen uhanalaiset kasvit. Helsinki: Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6593-2.
